Melldalin tila, josta kasvattipoika oli ennen määrätty saamaan ainoastaan nimen, joutui nyt kokonaan hänen osalleen, ja paikka sai nimekseen Melldalshus. Pojan holhoojiksi (paitsi everstinnaa, joka jo aikaisemmin oli määrätty pitämään huolta Karlin asioista ja kasvatuksesta), valittiin tuomari, lakimies P. ja herra Brandt, jolle viimemainitulle uskottiin tilan hoito siksi kunnes omistaja saavuttaisi laillisen iän. Kaikki muu omaisuus, kivitalo Tukholmassa, arvokkaat osakkeet ja muut arvopaperit, joutuivat muutamia pienempiä lahjoituksia lukuunottamatta everstinnalle. Mutta tähän pykälään liitettiin uusi lisäys, joka laatuunsa nähden on harvinainen minkään aviopuolison testamentissa.
"Koska" — niin kuului lisäys — "vaimoni, jota olen rakastanut ja kunnioittanut, oli kihloissa erään kunnon miehen kanssa ennenkin hän antoi minulle myöntävän vastauksen, toivon hartaasti, että tämä ensiliitto, jonka hänen isänsä täysin vahvisti, mutta joka hänen kuoltuaan äidin pakoituksesta purkautui, solmittaisiin uudelleen ja avioliitolla vahvistettaisiin vuoden ja neljänneksen kuluttua siitä kun Jumala on suvainnut kutsua minut luokseen, ja koska vaimoni tähän saakka on lempeästi kunnioittanut kaikkia toivomuksiani, ei hän suinkaan jätä täyttämättä tätäkään, mikä pitäisi voida toteuttaa sitäkin varmemmin, koska se mies, josta hänen täytyi erota, mikäli tiedän, vielä on vapaa sekä epäilemättä uskollinen ensimäiselle lupaukselleen. " Siinä tapauksessa että kyseenlainen avioliitto toivomukseni mukaan tulee toteutetuksi, tahdon lisätä, että jos joku pojan nykyisistä holhoojista kuolee, hänen sijalleen valittakoon yhtä kunniallinen henkilö, sillä olkoonpa hänen tuleva kasvatusisänsä miten arvossapidetty tahansa, katson kuitenkin viisaammaksi, että hän ainoastaan neuvoilla ja lempeydellä on minun sijaisenani rakkaalle kasvattipojalleni Karl Melldalille. Mutta toisaalta minä kehotan kasvattipoikaani osoittamaan häntä kohtaan täydellisiä kunnioitusta ja rakkautta, samoin kuin pyydän häntä uskollisesti ja nöyrästi kohtelemaan jälkeenjättämääni kallista vaimoani, josta varmasti tulee hänelle lempeä äiti, sillä hän muistaa saaneensa Karlin minulta jaloimpana talletuksenani.
"Kuolemani jälkeen annettakoon tästä testamentistani tieto sille miehelle, jonka nimi on sinetöitynä liitetty tämän oheen. Mutta nimeä pidettäköön pyhänä salaisuutena siihen sankka kunnes aika sen ilmaisemiseen tulee. Vastakkainen menettely olisi loukkaus molempia asianomaisia, etupäässä rakasta, kallista vaimoani kohtaan."
Everstin viimeiset hetket todistivat sitä rakastavaa ja Iempeätä henkeä, mikä aina oli ollut hänelle ilmeinen. Hän oli täysin valmis matkustamaan pois sitä tietä, jolta ei kukaan koskaan palaa. Hän puheli molempien poikien kanssa sanoen, että Pekasta ajan pitkään tulisi Melldalin pehtoori, ja hän otti häneltä lupauksen, jonka Pekka nöyrästi ja uskollisesti antoi, että "hän aina on Karlin tosiystävä…"
Kun sitten seudulla kerrottiin tuon rauhallisen vanhuksen jättäneen maallisen asuinsijansa, mainittiin tosin, että hän oli ollut vähäpätöisyys, joka oli päässyt arvoon ainoastaan rikkauden ja tuttavuuksiensa avulla, mutta ei voitu tuoda esiin ainoatakaan piirrettä hänen elämästään, mikä ei olisi kestänyt lähempää tarkastelua. Yhtä vähän oli ketään, ylhäistä tai alhaista, ystävää tai alustalaista, jolla olisi ollut lausuttavana mitään moitetta hänen haudallaan. Mutta täytyi kuitenkin ilman vähintäkään pilkkaa hymyillä hänen viimeiselle toivomukselleen. Hän oli nimittäin pyytänyt vaimoaan kehoittamaan sitä henkilöä, joka haudalla pitäisi pikku Karlia kädestä, huolehtimaan siitä, ettei poikanen hautauksen kestäessä pääsisi varsia eteen silloin kun ammuttaisiin kunnialaukaukset hänen kasvatusisänsä viimeisen leposijan ääressä.
Ja sille hautakummulle putosi monta lämmintä ja kiitollista kyyneltä, joihin ei ollut sekoittunut ainoatakaan teeskenneltyä pisaraa. Leonore, samoin kuin kasvattipoikakin, muisteli everstiä aina kunnioittaen ja rakastaen.
Mitä ympäristön ihmisiin tulee, tahtoivat he vain saada selville, kuka oli lesken valittu sulhanen — testamenttia ei pidetty salassa, multa kukaan ei voinut lausua edes mitään arvelua. Täytyi kärsivällisesti odottaa. Tästä ei kuitenkaan tulisi samanlaista kuin hagestadilaisten kapteeni Hanefeltin ja hänen rouvansa romaanista, johon ei näyttänyt ilmestyvää mitään ratkaisua. Everstinna sitävastoin tulisi määrättynä vuotena ja päivänä kaikeksi onneksi jälleen yleisön omaisuudeksi.
XX
Kaksi vuotia kestäneen ajan loppu.
Antonion äidin ja Leonoren puolison kuoleman jälkeinen syksy ja talvi ikäänkuin pakottavat nuo kaksi nuorta naista yhä enemmän lähestymään toisiaan. He kävivät usein toistensa luona, kiintyen silloin syvämietteisiin keskusteluihin ja harkitsemaan vakavia asioita. Mutta siitä huolimatta eroitti heitä sekä todellista uskollista ystävyyttä monen sylen laajuinen kuilu. Ei juolahtanut kummankaan mieleen paljastaa toiselleen sydämensä salaisuutta. Antonia ei tietänyt enempää kuin muutkaan Leonoren ensi liitosta tai siitä, milloin tuo entisaikainen kihlaus jälleen uudistettaisiin; eikä Leonorella ollut kaukaisintakaan aavistusta veljensä ja kälynsä kummallisesta suhteesta.