— Ei ei, anna minun olla, väsyttää… Parempi on kuolla tähän!
Hän vaipui katukivelle. Korpraali oli suuttuvinaan:
— Mitä hittoa! Koeta vain päästä jaloillesi vai tahdotko jäädä tähän preussiläisten pieksettäväksi? Ylös vain ja paikalla!
Mutta kun ei Maurice jaksanut vastata, vaan sulki silmänsä ja näytti pyörtyvän, toisti Jean yhä, matalalla, säälivällä äänellä:
— Mitä hittoa! Mitä hittoa!
Hän juoksi nopeasti kaivolle, toi vettä ruoka-astiallaan ja roiski Mauricen kasvoille. Ja sitten hän veti peittelemättä viimeisen korppunsa repusta, taitteli palasiksi ja pisti Mauricen suuhun. Hetken perästä avasi tämä jo silmänsä ja söi halukkaasti loput muruset.
— Mutta sinä, kysyi Maurice äkkiä muistaen Jeanin korppuluvun, sinä et ole siis syönytkään mitään?
— Minusta ei ole lukua, minä kyllä tällaiset kestän… Otan hyvän kulauksen hanhenviinaa, niin kestänmähän taas jonkun matkaa!
Hän täytti astiansa kaivosta, tyhjensi yhdellä kulauksella ja maiskutti kieltään.
Vaan ei ollut mies kovin reippaan näkönen itsekkään, kasvonsa olivat verettömät ja kädet vapisivat.