Ja mitä tarkemmin hän kuunteli ja koetti käsittää ystävänsä mielipiteitä, sitä levottomammaksi hän tuli ja katse synkistyi.
— Ei, hyvä ystävä — en minä tule teidän kanssanne, koska teillä on sellaista tekeillä… Kapteenin käsky on, että veisin joukkoni Vaugirardiin ja sinne olen nyt menossa. Vaikka piru itse koettaisi minua estää, menen sittenkin. Sehän on ihan luonnollista, ja senhän sinä kyllä hyvin käsität.
Hän naurahti ja lisäsi: mutta tule sinä sen sijaan meidän kanssa.
Maurice päästi hänen kätensä ja viittasi vastenmielisesti.
Ja siinä seisoivat he kaksi, silmä silmää vasten, toinen saman mielettömyyden kiihottamana, joka oli valtaansa saanut koko Pariisin, saman pahennuksen, joka oli entisaikaisia kylvöjä ja jonka tuhoatuottavan sadon korjaaminen oli tullut viimeisen hallituksen osaksi; toinen voimakkaana ja tervejärkisenä, kaikesta tietämätönnä, sillä hän oli kasvanut kaukana elämän touhusta, tehnyt työtä ja säästänyt niinkuin kaikki vertaisensa. Ja he olivat sittenkin veljekset, heitä yhdisti vahva side ja kipeästi jo heihin koski sekin, kun kansantungos siinä heidät yht'äkkiä erotti.
— Hyvästi, Maurice!
— Hyvästi, Jean!
19:s rykmentti tuli syrjäkadulta ja kansan täytyi väistyä jalkakäytäville. Metakka syntyi uudestaan, mutta kukaan ei uskaltanut ehkäistä sotilasten kulkua, sillä niitä johtivat upseerit.
124:nen pieni osasto pujahti sen mukana.
— Hyvästi, Jean!