Kerrottiinpa myös, että jälleen oli nipistetty vakooja, joka oli hiiviskellyt leirin ympärillä, ja viety pääkortteeriin kenraalin tutkittavaksi. Ehken oli översti Vineuil saanut jonkun sanoman, koska hänellä oli sellainen kiire.
Weiss seisoi yhä jutellen lankonsa ja serkkunsa vahtimestari Honoré
Fouchardin kanssa.
Yhä selvemmin kuului iltapuhallus, nyt se oli kohdalla, toitottaen ja päristen hämärän surumielisessä hiljaisuudessa; he eivät näyttäneet sitä huomaavan.
Mauricen isoisä oli "suuren armeijan" soturiurhoja, hänen isänsä ei ollut antautunut sotilasuralle, vaan oli tyytynyt huonoon ylöskantomiehen virkaan.
Talonpoikaisista vanhemmista syntynyt äitinsä oli kuollut silloin kun hän ja kaksois-sisarensa Henriette näkivät päivän valon. Ja nyt hän oli mennyt vapaaehtoisena sotaväkeen, — huimaa elämää elettyään; nyt hän sai sotamiehen elämällä maksaa kaikki mielettömyydet, joita oli tehnyt. Hän oli heikko ja kevytmielinen. Oli kylvänyt rahoja molemmin käsin kun perhe suurilla uhrauksilla oli lähettänyt hänet Pariisiin lakitiedettä tutkimaan. Isä oli kuollut, sisar oli luovuttanut koko perintöosansa hänelle, vaan oli myötäjäisittäkin päässyt hyviin naimisiin ja saanut toimeliaan ja kelpo miehen. Tämä — Weiss — oli elsassilainen Mülhausenista, joka oli ollut kauvan aikaa kirjanpitäjänä eräässä suuressa sokeritehtaassa; nyt hän palveli Delaherchea, jolla oli verkatehtaita Sedanissa.
Ja Maurice luotti täydellä todella kääntymykseensä, vilkas kun oli, kärkäs epätoivoon ja yhtä kärkäs taasen toivomaan, avomielinen ja innokas, mutta ilman vakavuutta, valmis joka tuulen mukaan kääntymään. Hän oli pieni ja vaaleatukkainen, otsa iso ja korkea, nenä sekä leuka pieni ja hieno, — lempeät harmaat silmät, jotka joskus voivat näyttää tuimiltakin.
Weiss oli rientänyt Mülhauseniin juuri ennen sodan alkua järjestämään jotain perheasiaa ja saadakseen samalla tavata lankoansa oli hän käyttänyt hyväkseen tuttavuuttaan översti Vineuil'in kanssa, joka oli hänen isäntänsä vaimon eno, jonka taasen Maurice ja Henriette tunsivat lapsuuden ajoilta, sillä he olivat aikonaan olleet naapuria. Sitäpaitse oli Weiss tavannut leirissä kapteeni Beaudoinin, joka myöskin oli rouva Delaherchen tuttavia.
— Tervehdi Henrietteä paljon minulta, uudisti Maurice vielä kerran, sillä hän rakasti sydämmellisesti sisartansa. — Sano hänelle, että on vaan levollinen, että kyllä minä vielä tuotan hänelle kunniaa.
Silmänsä vettyivät kun hän muisteli kaikkia tekemiään hulluuksia. Lanko tuli myös liikutetuksi; keskeytti puheen ja kääntyi Honoré Fouchardiin.
— Ja kun minä tulen Rémillyyn, niin pistäydyn eno Fouchardin luo ja kerron, että näin sinut ja että voit hyvin.