Mutta yhtäkkiä hän kuuli jonkun hämmästyneenä huudahtavan — Maurice syleili häntä raivoisasti ja suuteli poskelle.
— Mitä? Sinäkö se olet! Sisareni kirjoitti sinusta … ja minä aioin juuri tänä aamuna tiedustella sinua sotatoimistoista.
Kyynelkarpalot vierivät pitkin Jeanin poskia.
— Voi, rakas ystävä, miten iloinen olen, että tapasin sinut!… Minäkin olen sinua etsinyt … mutta mistäpä olisin saanut sinut käsiini tässä onnettoman suuressa kaupungissa.
Rahvas melusi ja nauroi. Maurice kääntyi heihin.
— Kuulkaa kansalaiset! Tämä on siivoa väkeä, minä vastaan heistä!
Hän tarttui ystävänsä kumpaankin käteen ja sanoi hiljaa: nythän sinä tulet meidän kanssamme … niinhän?
Jean oli hyvin hämmästynyt.
— Teidän kanssanne … mitä sinä tarkoitat?
Ja tuokion hän kuunteli, miten Maurice soimasi hallitusta ja sotajoukkoa, miten hän muistutti, mitä oli kärsitty, ja selitti, että nyt vihdoinkin oli päästy kukoksi linnaan, nyt saisivat kaikki kunnottomat nahjukset ansaitsemansa rangaistuksen ja tasavalta olisi pelastettu.