— 60,000 miestä? Miksei 100,000! Te näette unta, mies parka, pelko on saattanut teidät näkemään ihmeitä! Täällä ei millään muotoa saata olla sellainen mieslauma niin lähellä, ilman että meillä olisi siitä aavistustakaan!
Ja hän piti päänsä, vaikka sekä Ducat että Cabasse vannoivat, että joka ikinen sana oli totta.
— Me näimme tykitkin, vakuutti Cabasse, ja ne roistot mahtavat olla rutihulluja kun uskaltavat lähteä vetelöille metsäteille, joihin uppoaa polvea myöten.
— Heillä on johtajia, jotka tuntevat nämä seudut kuin viisi sormeaan, selitti entinen asianajaja painolla.
Kenraali ei välittänyt kuulla enempää ja hänestä oli myös turhaa näyttää sissiä ylipäällikölle, jonka kanssa miehet luulivatkin puhelleensa. Jos rupeaisi kuuntelemaan kaikkia talonpoikia ja maankulkijoita, jotka juoksevat ilmoituksineen, niin kyllä silloin olisi tallella. Hän käski kuitenkin sissien seuraamaan osastoa, koska näyttivät tuntevan seutuja.
— He olivat sentään hyviä poikia kun tulivat kahden peninkulman matkan meille tuota ilmoittamaan, sanoi Jean Mauricelle telttaa kokoon kääriessään.
Maurice tunsi myös paikat ja oli levottomuudella kuullut että Dieuletin metsä oli täynnä preussiläisiä, jotka kiiruhtivat Beaumontia ja Sommauthea kohti. Hän istui lepäämään, oli väsynyt jo ennen marssiin lähtöä ja aavisti, että tänä päivänä voimia kysytään.
Korpraali huomasi, että hän oli tavattoman kalpea, ja kysyi isällisesti:
— Eivät taida olla asiat nyt oikein? Jalkako se taas vaivaa?
Maurice puisteli päätään — ei jalassa ollut mitään vikaa.