Hän kohotti jo revolveria, jonka oli Silvinen huoneen lattialta löytänyt, vaan Sambuc tempasi sen häneltä.
— Ei, tuhmuuksia ei! Me emme ole roistoja niinkuin preussiläiset; me olemme tuomaria, kuuletko sinä, preussiläiskoira! Me tutkimme asiaasi. Eläkä pelkää, me olemme suvaitsevaisia, sinä saat puolustautua, vaan et itse, sillä jos side suustasi päästetään, tulet sinä niin suurisuiseksi, ettei tässä ole korvillaan. Maltahan, niin määrään sulle asianajajan ja sen sellaisen, että kelpaa!
Hän haki kolme tuolia, pani ne vierekkäin, järjesti jotain, jota sanoi tuomioistuimeksi. Itse hän istuutui keskelle, molemmat apulaisensa kahden puolen.
Sambuc nousi seisomaan ja puhui hitaasti ja ivallisesti, mutta vähitellen ääni muuttui vihaiseksi ja kostonhimoiseksi.
— Minä olen yhtaikaa tuomarina ja yleisenä syyttäjänä. Se ei ole aivan oikeuden mukaista, vaan meitä ei ole tarpeeksi monta jäsentä. Siis … minun syytökseni on se, että sinä olet tullut Ranskaan meitä vakoilemaan, olet häpeällisesti pettänyt meidät ja sillä maksanut leivän, jota meillä söit. Sillä sinä olet meidän tappioittemme alku ja syy, sinä olet se samanen petturi, joka Nouartin tappelun jälkeen öiseen aikaan opastit baijerilaiset Dieuletmetsäin läpi Beaumontiin. Siihen ei kykene kukaan muu kuin se, joka kauvan on paikkakunnalla asunut ja tuntee jok'ainoan polun. Meillä on varmat tiedot: sinun on nähty johtavan tykkiväkeä pitkin inhoittavimpia teitä, ihan lätäköitä, että on kahdeksin hevosin täytynyt panna kanuunia vetämään. Eipä ottaisi uskoakseen — ken on ne tiet nähnyt — että sotajoukko on siitä kulkenut. Ja jollet sinä olisi tunkeutunut tänne ja pettänyt ja myönyt meitä, ei hyökkäys Beaumontiin olisi koskaan onnistunut, emme koskaan olisi nähneet Sedanin päivää ja olisimme lopuksi ehkä antaneet teille selkään! En puhu mitään nykyisistä alhaisista toimistasi, miten julkeat näyttäytyäkkään täällä, antaen ilmi ja pelotellen asukkaita. Sinä olet suurin konna maailmassa … minä vaadin kuolemanrangaistusta.
Kaikki vaikenivat.
Sambuc istuutui ja jatkoi: minä nimitän Ducatin puolustajaksesi. Hän on ollut asianajajana ja olisi korkeallekkin kohonnut, jollei olisi antanut himoillensa valtaa. Siitä näet, ettemme sinulta mitään kiellä, olemme oikein kohteliaita.
Goliath ei voinut sormeaankaan liikuttaa. Armoa rukoillen hän katsoi satunnaiseen puolustajaansa, — tuskanhiki valui hänen otsaltaan.
— Hyvät herrat, sanoi Ducat, syytetty on todellakin julkein konna tässä maailmassa enkä minä mistään nimestä olisi ottanut häntä puolustaakseni, jollen hänen puolustelukseen voisi mainita, että kaikki hänen kansalaisensa ovat samallaisia roistoja. Katsokaa häntä! Hän on niin hämmästyneen näköinen. Hän ei ymmärrä sitä rikokseksi. Ranskassa ei edes tikulla liikuteta vakoilijaa, mutta hänen kotimaassaan on vakoilijan ammatti erinomaisen kunniakas toimi; sillä tavalla siellä paraiten isänmaata palvellaan. Rohkenen vielä lausua, hyvät herrat, etteivät he taida niin väärässä ollakkaan. Jalot tunteemme ovat meille luonnollisesti kunniaksi, vaan pahinta on, että ne vievät meitä tappiosta tappioon. Quos vult perdere Jupiter dementat, jos niin rohkenen lausua. Tuomitkaa itse, hyvät herrat!
Hän istuutui.