— Niin, herra Froment, mutta oikein hyvää vuotta ei ole koskaan. Jos käy hyvin toisella taholla niin toisella käy huonosti. Sitä paitse tiedättehän että ei minulla koskaan ole ollut onnea.
Hänen vaimonsa Lucile, joka oli paljon heränneempi, puuttui puheeseen:
— Hän sanoo näin, herra Froment, siksi että hän aina oli viimeinen luokallanne, ja hän luulee olevansa loihdittu, sillä eräs mustalaisvaimo oli muka hänen pienenä ollessaan heittänyt häntä kivillä. Loihdittu, kaikkea vielä! Jos hän edes uskoisi paholaiseen, niin kuin minä teen! Neiti Rouzaire, jonka paras oppilas olin, näytti minulle sen kerran, ennenkuin olin käynyt ripillä.
Claire nauroi ja pikku Georgettekin hymyili nenäkkäästi paholaiselle.
— Niin, tyttäreni, sinä et usko mihinkään, nykyajan nuorisolla ei ole mitään uskontoa, neiti Mazeline on tehnyt teistä kaikista vapaa-ajattelijoita. Siitä huolimatta näytti neiti Rouzaire meille varjon seinällä, sanoen että se oli paholainen. Ja se oli hän.
Adrien keskeytti hiukan hämillään anoppinsa ja alkoi puhua asiasta, jonka tähden Markus oli tullut.
Kaikki istuutuivat, Claire otti Georgetten polvilleen, hänen isänsä ja äitinsä pysyivät hiukan syrjemmällä, toinen polttaen piippuaan, toinen kutoen sukkaa.
— Monet meistä nuorista ovat sitä mieltä että suuri häpeä painaa Mailleboisia, niin kauan kun se ei parhaansa mukaan ole korvannut hirveätä vääryyttä, jonka se salli tapahtua ja johon se teki itsensä syypääksikin myöntyessään Simonin tuomioon. Laillinen viattomaksi julistaminen ei riitä, meidän, hänen teloittajiensa lasten ja lastenlasten velvollisuus on tunnustaa ja korjata isiemme erehdys… Eilen illalla isäni luona, jossa olivat myös isoisäni ja setäni, sanoin heille taas: "Kuinka voittekaan tehdä itsenne osalliseksi moiseen, yhtä typerään kuin hirvittävään halpamaisuuteen, kun pieni määrä tervettä järkeä olisi varmaan voinut ehkäistä sen?" Ja he vastasivat minulle, niinkuin ennenkin, etteivät he mitään tienneet, eivät voineet mitään tietää.
Syntyi hiljaisuus, kaikkien silmät kääntyivät Fernandiin, joka kuului rikolliseen sukupolveen. Hän näytti olevan hämillään, otti piipun suustaan ja teki epäävän liikkeen.
— Tietysti emme tienneet mitään, kuinka olisimme voineetkaan tietää? Isäni ja äitini osasivat tuskin kirjoittaa nimensä, eivätkä olleet niin varomattomia että olisivat sekaantuneet naapurien asioihin, josta olisivat voineet saada rangaistuksen. Minä olin tosin saanut oppia enemmän, mutta en ollut minäkään juuri terävä, ja olin lisäksi epäluuloinen, ainahan sitä on levoton omasta nahastaan ja rahoistaan, kun tuntee olevansa tietämätön raukka… Niin, teistä on helppoa olla rohkea ja järkevä nyt kun teistä on kaikista tehty oppineita. Mutta olisinpa tahtonut nähdä kuinka olisitte käyttäytyneet, jos ei teillä olisi ollut keinoa millä saada selkoa asiasta, kun jokainen selitti sen erilailla, eikä kukaan tiennyt mikä oli totta, mikä valhetta.