Uutinen kapteenin saapumisesta oli ennättänyt everstinkin korviin, ja hän ehdotti heti samanlaista matkaa, jonka hän aavisti rakkaan puolisonsa tekevän. Ratsastamisen sijasta päätettiin kuitenkin lähteä ajamaan vaunuilla.
— Tässä me nyt olemme, veliseni! — huusi eversti niin ystävällisellä ja mairittelevalla äänellä, ettei se ainakaan olisi saattanut vapisemaan montakaan sotilasta siihen aikaan, kun hän vielä oli komentaja — mutta siitä olikin jo kauan: hän oli ottanut eron jo useita vuosia sitten. — Niin, tässä me olemme, parahin veli! Tein rakkaalle Leonorelleni yllättävän ehdotuksen lähteä tälle miellyttävälle huvimatkalle, ryöstääksemme sinut mukaamme.
Everstinna T. oli hieno pohjoismainen kaunotar parhainta lajia. Hänellä oli komea käytös, mutta siitä puuttui luonnollista pehmeyttä ja miellyttävää suloa, mikä taas oli ominaista Antonian kaikille liikkeille. Kun viimemainitun jokainen itsetiedoton asento osoitti plastillista kauneutta, ilmeni Leonoren asennoissa ja liikkeissä ainoastaan sellaisen naisen harkittua arvokkuutta, joka ei tahtoisi vaihtaa ylpeitä ruumiinliikkeitään minkäänlaiseen viehättävään esiintymiseen. Mutta oliko hän aina ollut sellainen?
— No, Charles, sinä olet rohjennut jättää ihanteellisen toisen puoliskosi kylpypaikalle, — virkkoi Leonore hymyillen astuessaan sisälle saliin veljensä käsivarteen nojautuneena. — Eroaminen maksoi varmaan kymmenen pyörtymiskohtausta sekä yhtä monta eau de Cologne-pulloa!
— Ei mutta kuulehan sitä pikku veitikkaa! — huudahti eversti nauraen. Tuo mitätön mies piti aina velvollisuutenaan nauraa silloin kun hänen vaimonsa puhui leikkisästi. — Leonoreni osoittaa auliisti suosiollisuutta kuvatessaan toisten puolisoja. Mutta voinpa vakuuttaa, kunnon veli, ettei hän koskaan itse ole ollut pyörtymään päinkään, kun minä olen lähtenyt jollekin pikkumatkalleni.
— Siitä minä pidän, — virkkoi kapteeni, äänessään hieman tyly sävy. En tuntisi suurta kunnioitusta sellaista naista kohtaan, joka niin tuhlaisi hellyydennäytteitään. Ja sinä, parahin Leonore, halveksit Antonian ymmärrystä ja makua, jos luulet hänen ahdistavan miestään mokomilla hysteerisillä lemmenosoituksilla.
Leonore kääntyi kummastuneena. Tuo vakava sävy niin pienestä pilasta herätti heti hänen huomiotaan, mutta hän oli liian viisas huomauttaakseen vielä mitään. Hän istuutui tavallisella arvokkuudellaan pöydän ääreen selittäen nousseensa tänä aamuna niin aikaisin, että hän oli vähällä kuolla nälkään.
— Mainiota… mainiota! — puheli eversti, ottaen käteensä jokaisen ruokakulhon erikseen. — Kunnon Brandtilla on erinomainen emännöitsijä. Rakas Leonore, tämä kermasta ja ravuista valmistettu à-la-daube on kerrassaan verratonta. Ja jos voisi otaksua, että sinulla kaikessa täydellisyydessäsi olisi vielä jotain opittavaa, niin se olisi, että saisit keittäjättäresi…
— Laittamaan tämän vertaista à-la-daubea, — keskeytti everstinna hänet alentuvan hyväntahtoisesti. — Kyllä me sillä vielä ilahutamme sinua, ystäväiseni! Tiedäthän, että minä sinun mieliksesi tutkin kaikenkaltaisia keittokirjoja… järjestelmällisesti.
— Niin, — sanoi hänen onnellinen, siivo, aina kohtelias miehensä ihastuneena, — sinä olet erinomainen vaimo. Eikö olekin, veliseni?