Rémillyssä oli kauhea mylläkkä, sotamiehiä, hevosia, ajopeliä joka paikka täynnä, viettävä katu, joka kulkee Maasin rantaan, oli melkein kukkurillaan. Kirkon kohdalla, puolivälissä mäkeä, oli monta tykkiä ajanut yhteen ja hevoset eivät saaneet niitä paikalta hievahtamaan, vaikka satelemalla satoi ruoskaniskuja ja kirouksia. Etempänä oli Emmanevirran rannalla, joka kohisten syöksee kivistä uomaansa, jono ruutivaunuja sulkemassa kulkijoilta tien. Ja sotamiehiä keräytyi keräytymistään "Maltan ristin" edustalle ja tappelemalla pyrkivät täyteen ahdettuun kapakkasuojaan ryypylle.
Ja samallainen vilinä ja ahdinko vallitsi kylän eteläiselläkin laidalla, mihin insinöörit olivat rakennuttaneet lauttasillan virran poikki. Kylän ja virran välillä oli pieni lehto ja oikealla näkyi lauttamiehen valkonen tupa pensaikosta. Molemmille rannoille oli laitettu suuria nuotioita, joiden liekit silloin tällöin leimahtivat korkealle ilmaan ja levittivät punertavan hohteen rantamille sekä virran läikkyvälle pinnalle. Silloin eroitti lukemattomat mieslaumat, jotka seisoivat odottamassa. Kaidalle jalkamiesten sillalle ei mahtunut kuin pari henkeä kerrallaan ja lauttasillan yli, joka oli niukasti puolen viidettä kyynärän levyinen, kulki ratsuväki, tykistö ja kuormavaunut niin hitaasti kuin ajatella saattaa. Sanoivat vielä olevan ylipääsemättä yhden prikaatin ensimmäistä osastoa, ruutikuormaston ja jo ennen mainitut neljä kyrassierirykmenttiä Bonnemainin divisioonasta. Ja heidän takanaan seisoi koko seitsemäs osasto, enemmän kuin 30,000 miestä, jotka luulivat vihollisen olevan kintereillään ja koettivat tunkea kuumeentapaisella kiireellä eteenpäin, päästäkseen turvaan vastaiselle rannalle.
Kamalalta näytti! Mitä siitä olikaan lopuksi tuleva? Koko pitkän päivän he olivat marssineet saamatta kuivaa eli kosteata suuhunsa, marssineet kuin hurjat, koettaen päästä ehjin nahoin Haraucourtin solasta; ja tätä vartenko he olivat riehuneet? Päästäänkö tästä ollenkaan eteenpäin vai tässäkö seistään ylipääsemättömän muurin takana? Saa vain nähdä, niin ei tästä hevillä lähdetä ja saksalaiset, jotka ehkä yöksi taukoavat takaa-ajostaan, ovat taas päivän koittaessa liikkeellä!
Kumminkin komennettiin miehet asettamaan kiväärit ryhmiin ja joukot hajaantuivat metsättömille rinteille Mouzonin tien varsilla. Reservitykistö sijoitettiin mäen harjalle, tykkien suut solaan päin, valmiina laukasemaan, jos siellä ilmestyy jotain uhkaavaa. Ja tuskallinen odotus alkoi jälleen.
106:s rykmentti oli sijoittunut sänkipellolle yläpuolella tietä ja sieltä näki koko laajan tasangon virran varrella. Miehet luopuivat vastahakoisesti aseistaan, kääntyivät usein taakseen katsomaan, odottivat joka hetki päällekarkausta. Joka silmä oli synkkä, ei kuulunut mistään hauskaa juttelua, äänetöntä vihaa kuvastui niidenkin kasvoilla, jotka eivät napisseet ja kiroilleet.
Kello oli jo melkein yhdeksän, odotusta oli kestänyt kaksi tuntia, ja vaikka olivat peräti uupuneita ei monikaan saanut unta, he venyivät pitkällään maassa, vaan kimmahtivat pystyyn ja säpsähtivät pienimmästäkin risauksesta. Eivät taistelleet enää nälkää vastaan, virran yli päästyä heidän täytyi saada ruokaa, ja jos ei ollut muuta, niin olihan ainakin heiniä. Vaan tungos sillan luona pysyi samalla asteella, upseerit, jotka kenraali Douay oli sinne asettanut, toivat aina puolen tunnin päästä sanoman, että kestää vielä monta tuntia, ennenkun heidän vuoronsa tulee. Vihdoin päätti kenraali itse lähteä sillalle omin silmin tarkastamaan asiain tilaa ja sotamiehet näkivät hänen tunkeutuvan joukon läpi, kehoitellen miehiä pysymään levollisina ja jouduttaen ylimenoa.
Maurice istui Jeanin kanssa ojan reunalla ja jatkoi pohjoseen viitaten:
— Niin. tuolla se on Sedan ja tuolla Bazeilles… Sitten on Douzy ja sitten Carignan… Carignanissa meidän joukot luultavasti yhtyvät; jos olisi päivä, näkisit, että siellä kyllä tilaa on.
Hän osoitti laajaa laaksoa, jonka ylitse yön varjot laskeutuivat. Eroitti vielä selvästi virran juoksun mustien niittyjen välissä, joille puuryhmät muodostivat vielä tummempia kohtia. Poppelijonon haaveelliset rajapiirteet kuvastuivat selvästi taivasta vastaan. Ja hyvin kaukana, Sedanin takana, joka kimalteli pieniä valopilkkuja täynnä, oli tiheä musta metsä, Ardennit näyttivät levittäneen siellä satavuotiset tammensa maan peitoksi.
Jeanin katse siirtyi taas sillalle.