— Sitä en luule.
— Sinä olet palaava luokseni, toisti Markus varmalla äänellä. Kun saat tietää totuuden, on rakkaus minuun tekevä loput; ja sinä olet lempeä, et voi kauan puolustaa vääryyttä… En ole koskaan käyttänyt väkivaltaa sinua kohtaan, olen aina kunnioittanut tahtoasi, mene siis hulluuteesi, tyhjennä se pohjaa myöten, koska et muilla keinoin parane siitä.
Hän väistyi ovelta ja antoi vaimolleen tietä. Hetken näytti tämä epäilevän, ajatellessaan kylmää pimeyttä, joka täytti rakkaan talon, itkevän kodin. He eivät enää nähneet hänen kasvojaan, joissa miehen sanat olivat herättäneet syvän tuskan ilmeen. Äkkiä teki hän päätöksen ja huusi tukahutetulla äänellä. —
— Hyvästi!
Mutta Louise, joka oli seisonut pimeän huoneen perällä, riensi esiin ja koetti vuorostaan estää häntä lähtemästä.
— Oi! äiti, et voi jättää meitä näin, meitä, jotka niin suuresti rakastamme sinua ja toivomme ainoastaan sinun onneasi.
Ovi oli sulkeutunut, kiireisten askelien lomasta kuului ainoastaan viimeinen, pidätetty huuto. —
— Hyvästi! hyvästi!
Silloin Louise vaipui nyyhkyttäen isänsä syliin ja he itkivät kauan yhdessä, istuen pienellä koulupenkillä. Yö oli tullut, suuressa, pimeässä salissa kuului ainoastaan heidän hiljaiset nyyhkytyksensä. Tyhjässä talossa vallitsi surun ja yksinäisyyden syvä hiljaisuus. Vaimo, äiti oli lähtenyt, hänet oli ryöstetty mieheltä ja lapselta, jotta nämä joutuisivat tuskaan ja epätoivoon. Koko laaja salavehkeiden verkko tuli selväksi Markukselle, hän näki kavalan maanalaisen työn, joka riistämällä hänen rakastetun Genevièvensä tahtoi heikontaa häntä, tahtoi kiihoittaa häntä äkilliseen vastarintaan, joka veisi hänet itsensä sekä hänen tehtävänsä perikatoon. Ja hänellä oli ollut voimaa vastaanottaa ristinsä, eikä kukaan saisi tietää hänen tuskistaan, sillä ei kukaan nähnyt hänen itkevän tyttärensä kanssa aution kotinsa hämärässä. Hän oli köyhä mies, jolla ei ollut muuta kuin tämä lapsi ja hän pelkäsi että sekin häneltä kerran riistettäisiin.
Samana iltana oli Markuksella iltakoulu, neljä kaasuliekkiä sytytettiin, luokka tuli valoisaksi ja täyttyi ihmisillä. Useimmat hänen entisistä oppilaistaan, työmiehiä ja konttoristeja, kävivät ahkerasti näillä tunneilla, joilla hän opetti historiaa, maantiedettä, fysiikkaa ja luonnontieteitä. Istuen pulpettinsa ääressä puhui Markus puolitoista tuntia erinomaisen selvästi, taisteli erehdystä vastaan ja koetti opettaa hiukan totuutta yksinkertaisille oppilailleen. Ja koko ajan kidutti häntä hirveä tuska, hänen kotinsa oli ryöstetty ja hävitetty, hänen rakkautensa itki rakastettua ja puolisoa, joka ei enää vastaanottaisi häntä nyt kylmässä, mutta ennen hellyydestä niin lämpimässä huoneessa. Mutta rohkeasti, tuntemattomana sankarina, täytti hän siitä huolimatta tehtävänsä.