— Kuule, isäni, olen miettinyt, olen vielä tämänkin päivän punninnut pienessä päässäni tuota asiaa, ja minusta tuntuu, että minun, jos olet samaa mieltä kanssani, tulee jättää sinut ja muuttaa äitini luokse, isoäidin kotiin.
Markus kauhistui, hän vastusti ensin kiivaasti.
— Mitä, samaa mieltä kanssasi! Minä en sitä salli! Kaikin voimieni tahdon pitää sinua kiinni, estää sinua vuorostasi jättämästä minua.
— Oi! isäni, kuiskasi Louise epätoivoisena, ajattele vain vähäsen, niin näet ettet ole oikeassa.
Markus ei kuunnellut lasta, hän oli noussut ja käveli kiivaasti edestakaisin puolipimeässä huoneessa.
— Minulla ei ole enää muita kuin sinä, ja sinäkö lähtisit! Minulta on ryöstetty vaimo ja nyt ryöstettäisiin minulta tytär, minut jätettäisiin yksin, alastomaksi, hyljätyksi, ilman hellyyttä! Oi! minä tunsin tuon armoiskun tulevan, minä aavistin kyllä että hirveät pimeyden kädet riistäisivät viimeisenkin siekaleen sydämmestäni. Ei, ei! se on liikaa, en koskaan ole suostuva tähän eroon!
Ja äkkiä pysähtyen tyttärensä eteen hän jatkoi kovalla äänellä.
— Sinunkin sydämmesi ja järkesi on siis turmeltu, jotta et enää rakastaisi minua? Jokaisella vierailullasi ovat he käyneet sotaa minua vastaan, ovat kertoneet sinulle inhoittavia juttuja, eroittaakseen sinua minusta, eikö niin? He tahtovat vapauttaa sinut kirotun ja tuomitun isäsi vaikutuksesta, vai kuinka? ja saattaa sinut vanhojen rouvien hyvien ystävien valtaan, jotka tekevät sinusta ulkokullatun ja järjettömän ihmisen… Ja sinä kuuntelet vihollisiani, sinä aijot antaa myöten heidän alituiselle kiusaamiselleen, ja jättää minut yksin!
Epätoivoissaan kohotti lapsi rukoilevasti kätensä häntä kohden, silmät kyynelissä.
— Isäni, isäni, rauhoitu… Minä vakuutan että erehdyt, äiti ei ole koskaan sallinut minun kuulteni sanottavan pahaa sinusta. Isoäiti ei tosin rakasta sinua ja hän tekisi usein paremmin, jos olisi vaiti minun läsnäollessani. Valehtelisin jos sanoisin ettei hän tee kaikkea voitavaansa saadakseen minut muuttamaan äidin luo. Mutta sen vannon sinulle, ei hän eivätkä muut ole mitään vaikuttaneet päätökseeni… Sinä tiedät kyllä että en milloinkaan valehtele. Minä yksin olen miettinyt ja tullut siihen vakuutukseen että teemme hyvin ja viisaasti jos eroamme.