— Tekisitkö hyvin jos lähdet! Minä kuolisin siitä.
— Ei, sinä kyllä ymmärrät ja sinä olet niin rohkea… Istu tähän, kuuntele minua.
Louise pakoitti isänsä lempeästi istuutumaan eteensä. Hän tarttui pienillä, hyväilevillä käsillään Markuksen käsiin ja selitti hänelle syynsä, aivan kuin pieni, ymmärtäväinen aikaihminen.
— Isoäidin luona ovat kaikki vakuutetut siitä, että sinä yksin johdatat minut pois uskonnosta. Sinä muka ahdistat minua, väkivallalla tyrkytät minulle mielipiteesi ja jos pääsisin sinun vallastasi, niin heti muka tunnustaisin syntini ja menisin ripille… Miksi emme näyttäisi heille että he erehtyvät? Huomenna muutan isoäidin luo ja he saavat nähdä, heidän on täytyminen tunnustaa suuren erehdyksensä, sillä muutto ei ole estävä minua antamasta heille aina samaa vastausta: "Minä olen luvannut että en mene ripille ennenkuin olen täyttänyt kaksikymmentä vuotta, voidakseni silloin täydellisesti ottaa edesvastuulleni moisen teon, ja minä aijon pitää lupaukseni ja odottaa."
Markus puisti epäilevästi päätään.
— Lapsi raukkani, sinä et tunne heitä, he murtavat ja valloittavat sinut muutamissa viikoissa. Sinä olet vain pieni tyttö.
Silloin Louise vuorostaan loukkaantui.
— Oi! sinä et ole ollenkaan kiltti, isäni, kun luulet minua niin mitättömäksi! Olen tosin pieni tyttö, mutta olen sinun pieni tyttösi ja pidän sitä kunniana!
Hän sanoi tämän niin lapsellisella rohkeudella että Markus ei voinut olla hymyilemättä. Tuo pienokainen teki hänen sydämmensä lämpimäksi, pienokainen, jossa hän välistä tunsi aivan kokonaan oman intohimoisen ja samalla järkevän ja johdonmukaisen luonteensa. Hän katseli lasta, joka hänen mielestään oli sangen kaunis ja viisas, lujine ja ylpeine kasvoineen ja kirkkaine, ihailtavan avomielisine silmineen. Ja hän kuunteli häntä yhä, samalla kun Louise, pitäen hänen molemmat kätensä omissaan, selitti hänelle mitkä syyt olivat saaneet hänet päättämään muuttaa äitinsä luo, pieneen jumaliseen taloon Kapusiinitorin varrella. Koskettamatta vähääkään kauheisiin panetteluihin hän antoi ymmärtää, kuinka kiitollisia heille oltaisiin jos he eivät kauempaa vastustaisi yleistä mielipidettä. Kaikkialla sanottiin, että hänen paikkansa oli vanhojen rouvien luona, hän suostui siis menemään sinne ja vaikka hän olikin vain kolmetoista vuotias, olisi hän kuitenkin järkevin heistä ja saataisiinpa nähdä että hän saisi siellä hyvää aikaan.
— Vähät siitä, lapseni, sanoi Markus viimein väsyneesti, sinä et koskaan saa minua uskomaan että ero meidän välillämme olisi tarpeellinen.