— Se ei ole enää täällä?
— Mitä, eikö enää täällä?
— Ei, se ristittiin eilen autuaan pyhän Clémentin nimellä ja sitten vietiin se imettäjälle.
Äkillinen tuska pusersi huudon Markukselta.
— Te olette tehneet rikoksen. Lasta ei saa ristiä ilman isän suostumusta, sitä ei saa ryöstää näin… Geneviève, Geneviève, joka imetti Louisea niin suuren äidillisen ilon valtaamana, ei tahdo imettää pientä Clémentiään!
Rouva Duparque pysyi koko ajan tyyneenä ja hän tunsi salaista vahingoniloa nähdessään Markuksen kärsivän. Hän vastasi. —
— Katolinen äiti saa antaa kastaa lapsensa, etenkin jos hän pelkää tämän saavan kärsiä isän jumalattomuuden tähden. Sen tänne jäämistä ei voinut edes ajatellakaan, sillä siitä ei varmaankaan olisi ollut mitään hyötyä, ei sille eikä muille.
Markus oli arvannut oikein; pahanhengen lasta oli odotettu niinkuin antikristusta, joka heti oli kastettava ja vietävä pois niin pian kuin mahdollista, jos tahdottaisiin välttää suuria onnettomuuksia. Myöhemmin otettaisiin hänet takaisin, hänet pyhitettäisiin Jumalalle, hänestä tehtäisiin pappi, jotta taivaan viha lauhtuisi. Silloin ei pienen, jumalisen talon Kapusiinitorin varrella tarvitsisi pitää sitä suojassaan, sen isä ei saastuttaisi sitä läsnäolollaan tullessaan katsomaan sitä, ja ennen kaikkia sen äiti pääsisi alituisesti näkemästä lasta, joka tuotti hänelle tunnonvaivoja.
Markus, joka oli hillinnyt vihansa, sanoi päättäväisesti:
— Tahdon nähdä Genevièven.