— Se on varma, myönsi hän.
— Sillä, jatkoi Darras, samoin kuin minun mitätön kahden äänen enemmistöni teki minut araksi, samoin ei Philiskään ole uskaltava mitään suurempaa, sillä hänelläkin on ainoastaan kahden äänen enemmistö. Hän on pakoitettu pysymään alallaan, hän on alituisesti pelkäävä pienimpiäkin muutoksia, jotka saattaisivat viedä hänet vähemmistöön. Minä tunnen sen.
Darras nauroi äänekkäästi. Hän, joka itse oli suuri, hyvinvoipa mies, ja jonka sekä aivot että vatsa olivat hyvässä kunnossa, vihasi Philisiä, häntä suututti uuden pormestarin pienuus ja laihuus, synkät, ankarat kasvot, terävä nenä ja kapea suu. Philis, entinen tervakangastehtaan omistaja, oli vaimonsa kuoleman jälkeen lopettanut liikkeensä, ja hänellä oli nyt omaisuus, josta oli noin kymmenen tuhannen markan vuotuiset korot, mutta jonka alkuperä oli hämärä. Hän eli sangen yksinäistä elämää, ja hänellä oli yksi ainoa suuri vaaleaverinen palvelijatar, jota ilkeät ihmiset kutsuivat "vuoteen lämmittäjäksi", sillä he kertoivat hänen joka ilta täyteläisellä ruumiillaan lämmittävän isäntänsä vuoteen ja sitten jäävänkin siihen. Philisin kahdentoistavuotias tytär. Octavie oli nunnien oppilaana Clermontissa ja kymmen vuotiaan poikansa oli hän pannut Valmarien kolleegioon, josta tämä aikoi mennä Saint-Cyrin sotakouluun. Päästyään näin vapaaksi lapsistaan, vietti hän suljettua ja ummehtunutta elämää ankarimmassa uskonnollisuudessa, alinomaa neuvotellen mustatakkien kanssa ja ollen heidän kuuliainen käskyläisensä. Hänen valitsemisensa pormestariksi osoitti kuinka ratkaisevaan kohtaan uskonnollinen liike oli kehittynyt Mailleboisissa, jossa raivosi taistelu tasavallan ja kirkon välillä,
— Minä, sanoi Markus, voin siis toimia, te ynnä neuvoston vähemmistö kannatatte minua, eikö niin?
— Aivan varmaan, huudahti Darras. Mutta olkaa kuitenkin kohtuullinen, älkää heittäkö liian suurta juttua niskoillemme.
Jo seuraavana päivänä alkoi taistelu Mailleboisissa. Virkamies Savin,
Achillen ja Philippen isä, näkyi saaneen ensimmäisen iskun tehtäväkseen.
Puettuna ahtaaseen takkiinsa saapui hän virkatuntiensa jälkeen koululle
moittimaan opettajaa.
— Te tiedätte kuka olen, eikö totta? herra Froment. Olen kiivas tasavaltalainen, eikä kukaan voi minua epäillä siitä, että olisin liitossa pappien kanssa. Kuitenkin tulen pyytämään, useiden vanhempain nimessä, että ripustaisitte uudelleen koulunne seinälle tuon ristin, sillä uskonto on välttämätön lapsille samoinkuin naisillekin… Pappia ei tarvita koulussa, se on kyllä totta; mutta Kristus, Kristus, ajatelkaa toki! hän on ensimmäinen tasavaltalainen ja vallankumouksellinen.
Markus tahtoi tietää, keitä muita vanhempia hän edusti.
— Jos ette puhu ainoastaan omassa nimessänne, niin sanokaa minulle, mitkä perheet ovat valtuuttaneet teidät.
— Oh! valtuuttaminen ei tapahtunut aivan säännöllisesti. Tapasin muurari Doloirin ja maanomistaja Bongardin ja huomasin, että he paheksuivat tekoanne samoin kuin minäkin. Mutta vastalauseen tekeminen ja nimimerkkinsä antaminen tuottaa aina ikävyyksiä. Minä esimerkiksi panen paljon alttiiksi asettuessani etunenään… Mutta tunnollisena perheen isänä en voi olla vaiti. Sanokaa minulle, mitä tekisin poika lurjuksillani, Achillellä ja Philippellä. jotka ovat umpimielisiä ja tottelemattomia, jos ei heitä peloiteta vähäisen kertomuksella hyvästä Jumalasta ja hänen helvetistään? Aivan toisellainen on suuri tyttäreni Hortense, jota koko Maillebois ihmetteli, kun hän ensi kerran pääsi ripille. Neiti Rouzaire on todella uskonnollisella kasvatustavallaan tehnyt hänet aivan täydelliseksi… Pyydän teitä vertaamaan omaanne ja neiti Rouzairen työtä, minun kahta poikaani ja tytärtäni. Siinä on tuomionne, herra Froment.