Ja sillä hetkellä käsitti Maurice, mikä heitä odotti. Ei ollut enää luottaminen loistaviin unelmiin entisten voittojen uudistamisesta. Tämä marssi Verduniin oli marssi varmaan kuolemaan ja hän alistui kohtalon alle, alistui levollisella, vakaalla mielellä, koska kuolema kerran oli välttämätön!
IV.
Tiistaina 23 päivänä elokuuta, kello kuusi aamulla, lähti joukko liikkeelle. Niinkuin ääretön ihmisvirta, joka on hetkeksi pysähtynyt ja levinnyt järveksi ja jälleen vetäytyy uomaansa, kulki 100,000 miestä eteenpäin ja vaikka jo edellisenä päivänä oli kuultu huhuja marssin suunnasta oli hämmästys kuitenkin yleinen kun käännyttiin selin Pariisiin ja lähdettiin itää kohti, ei kukaan tietänyt minne.
Kello viiden aikaan ei seitsemännelle osastolle vielä oltu jaettu patroonia. Kaksi päivää olivat tykkimiehet heiluneet hiessä päin rautatieasemalla hevosten ja tavaroiden keskellä, joita lakkaamatta saapui Metzistä. Ja vasta yhdennellätoista hetkellä keksittiin patroonavaunu junien vilinässä ja siihen määrätty komppania, johon Jeankin kuului, sai vihdoin kannetuksi 240,000 kiireessä tilatuille rattaille. Hädin tuskin ennätti Jean jakaa määrätyt 100 patroonaa miehilleen kun Gaude puhalsi lähtömerkin.
106 rykmentti ei tulisikaan kulkemaan Reimsin kautta, sen oli määrä kiertää kaupungin laitaa viertotielle. Mutta nyt oli taaskin jäänyt määräämättä joukoille eri lähtöajat, kaikki neljä osastoa tunkivat yhdellä haavaa maantielle ja siitä syntyi tietysti kauhea mylläkkä. Joka silmänräpäys eroittivat ratsumiehet ja tykistö jalkamiesten rivit. Kokonaisten prikaatien täytyi seista tuntimääriä ase jalalla ja odottaa tiepuolessa kunnes toiset kulkivat ohi. Ja sen lisäksi puhkesi vielä kova rajuilma, tunnin ajan tuli vettä virtanaan, joten miehet astuivat ruumista myöten ja heidän kannettavansa ja takkinsa kävivät raskaiksi kuin lyijy. 106:des pääsi kuitenkin heti sateen tauottua lähtemään liikkeelle, mutta zouavit, jotka vielä jäivät seisomaan läheiselle pellolle, rupesivat ajan kuluksi heittelemään toisiaan märillä multapaakeilla ja nauroivat kohti kulkkua kun ne läiskähtelivät heidän kosteisiin vaatteihinsa.
Hetken perästä vierähti aurinko paksujen pilvien takaa näkyviin, oikein säteilevä, lämmin elokuuaamun aurinko. Ja iloisuus palasi jälleen miesten mieliin, he höyrysivät kuin pesuvaatteet, joita kuivataan päivänpaisteessa, ja nauroivat murapilkuille ja paakeille, jotka kuivivat ykskaks ja kaunistivat heidän punasia housunlahkeitaan. Jokaisessa tienristeyksessä täytyi pysähtyä. Reimsin ulommaisessa laidassa tehtiin viimeinen seisahdus pienen kapakan kohdalla, jossa miehet kävivät hankkimassa itselleen ryyppyjä, ja siinä pisti Mauricen päähän tarjota kumppaneilleen ja juoda heidän kanssaan lasi yhteiseksi onneksi.
— Korpraali, saanko luvan…
Hetken aprikoituaan otti Jeankin naukun. Siinä olivat Loubet ja Chouteau, joka oli ollut sen jälkeen kun korpraali näytti nyrkkiään hyvinkin nöyrä ja mateleva, siinä olivat Lapoulle ja Pache, kelpo poikia kun ei kenkään heitä yllyttänyt pahaan.
— Terveydeksenne, korpraali! sanoi Chouteau imelästi.
— Ja teidän samoin, miehet! vastasi Jean, ja koettakaa nyt katsoa että teillä on kotiin palatessa pää ja jalat tallella!