Hänen setänsä, Reimsin kuvernööri, oli äskettäin antanut ankaran julistuksen, joka julisti piiritystilaan ja kuolemanrangaistuksen jokaiselle, joka auttoi vihollisia joko vakoojana taikka opasti saksalaisia joukkoja väärälle tielle taikka hävitti siltoja ja kanuunia ja vahingoitti sähkösanomalankoja ja rautatienkiskoja. Vihollisia, — ne olivat ranskalaiset; kaupunkilaisten sydän oli pakahtua, kun tuo suuri valkoinen paperi, joka oli liimattu päällikkökunnan portille, tuomitsi heidän surunsa ja tuskansa ja isänmaanrakkautensa rikokseksi.
Tarpeeksi olisi ollut jo siinä, kun saksalainen varustusväki riemuhuudoilla ilmoitti heidän jokaisen tappionsa.
Joka päivä toi uuden Jobin sanoman; suurten nuotioitten ääressä sotilaat joivat ja mässäsivät kaiken yötä, mutta kaupunkilaiset, joiden kello yhdeksästä täytyi olla kotonaan, istuivat sydän kurkussa pimeissä taloissaan, peläten uusia onnettomuuksia.
Juuri samallaisessa tilaisuudessa osottihe herra von Gartlauben lokakuun puolivälissä hienotunteiseksi.
Sinä aamuna kertoi huhu Sedanissa, että Loiren armeija oli saanut loistavan voiton ja paraillaan marssi Pariisia pelastamaan. Usein olivat ennenkin iloiset tiedot suruksi muuttuneet. Niin kävi nytkin. Samana iltana jo saatiin tietää, että baijerilainen sotajoukko oli anastanut Orléansin.
Muutamassa talossa Maquakadun varrella vastapäätä tehdasta hoilottivat sotilaat niin kauheasti, että se Gilberteä kiusasi. Kun kapteeni sen huomasi, lähetti hän heti heitä kieltämään, sillä sellainen metakka oli hänestä kerrassaan sopimatonta.
Kuukauden kuluessa herra von Gartlauben monasti osottihe huomaavaiseksi ja kohteliaaksi.
Preussiläiset virastot olivat muutelleet kaupungin hallitusta, äskettäin oli saksalainen nimitetty toiseksi pormestariksi, ja vaikka hän oli kutakuinkin ihmisiksi, eivät rettelöt siltä loppuneet.
Tavallisimmasti syntyi päällikkökunnan ja kaupunginhallituksen välillä kiistoja vaunulähetyksistä, ja muutamana aamuna nousi ilmi riita, kun Delaherche ei ollut lähettänyt kiesiään ja kahta hevosta. Pormestari pistettiin kiinni muutamiksi tunniksi, ja Delaherche olisi saanut häntä seurata, jollei herra von Gartlauben olisi estänyt.
Toisen kerran taas hän sai myöstetyksi 30,000 frangin suuruisen sakon maksun, joka oli määrätty suoritettavaksi siitä syystä, että Villettesillan teossa muka vitkasteltiin. Sillan olivat preussiläiset itse hävittäneet ja se oli loppumatonna ikävyyden lähteenä Sedanin asukkaille.