Savin tuskin nousi ylös nojatuolistaan, jossa hän hoiteli kuumekohtaustaan. Kyläkoulun opettajasta ei hänen mielestään tarvinnut välittää, Hän oli pieni ja kaljupäinen mies, kasvot olivat hänellä kalpeat kuin kuolleella, piirteet mitättömät ja veltot, silmät vaaleat ja parrassa siellä täällä likaisen keltaisia pilkkuja. Kotonaan hän käytti vanhoja nuttujaan. Värillinen kaulahuivi, joka hänellä tänään oli kaulassa, teki hänet tautien rasittaman ja huonosti hoidetun vanhuksen näköiseksi.
— Vaimoni kertoi, että tulette tuon inhoittavan jutun tähden, johon olen kuullut koulunopettaja Simonin sotkeutuneen, ja ensimmäinen ajatukseni oli, sen tunnustan, olla teitä vastaanottamatta…
Hän keskeytti puheensa. Hän oli huomannut pöydällä helmikukat, joita hänen vaimonsa oli valmistanut, samalla kun hän luki vieressä "Petit Beaumontaisia". Hän heitti vaimoonsa vimmastuneen silmäyksen, ja tämä ymmärsi sen ja heitti kiireesti sanomalehden työn päälle.
— Älkää luulko, että vastustan asiatanne. Olen tasavaltalainen, enkä minä salaa sitä, esimieheni tietävät sen aivan hyvin. Kun palvelee tasavaltaa, vaatii yksinkertainen rehellisyys olemaan tasavaltalainen, eikö totta? Olen siis kaikessa hallituksen puolella.
Pakoitettuna kuuntelemaan kohteliaasti, tyytyi Markus myöntävästi nyökäyttämään päätään.
— Ajatukseni uskonnosta on hyvin yksinkertainen: pappien tulee pysyä alallaan. Olen antiklerikalisti yhtä hyvin kuin tasavaltalainen… Mutta lisään heti, että lapsilla ja naisilla täytyy olla jonkullainen uskonto, ja niin kauan kun katolinen usko on maan uskonto, niin minusta nähden yhtä hyvin se kuin joku muu!… Niinpä olen vaimolleni, jonka näette tässä, selittänyt, että on sopivaa ja tarpeellistakin hänen ikäiselleen ja hänen asemassaan olevalle naiselle käydä kirkossa, niin että hänellä maailman silmissä on jonkullainen siveellinen ojennusnuora, jonka jälkeen elää. Hän käy siis kapusiinien kirkossa.
Rouva Savin joutui hämilleen, hän punastui ja käänsi katseensa maahan. Kysymys hartauden harjoittamisesta oli kauan aikaa ollut perheen suurena riitakysymyksenä. Hän vastusti sitä kaikella suloisella lempeydellään, herttaisen ja vilpittömän sydämmensä koko voimalla. Raivoisan mustasukkainen mies, joka epäili häntä lakkaamatta uskottomuudesta, piti synnintunnustusta ja ripillä käymistä ainoastaan moraalisena siteenä, joka olisi erinomaisen sopiva estämään häntä uskottomuudesta. Ja hänen oli täytynyt taipua, hän oli ottanut rippi-isäkseen miehensä valitseman isä Theodosiuksen, jota hän salaa kammosi. Nytkin hän loukattuna ja punastuen kohautti olkapäitään ja totteli niinkuin ainakin säilyttääkseen kotirauhan.
— Mitä taas lapsiini tulee, ei minulla ole varaa lähettää kaksoisia, Achillea ja Philippea kolleegioon ja olen siis pannut heidät maallikkokouluun koska olen virkamies ja tasavaltalainen. Tyttäreni Hortense käy samasta syystä neiti Rouzairen koulua; mutta oikeastaan olen hyvin iloinen siitä, että neiti Rouzaire on uskonnollinen, ja että hän vie oppilaitaan kirkkoon, sillä se on hänen velvollisuutensa ja olisin pahoillani, jos hän ei sitä tekisi… Pojat aina jollakin tavalla pääsevät eteenpäin maailmassa. Ja kuitenkin, jos minun ei tarvitsisi tehdä tiliä töistäni esimiehilleni, niin ettekö luule, että olisi ollut viisaampaa panna heidät hengelliseen kouluun?… Silloin heitä myöhemmin kannatettaisiin ja heille hankittaisiin virkoja, jota vastoin he nyt saavat viettää toimetonta elämää, niinkuin minäkin olen saanut tehdä.
Hänen katkeruutensa nousi huippuunsa, ja hän hiljensi äänensä salaisen pelon valtaamana.
— Nähkääs, papit ovat mahtavammat, heidän puolellaan olisi kuitenkin viisainta olla.