— Me saamme huonon arvostelun, mutta te olitte oikeassa, kyllä on typerä tuo mies.
Viime aikoina oli Mignot taipunut Markuksen puolelle, hänen vakavan ja lempeän käytöksensä vaikutuksesta; hän ei vielä tosin kaikissa asioissa ollut samaa mieltä hänen kanssaan, huolehtien yhä ylenemisestään, mutta kun hän pohjaltaan oli kunnon mies, antautui hän vähitellen hyvän johtajansa valtaan.
— Oh, huono arvostelu, toisti Markus iloisesti, hän ei uskalla tehdä muuta kuin turhanpäiväisiä syytöksiä… Katsokaa! nyt hän menee neiti Rouzairen luo, siellä hän on kuin taivaassa. Pahinta on, että hän käyttäytyy näin ainoastaan valtioviisaudesta, hän tahtoo päästä eteenpäin maailmassa.
Jokaisella tarkastusretkellään Mauraisin kiitti ylenmäärin neiti Rouzaireä. Tämä vei oppilaansa kirkkoon, opetti heille katkismusta ja salli hänen kysyä heiltä uskonnosta niin paljon kuin hän vaan halusi. Hänellä oli etenkin yksi erinomainen oppilas, pieni Hortense Savin, joka valmistautui ensimmäiselle ripilleen, ja joka hämmästytti tarkastajaa raamatunhistorian tuntemisellaan. Angèle Bongard, kovapäinen samoin kuin veljensäkin, ei yhtä hyvin tuntenut uskonnon asioita, vaikka hän ankarasti ponnisteli oppiakseen. Kuusi vuotias Lucile Doloir, joka aivan äsken oli tullut kouluun, osoitti sen sijaan olevansa hyvin viisas pienokainen ja hänestä toivottiin myöhemmin tulevan suloisen kirkon palvelijan. Tunnin loputtua näki Markus neiti Rouzairen saattavan Mauraisiniä koulun kynnykselle saakka. Siinä he lopettivat keskustelunsa, näyttäen täydellisesti ymmärtävän toisensa. Varmaankin he valittivat surkeaa tilaa poikakoulussa, jossa tuo häpeää tuottava opettaja yhä itsepäisesti pysyi, vaikka he jo kaksi vuotta olivat koettaneet karkoittaa häntä.
Kun Mailleboisissa jonkun aikaa oli odotettu, että Markus äkkiä muutettaisiin muualle, alettiin siellä vähitellen tottua häneen. Pormestari Darras oli ollut tilaisuudessa julkisesti ylistämään häntä eräässä kunnallisneuvoston istunnossa, ja hänen asemansa oli vieläkin vakaantunut erään huomattavan tapauksen johdosta: kaksi oppilasta oli nimittäin muuttanut veljien koulusta takaisin kunnankouluun. Se osoitti selvästi, että perheet alkoivat rauhoittua, tyytyivät Markukseen; ja se oli sitäpaitsi tappio tähän saakka niin kukoistavalle ja voitolliselle hengelliselle koululle. Varovaisuudella ja rakkaudella, niinkuin oli aikonutkin, pyrki hän kohottamaan maallikkokoulun entiseen kunniaansa, asettamaan sen oikealle paikalleen eturiviin. Levottomuus oli varmaankin vallannut papit ja munkit ja koko kirkollisen puolueen. Ja heidän hyökkäyksensä oli niin omituinen että Markus hämmästyi. Mauraisin oli, jättäen kysymyksen katkismuksesta syrjään, puhunut pormestarille ja vähän kaikille ainoastaan tuosta kuuluisasta pesemisjutusta; ja kertoessaan siitä oli hän nostanut kätensä taivasta kohden muka kauhistuksissaan lasten terveyden tähden. Silloin syntyi tärkeä kysymys: tuliko pestä vai tuliko laasta? Maillebois jakautui heti kahteen eri puolueeseen, jotka kiivaasti väittelivät keskenään. Vanhemmilta etenkin kysyttiin neuvoa; virkamies Savin vastusti niin ankarasti pesua, että luultiin hänen ottavan poikansa pois kunnankoulusta. Mutta Markus kysyi esimiestensä mielipidettä asiassa ja pyysi heitä asettamaan valiokunnan, johon kuuluisi lääkäreitä ja terveydenhoidon tutkijoita. Sitten seurasi vakava tutkimus, pitkä keskustelu, ja peseminen sai lopulta voiton. Se oli suuri voitto opettajalle, vanhemmat taipuivat yhä enemmän hänen puolelleen. Itse Savininkin, joka tavallisesti oli niin taipumaton, täytyi peruuttaa sanansa. Veljien koulusta erosi taas yksi oppilas, ja alettiin kertoa, että siellä vallitsi inhoittava epäsiisteys.
Mutta huolimatta kaikesta tästä myötätuntoisuudesta ei Markuksella kuitenkaan ollut turhia toiveita, hän tunsi suosion epävarmuuden. Vuosia kuluisi ennenkuin maa voisi vapautua kirkollisesta myrkystä. Hän jatkoi yhä varovaisesti valloitustyötään, onnellisena pienimmästäkin menestyksestä. Hän oli mennyt niin pitkälle rauhan toivossaan, että oli Genevièven pyynnöstä tehnyt sovinnon vanhojen rouvienkin kanssa; tämä tapahtui kuuluisan pesukysymyksen aikana, jolloin he vastoin tavallisuutta olivat hänen puolellaan. Hän kävi silloin tällöin vaimonsa ja tyttösensä kanssa tervehtimässä rouva Duparquea pienessä talossa Kapusiinitorin varrella. Vanhat rouvat ottivat hänet juhlallisesti vastaan ja välttivät huolellisesti arkoja keskusteluaineita, joten seurustelu ei voinut tulla tuttavalliseksi. Geneviève oli kuitenkin ylen onnellinen sovinnosta, sillä nyt hän oli vapautettu epämiellyttävästä tunteesta, joka aina valtasi hänet kun hän yksin, ikäänkuin salaa mieheltään kävi isoäitinsä ja äitinsä luona. Tämän jälkeen tapasi hän heidät melkein joka päivä, hän jätti joskus Louisen koko päiväksi heidän luokseen ja kulki lakkaamatta toisesta kodista toiseen, eikä se Markusta huolettanut, hän oli onnellinenkin vaimonsa ilosta: vanhat rouvat antoivat taas hänelle pieniä lahjoja ja muita ystävyyden osoituksia.
Eräänä sunnuntaina ollessaan erästä ystäväänsä tervehtimässä Jonvillessä, josta hän oli ollut poissa kaksi vuotta, huomasi Markus, vertaillessaan näitä kahta paikkakuntaa toisiinsa, kuinka suuren alan hän jo oli voittanut Mailleboisissa. Hän ei ollut koskaan selvemmin huomannut opettajan suurta vaikutusta, joka on onnea tuottava silloin kun opettaja on totuutta ja edistystä rakastava, mutta turmiollinen, kun hän antautuu valheen ja jokapäiväisen tottumuksen valtaan. Samalla kun Maillebois hiljalleen kohosi suurempaan oikeudenmukaisuuteen ja kukoistavaan terveyteen, vaipui Jonville takaisin synkkään pimeyteen, köyhyyteen ja tietämättömyyteen: Markuksen valtasi syvä suru, kun hän huomasi, että hänen alkamansa hyvä työ oli jo melkein hävinnyt. Ja syynä kaikkeen tähän oli ainoastaan uuden opettajan huono vaikutus, tuon Jauffren, jonka ainoana huolena oli hänen oma menestyksensä. Hän oli pieni, tummaverinen, vilkas ja teräväsilmäinen mies, ja hän sai kiittää onnestaan kotikylänsä kirkkoherraa, joka oli ottanut hänet hänen isänsä, hevosenkengittäjän pajasta ja antanut hänelle ensimmäisen opetuksen. Myöhemmin oli eräs toinen kirkkoherra hankkinut hänelle varoja naittamalla hänelle erään leipurin pienen, tumman tyttären, joka toi hänelle myötäjäisinä kahdentuhannen markan vuotuiset korot. Hänen vakuutuksensa olikin, että täytyi olla pappien puolella, jos tahtoi tulla vaikuttavaksi henkilöksi ja saavuttaa hyvän aseman. Kahdentuhannen markan vuotuiset korot tekivät hänet jo kunnioitettavaksi, hänen esimiehensä etenkin pitivät häntä suuressa arvossa, sillä häntä ei voinut kohdella miten tahansa, niinkuin esimerkiksi Féroun tapaista köyhää raukkaa, hän kun voi elää ilman virkaansakin. Tällä alalla, niinkuin muillakin, joutuivat kaikki edut rikkaille, eivät koskaan köyhille. Hänen omaisuuttaan liioiteltiin, kaikki talonpojat nostivat hänelle hattua. Hän täydensi valloituksensa heidän seassaan hankkimalla itselleen kaikenlaisia etuja, kaikki hänen pyrintönsä olivat suunnattuina rahanhankkimiseen, ja hänellä oli erityinen kyky käyttää jokaista henkilöä ja asianhaaraa omaksi edukseen. Mikään vilpitön usko ei häntä haitannut, hän oli tasavaltalainen, hyvä isänmaanystävä ja hyvä katolilainen, mutta ainoastaan siinä määrin kuin hänen etunsa vaati. Hän olikin kyllä heti saavuttuaan käynyt tervehtimässä apotti Cognassea, mutta ei ollut paikalla antanut kouluaan hänen valtaansa, sillä hän oli huomannut, että koko kunta ei ollut kirkollismielinen; vasta vähitellen oli hän salaa, vastustaen kunnallisneuvoston ja pormestarin tahtoa antanut kirkkoherran tulla kaikkivaltiaaksi. Martineau, joka oli ollut vahva ja rohkea, niin kauvan kun Markus oli ollut hänen tukenaan, oli alkanut horjua, jäätyään yksin toimimaan opettajaa, kunnan todellista herraa vastaan. Hän oli luonteeltaan epäluuloinen ja tietämätön, eikä uskaltanut lausua mielipidettään, sillä hän pelkäsi alinomaa joutuvansa selkkauksiin, ja niinpä hän lopuksi mukautui opettajan tahtoon, ja pian kävi koko kunnalle samalla tavalla. Kuuden kuukauden kuluttua luovutti opettaja vapaaehtoisesti Jonvillen kirkkoherran haltuun.
Jauffren menettelytapa huvitti Markusta jesuiittamaisena mestariteoksena. Hän sai tarkkoja tietoja siitä neiti Mazelineltä, jonka luona hän pistäytyi. Teräväjärkinen opettajatar oli lohduton siitä, ettei yksinään menestyksellä voinut taistella tässä kunnassa, joka vähitellen kokonaan joutui turmeluksen valtaan. Hän kertoi alusta loppuun Jauffren viekkaat toimet. Ensi alussa oli pormestari Martineau vastustanut jotain kirkkoherran tekemää vääryyttä, johon opettaja häntä oli salaisesti yllyttänyt. Jauffre oli silloin ollut riitaantuvinaan pormestarin kanssa ja oli syyttänyt vaimoaan; ankarasti uskonnollinen rouva Jauffre antoi muka apotti Cognassen johtaa itseään. Jauffre ja hänen vaimonsa olivat aina yhtä mieltä ja olivat keksineet tämän keinon päästäkseen vastuunalaisuudesta. Martineau saatiinkin pian voitetuksi, etenkin sitten kun kaunis rouva Martineau, joka niin rakasti uskonnollisia menoja saadakseen niissä näyttää uusia pukujaan, oli tullut rouva Jauffren ystäväksi. Jauffre oli huolimatta enää teeskennellä, ruvennut kirkonkellojen soittajaksi, joka ennen olikin ollut opettajan toimena, mutta jota Markus oli kieltäytynyt täyttämästä. Toimi ei kyllä tuottanut kuin kolmekymmentä markkaa vuodessa, mutta kolmekymmentä markkaakin oli hyvä olemassa. Markuksen toimesta oli tämä summa annettu entiselle kellosepälle, joka siitä palkasta korjasi ja piti kunnossa rappeutuneen tornikellon, nyt kello rappeutui uudestaan, eivätkä talonpojat enää koskaan tienneet ajan kulusta, sillä kellot kulki milloin edellä milloin jälessä. Neiti Mazeline sanoikin toivottomasti hymyillen, että kello oli kuva koko seudusta, jossa kaikki kulki vasten tervettä järkeä ja johdonmukaisuutta.
Pahinta oli, että apotti Cognassen voiton seuraukset tuntuivat Moreuxissakin, jonka pormestariin Saleuriin, entiseen karjakauppiaaseen, tapaukset Jonvillessä vaikuttivat, ja joka peläten menettävänsä asemansa meni kirkon puolelle, vaikka hän ei ollenkaan pitänyt papeista. Onneton, raivostunut opettaja Férou sai eniten kärsiä tästä sovinnosta. Kun apotti Cognasse nyt tuli Moreuxiin jumalanpalvelusta pitämään, osoitti hän röyhkeää voiton riemua ja nöyryytti kaikella tapaa opettajaa, jonka täytyi tyytyä siihen, sillä pormestari ja kunnallisneuvosto olivat hyljänneet hänet. Miesraukka ei ollut koskaan ollut näin raivoissaan, hän, ainoa järkevä ihminen kaiken tuon tietämättömyyden ja ilkeyden keskessä, oli yhä kasvavan kurjuutensa tähden joutunut äärimmäiseen hurjuuteen. Hänen raskaista töistä uupunut vaimonsa ja hänen kolme kalpeaa, kivuloista tytärtänsä näkivät nälkää. Vaikka hänellä oli velkoja korvia myöten ja vaikka hän oli pakoitettu käymään kuluneissa vaatteissa, ei hän sittenkään alistunut, vaan kieltäytyi yhtä katkerasti viemästä oppilaitaan messuun, mutisipa hän kirouksiakin kirkkoherran ohi kulkiessaan. Lopullinen ratkaisu oli lähellä, virastaeroittaminen näytti aivan varmalta, ja lisäksi tuli vielä, että tuon onnettoman, jolla vielä oli kaksi vuotta jälellä kymmenen vuoden sitoumuksestaan, täytyisi siinä tapauksessa mennä sotapalvelukseen. Mihin joutuisivat vaimo raukka ja kolme tytärtä, kun isä vietäisiin kasarmiin?
Kun Markus lähti Jonvillestä, tuli neiti Mazeline häntä saattamaan asemalle saakka, ja he sattuivat kulkemaan kirkon sivu juuri kun iltajumalanpalvelus loppui. Palmyre, apotti Cognassen hirvittävä palvelijatar, seisoi kynnyksellä ankarana tarkastajana, pannen muistiin kaikki hyvät kristityt. Jauffre astui ulos kirkosta ja kaksi hänen oppilaistaan, jotka kulkivat ohi, tervehtivät häntä sotilaallisella tavalla, nostamalla käden hatun reunaan; hän vaati tällaista kohteliaisuutta, se miellytti hänen isänmaallista tunnettaan. Sitten tulivat rouvat Jauffre ja Martineau sekä Martineau itse ja hänen jälestään joukko talonpoikia ja talonpoikaisvaimoja. Markus kiirehti askeleitaan, ettei häntä tunnettaisi ja ettei hänen tarvitsisi lausua ääneen suruaan. Hän huomasi hämmästyksekseen, että pieni kaupunki näytti vähemmän hyvinvoivalta, siinä näkyi jo selvästi rappeutumisen ja vähenevän varallisuuden merkkejä. Ja niinhän oli lakikin, henkinen köyhyys synnyttää aina aineellista köyhyyttä. Likaisuus ja köyhyys ovat täyttäneet kaikki maat, joissa katolinen usko on ollut vallalla, se on koskettanut niitä kaikkia kuin kuoleman hengähdys, tehden maan hedelmättömäksi, painaen ihmiset laiskuuteen ja synkkään tietämättömyyteen! sillä se kieltää elämän, tappaa kansat hitaasti mutta varmasti vaikuttavan myrkyn tavalla.