Tämä uskomattoman raivokas vastaanotto nyt, kun hänellä itsellään oli niin oikeutettu vihan syy, pysäytti hänet, teki hänet jälleen tyyneksi.
— Tulen katsomaan lastani… Miksi ei minulle ole mitään ilmoitettu?
Vanha nainen seisoi yhä ankarana ja hänkin näytti ymmärtävän että kiivastuminen saattaisi hänet alakynteen.
— Minun asiani ei ollut teille ilmoittaa… Odotin että Geneviève pyytäisi minun tekemään sitä.
— Eikö hän ole tehnyt sitä?
— Ei.
Silloin luuli Markus ymmärtävänsä. Kirkko ei ollut koettanut tappaa ainoastaan rakkautta hänen vaimossaan, se oli myöskin tahtonut tappaa äidin. Koska tämä ei ennen synnytystä ollut palannut hänen luokseen niinkuin hän oli toivonut, koska hän oli ikäänkuin piilottanut itsensä, häpeissään siitä että synnyttäisi hänelle, oli tuota onnetonta lasta varmaankin sanottu hänelle rikokseksi. Pitääkseen hänet vallassaan olivat he varmaankin tehneet sen hänelle peloksi ja kauhistukseksi, synniksi, jota hän ei saisi anteeksi ellei katkaisisi kaikkia lihan siteitä itsensä ja tuon pahan hengen välillä.
— Onko se poika? kysyi Markus.
— On.
— Missä se on? minä tahdon nähdä ja suudella sitä.