Nopeasti vaihdellen ajelivat ruusut ja liljat toisiansa hänen poskillaan. Mutta olipa onni, että majurilla oli puuhaa solmun avaamisessa. Sillä aikaa Alma leikki jonkunlaista "sokkosillaoloa" Kultakäpälän kanssa, heittäen huivinnipukkansa sen päähän, ja onnistui tekemällä tämän liikkeen saamaan vaarallisen salakuljetustavaran — (joka varmaankin heidän ollessaan vesillä oli uskottu Kultakäpälälle) — varovasti siirretyksi hansikkaaseensa.
XVIII.
Puolen penikulman päässä Lindaforsista sijaitsi ihana Rosenlund, jota toiselta puolen syleili tuuhea metsä ja toiselta suurehko järvi. Sen lehtevät saaret, joita Karl August lisäksi kaunisti pienillä, viehättävillä luolilla ja huvimajoilla, kehystivät vihreänä vyönä kaunista rantaa.
Mitä parhaalla tuulella oli vanha ruukinpatruuna noussut vaunuihin lähteäkseen katsomaan Karl Augustin "paratiisia", joksi hän itse sitä nimitti; mutta tuskin oli tie kiertänyt rannan ympäri ja jättänyt näköalan vapaaksi, kun jo ilmeni jotakin katsastelemisen aihetta.
— Mitä hittoa, Agneta, — sanoi vanha ruukinpatruuna, viitaten erääseen mainituista pikku saarista, — mikä kumman porraskaappi tuossa on — tuleeko hän nyt niin hulluksi, että rakentaa vielä tähtitorninkin!
— Jo nyt jotakin, ukkoseni, — vastasi Agneta-rouva, joka monta kertaa mitä syvimmällä harrastuksella ja mielenkiinnolla oli katsellut kaikkia poikansa laitteita, — sehän on uusin huvimaja, josta kerroin sinulle! Siinä on näköala, jota kelpaa katsella; kaukoputkella hallitsee sieltä koko Lindaforsia.
— Hitto vieköön, niinkö! — huudahti ruukinpatruuna liikutettuna ajatuksesta, että Karl August oli pystyttänyt "kaapin" lapsellisesta hellyydestä, vain sen vuoksi, että hänellä olisi jokin paikka, mistä saisi nähdä vanhan kodin. — Jos niin on asia, ei minulla ole mitään sanomista!
Mutta kun nyt kelpo vanhemmat olivat päässeet jonkun matkaa eteenpäin, kohtasi heitä toisella saarella uusi näky: kivestä ja sammalesta rakennettu temppeli. Hetkisen ruukinpatruuna katseli ääneti tuollaista "laitosta", jossa ei näyttänyt olevan ei sisään- eikä uloskäytävää. Senjälkeen hän huudahti ponnekkaasti: — Tuolta ei ainakaan, vieköön minut se ja se, kukaan saata uskotella minulle näkyvän Lindaforsista puutakaan. Etkö usko, muoriseni, sen mitään maksaneen, että tänne on laahattu kiviä ja multaa ja sen semmoista — ja eikös nyt tehtaat ja huvilat riitä, pitääkö järveenkin pystyttää huvitemppeleitä, portaita ja kaappeja! Tiedätkö, minä olen ihan huolissani, muoriseni!
— Eikö sinullakin ole ollut pikku mielihalujasi, ukkoseni? Ajatteleppas vain vesilaitteita ja jumaliasi ja jumalattariasi, jotka seisovat suurten kummitusten kaltaisina kotona puutarhassa.
— Siinä on aistia, siinä — se on suurenmoista. Mutta tämä, tämä on vain…