Oli puuhaa ja touhua. Hubertilla meni aamu talon vanhan kadunpuoleisen ulkoseinän siistimisessä. Hän sitoi luudan pitkään seipääseen ja harjasi sillä seinien tiilikehyksiset puupinnat aina katonalushirsiin saakka. Sitten hän pesi sienellä kivijalan ja porrastorniakin niin laajalta kuin ylettyi. Kolme koruompelukaistaa voitiin silloin asettaa paikoilleen. Angélique ripusti ne renkaista vuosisataisiin nauloihin, Marian ilmestymisen vasemmanpuoleisen ikkunan alle ja taivaaseenastumisen oikeanpuoleisen ikkunan alle; ristiinnaulitsemisella oli naulansa alakerran suuren ikkunan päällä, ja Angéliquen täytyi tuoda ulos tikapuut saadakseen ripustetuksi sen sinne vuorostaan. Hän oli jo reunustanut ikkunat kukilla, ja koruompelusten säteillessä kirkkaan juhla-auringon paisteessa näytti vanha talo palanneen kauas nuoruutensa aikoihin.
Aamiaisesta saakka oli koko Kultaseppäinkatu touhussa. Liian kovan helteen välttämiseksi oli kulkueen lähtö tapahtuva vasta kello viisi. Mutta puoleltapäivin alkoi kaupunki jo siistiytyä. Huberteja vastapäätä asuva kultaseppä ripusti puotinsa seinälle taivaansinisiä, hopearipsuilla reunustettuja verhoja. Vieressä oleva kynttilänvalaja taas käytti alkooviverhojaan, joiden punainen puuvillakangas hohti kirkkaassa päivänvalossa verenkarvaisena. Toisissa taloissa oli muita värejä, ja kankaita kaikesta nimestä, mitä vain kullakin oli, aina sänkymattoihin asti, liehui verkalleen helteisen päivän velttojen tuulahdusten liikuttelemina. Ne pukivat koko kadun loistavan iloiseksi, muuttaen sen avoimeksi juhlakäytäväksi. Siinä hääri koko asujamisto, puhellen kovaäänisesti kuin kotonaan, mitkä kulkien syli täynnä tavaroita, mitkä kiipeillen, naulaten, huudellen. Puhumattakaan Isonkadun kulmaan laitettavasta levähdysalttarista, joka pani naapuriston naiset sukkulana lentelemään, heidän varustaessaan sitä maljakoilla ja kynttiläjaloilla.
Angélique riensi tarjoamaan kahta empire-kynttiläjalkaa, jotka koristivat salin uuninreunusta. Hän ei ollut ollut yhdessä kohti sitten aamun, eikä hän väsynytkään, häntä nostatti ja kannatti hänen suuri sisäinen ilonsa. Ja kun hän palasi hiukset hulmuavina nyhtämään ruusuja koriin, sanoi Hubert leikillisenä:
— Sinulla ei voisi olla enemmän puuhaa hääpäivänäsikään… Taitaakin olla sinun hääsi?
— No, niinhän onkin! vastasi Angélique iloisesti.
Hubertine hymyili vuorostaan:
— Koska talo on nyt kaunistettu, olisi meidän odotellessamme paras mennä pukeutumaan.
— Heti paikalla, äiti… Kas nyt on korini täysi.
Hän nyhti viimeiset lehdet ruusuistaan, jotka hän aikoi säästää heittääkseen ne monseigneurin eteen. Terälehdet varisivat hänen hennoista hyppysistään, kevyt, tuoksuva kasa täytti korin. Ja hän hävisi kapeaan porraskäytävään, nauraen raikkaasti ja huudahtaen:
— Joutuin! Minä laitan itseni kauniiksi kuin tähti!