Henriette hätkähti niinkuin olisi herännyt ilkeästä unesta, hän muisti taas veljensä, ja tuska kouristi sydäntä.
— Ettekö siis mitään voi tehdä? kysyi hän vielä viimeisen kerran.
Kieltäydyttekö auttamasta minua?
Otto viittasi kädellään niinkuin olisi mielellään kaiken hävittänyt.
— Mitä se auttaa? Huomenna on Pariisista jälellä vain kasa tuhkaa!
Siinä kaikki.
Jäähyväisiä heittämättä Henriette lähti sillalta ja pakeni, kädessään matkalaukku. Mutta kapteeni seisoi siellä vielä kauvan, pilkkopimeässä liikahtamatta, suorana ja solakkana, ja katseli riemuiten tuota kauheata näytelmää — Babylonin paloa.
Kun Henriette lähti asemalta, kohtasi hän onneksi vanhan, lihavan naisen, joka parhaillaan tinki ajuria Pariisiin Richelieunkadulle. Ja Henriette pyysi ja kärtti niin hartaasti ja itki niin katkerasti, että nainen viimein suostui ottamaan hänet mukaansa. Ajuri, pieni musta mies, löi myötäänsä hevostaan eikä sanonut halaistua sanaa koko matkalla. Sen sijaan oli Henrietten toverilla kieli kantimistaan irti ja Henriette sai tietää, että nainen toissapäivänä oli lukinnut puotinsa ja lähtenyt, mutta oli tuhmuudessaan kätkenyt osan arvopapereistaan seinänlokeroon. Nyt kun kaupunki jo kolmatta tuntia paloi, oli hän ollut tulisessa tuskassa eikä osannut muuta ajatellakaan kuin paperiensa pelastamista, vaikka sitten läpi tulenkin pitäisi Pariisiin pyrkiä.
Tulliportista he pääsivät onnellisesti kaupunkiin varsinkin kun nainen mujautti unista vahtia ja kertoi vain käyneensä sisarentytärtään miehensä hoitajaksi, miehen kun muka Versailleslaiset olivat haavoittaneet. Kaduilla vasta tuli esteitä ja katusulkujen tautta he saivat tuhka tiheään kierrellä pitkät matkat. Poissonnièren-kadulla ajuri viimein teki tenän eikä heitä enää sitä etemmäksi kyydinnyt. Jalan saivat naiset jatkaa matkaansa pitkin Sentierin- ja Jeûneursinkatuja ja koko Pörssikorttelin ohi.
Mitä lähemmäksi linnoituksia he tulivat, sitä enemmän liekit valaisivat — oli yhtä valoisa kuin keskipäivällä. He oikein hämmästyivät, kun siinä kaupunginosassa oli niin hiljaista ja autiota, melu ja räiske kuului vain etäisenä huminana. Pörssin luona ammuttiin muutamia laukauksia, he hiipivät pitkin seiniviertä.
Richelieunkadulla oli rouvan puoti vahingoittumatta. Iloissaan hän välttämättömästi tahtoi opastaa Henrietteä Hasard- ja Sainte-Anne-katuja myöten Ortieskadulle, mutta liittoutuneet, joitten hallussa Sainte-Anne-katu vielä oli, eivät yrittäneet päästää heitä kulkemaan.