XI
Antonia tekee uskomattomia havaintoja.
Kaksi kuukautta on kulunut siitä aamusta, kun nuori rouva jäi yksinään miehestään Hagestadiin; ja me tapaamme hänet nyt yhtenä niistä hetkistä, kun hänen hillitön tuskansa jälleen paloi täydessä liekissä, joka oli leimahtanut siitä uinuvasta huumauksesta, missä tilassa se oli jonkun aikaa ollut.
Mutta ennenkuin käymme kertomaan tästä nyt puhjenneesta myrskystä, täytyy meidän mainita, että kahtena ensi viikkona miehensä lähdön jälkeen Antonia tunsi sydämensä niin kuvaamattoman sairaaksi, mielensä niin väsyneeksi ja kokonaan aineen voittajaksi, ettei hän edes jaksanut kärsiä, vielä vähemmän katua.
Hän ei kuunnellut äitinsä kuiskaamia huomautuksia, ettei vielä ollut "liian myöhäistä". Hän vastasi välinpitämättömän kylmästi kälynsä ystävyydenosoituksiin ja vilpittömiin yrityksiin aikaansaada parannusta hänen tilaansa, ja hän tuskin piittäsi mitään Charles Woiratilta tulleesta kirjeestä, missä tämä lyhyesti ilmoitti, että hänet oli määrätty toiseksi niistä upseereista, jotka lähetettäisiin ulkomaiselle opintoretkelle, joskin se matka alkaisi vasta noin parin kuukauden kuluttua… Ei, Antonia oli kuuro kaikelle.
ANTONIA TEKEE HAVAINTOJA
Vähitellen tulivat koti ja sen ympäristöt hänelle tutuiksi. Mutta koskaan ei hänen huuliltaan kuultu ainoatakaan sanaa, mikä olisi merkinnyt sitä, että hän halusi kutsua miehensä takaisin. Kun hän esimerkiksi keskusteli herra Brandtin kanssa siitä, mitä syksyllä oli tehtävä puutarhassa, hän aina otti varteen, että se vastaisuudessa olisi Wolratin mielen mukaista, ellei hän päättäisi myydä koko sukutilaa, missä viimeiset omistajat eivät näyttäneet viihtyvän.
Herra Brandt ei sanonut mitään vastaan, huomattuaan hänen ärtyisyytensä vain kiihtyvän, jos hän viittasikin siihen, että epäilemättä muuttuisi kaikki aivan toisenlaiseksi kapteenin palattua kotiin; mutta morsiamelleen herra Brandt uskoi, ettei rouva-raukka kyennyt oikein arvostelemaan tunteittensa voimaa ja laajuutta puolisoaan kohtaan, jonka hän (Jumala tietää mistä syystä) oli saanut lähtemään pois luotaan, — ja varmasti, — lisäsi hän, — me tulemme vielä näkemään, kuinka tavattomasti hän katuu, kun tuo jalo mies on lähtenyt maasta.
* * * * *
Mitä tulee Leonoreen ja hänen vanhaan everstiinsä, oli Hagestadin uusi valtiatar edelleenkin osoittanut heitä kohtaan niin vähäistä huomaavaisuutta, että he vihdoin, joskin suureksi ikäväkseen ainoastaan välttääkseen ympäristön kummastelua, hyvin harvoin vaivasivat häntä käynneillään, ja Antonia puolestaan ei, vaikka häntä olisi kuinka pyydetty, suostunut vierailemaan Melldalissa. Hänen vastenmielisyytensä Leonorea kohtaan muuttui vähitellen sairaudeksi.