Markus tunsi sääliä tuota viheliäistä miesraukkaa kohtaan, joka keskinkertaisuudessaan ja typeryydessään näytti hänestä surkuteltavalta. Hän nousi ylös odottaen kaikkien näiden puheiden loppupäätöstä.
— Sallitteko minun tehdä lapsillenne tuota kysymystä?
— Lapset eivät ole kotona, vastasi Savin. Eräs rouva, meidän naapurimme, on vienyt heidät kävelemään… Mutta vaikka he olisivatkin kotona, tulisiko minun antaa heidän vastata, kysyn teiltä sitä? Virkamies ei missään tapauksessa voi ryhtyä tuohon asiaan. Minulla on aivan kylliksi ikävyyksiä virastossani, enkä tahdo mitään vastuunalaisuutta tuossa ilkeässä jutussa.
Kun Markus kumarsi, sanoi hän vielä.
— Vaikka juutalaiset raatelevat maaraukkaamme, ei minulla ole mitään herra Simonia vastaan, muuta kuin että juutalaiset eivät ylipäänsä ollenkaan saisi olla opettajina. Toivon, että "Petit Beaumontais" kirjoittaa joskus tästä asiasta… Vapaus ja oikeus kaikille, se olkoon kaikkien tasavaltalaisten tunnuslause. Mutta isänmaa ennen kaikkia! eikö niin? isänmaa yksin, kun se on vaarassa!
Rouva Savin, joka ei enää ollut avannut suutansa, saattoi Markuksen ovelle yhä vielä hämillään. Hän alistui hymyillen, vaikka olikin korkeammalla asteella kuin kova herransa. Kun Markus saapui kadulle, tapasi hän lapset, jotka naapurin rouva toi kotiin. Yhdeksänvuotias Hortense oli jo kaunis ja keikaileva tyttönen, hänen silmänsä olivat luodut alas, ja ne loistivat veitikkamaisesti, kun hän ei peittänyt niitä teeskennellen hartautta, jonka hän oli oppinut neiti Rouzairen luona. Achille ja Philippe miellyttivät Markusta vähemmän. He olivat laihoja, kalpeita ja sairaloisia niinkuin isänsäkin, ja köyhyys oli tehnyt heidät umpimielisen ja tylyn näköisiksi. He työnsivät sisarensa käsipuuta vasten, niin että hän oli vähällä kaatua. Kun he olivat nousseet portaita ylös, ja kun ovi aukeni, kuului sieltä kimakoita kapalolapsen huutoja.
Ne olivat pikku Léonin, joka oli herännyt, ja jota äiti jo alkoi imettää.
Kadulla Markus huomasi puhuvansa aivan ääneen. Siinä oli kaunis kokonaisuus, alkaen tietämättömästä talonpojasta, pikkumaiseen ja pelkuriin virkamieheen saakka, ja niiden välillä yksinkertainen työmies, kasarmin ja palkkasysteemin pilaantunut hedelmä. Ylemmällä asteella ei ollut sen parempaa, tietämättömyyteen yhtyi ahdas itsekkäisyys ja halpa raukkamaisuus. Vaikka pimeys olikin synkkä kaikkialla, tuntui kuitenkin siltä kuin olisi ilman johdonmukaisuutta saavutetusta puolisivistyksestä, jolla ei ollut mitään vakavaa tieteellistä perustaa, ollut seurauksena järjen myrkytys ja vieläkin suurempi turmeluksen tila. Sivistys, niin, tietysti! mutta täydellinen, ulkokultaisuudesta ja valheesta vapaa sivistys, joka johtaa kaikki totuuteen! Ja Markus, joka innokkaasti oli ryhtynyt toimeen auttaakseen toveriaan, vapisi nähdessään tuon tietämättömyyden, erehdysten ja pahuuden kuilun avautuvan edessään. Hänen levottomuutensa kasvoi kasvamistaan. Mikä hirveä pettymys olikaan seurauksena, jos noita ihmisiä joskus tarvittaisiin totuutta ja oikeutta puolustamaan! Nuo ihmiset, ne olivat Ranska, suuri, raskas, tarmoton joukko, jossa epäilemättä oli paljon kunnon miehiä, mutta joka lyijypainon tavalla kiinnitti kansan maahan, niin ettei se voinut elää parempaa elämää, ei voinut olla vapaa, ei oikeudenmukainen eikä onnellinen, koska se oli tietämätön ja turmeltunut.
Markuksen hitaasti suunnatessa kulkuaan koulua kohden, kertoakseen ystävälleen Simonille käyntinsä surulliset tulokset, muistui hänelle äkkiä mieleen, ettei hän ollutkaan käynyt Milhomme-rouvien, Lyhyenkadun paperikauppiaiden luona. Ja vaikka hän ei siltäkään taholta mitään odottanut, tahtoi hän kuitenkin loppuun asti täyttää tehtävänsä.
Näiden naisten miehet olivat olleet kaksi veljestä Mailleboisista, Vanhempi heistä, Edouard, oli sedältään perinyt pienen paperikaupan, jossa hän vaimonsa kanssa vietti hyvin vaatimatonta elämää, jota vastoin nuorempi, Alexandre, joka oli rauhaton ja kunnianhimoinen luonteeltaan, oli tulemaisillaan rikkaaksi matkustaessaan ympäri maata kauppamatkustajana. Mutta kuolema kohtasi heitä molempia; vanhempi joutui ensiksi surkean onnettomuuden uhriksi: hän putosi erään holvin pohjaan; nuorempi sai kuusi kuukautta myöhemmin verensyöksyn ollessaan matkalla toisessa päässä Ranskaa. Vaimot jäivät siten leskiksi, toiselle jäi pieni kauppa, toiselle noin kaksikymmentätuhatta markkaa, ensimmäiset säästöt toivotusta omaisuudesta. Rouva Edouard, joka oli päättäväinen ja kekseliäs nainen, kehoitti kälyään, rouva Alexandrea rupeamaan hänen yhtiöosakkaakseen ja panemaan kaksikymmentätuhatta markkaansa paperikauppaan, joten he voisivat ottaa myydäkseen myöskin kirjallisuutta ja koulutarpeita. Kummallakin oli poika ja tästä ajasta alkaen rouva Edouard ja hänen pieni poikansa Victor, sekä rouva Alexandre ja hänen pieni poikansa Sébastien kuuluivat samaan perheeseen ja elivät yhdessä huolimatta heidän aivan vastakkaisista luonteistaan.