— Kernaasti, rakas Wolrat, sillä minustakin asemamme vaatii nyt sellaista, mitä minä pitkän matkasi aikana pidin vaimollesi tarpeettomana, melkeinpä sopimattomana. Poissaolevan miehen puolison tulee elää yksikseen.
— Olet oikeassa, ellei hänen yksinäisyytensä mene liiallisuuteen. Mutta jättäkäämme se, mikä on mennyttä! Minä matkustan kaupunkiin järjestämään erään viinilähetyksen vastaanottoa ja lähettämistä tänne sekä noutamaan muitakin tavaroita, joita ostin Tukholmassa. Ja parin päivän perästä toivon saavani ilon esittää näkymättömissä olleen rouvani muutamissa hienoissa kodeissa. Se on muotoseikka, jonka täytyy tapahtua ennen kutsuja.
— Kuten vaan tahdot, parahin Wolrat… minä olen valmis.
— Mutta älä luulekaan minun pysähtyvän siihen. Herra Brandt tietää, että minun täytyy asioitteni vuoksi matkustaa helmikuussa Tukholmaan, ja silloin varmaan sinä, koska et ollut läsnä Leonoren häissä tulet minulle seuraksi, sillä minä olen aivan väsynyt antamaan välttäviä vastauksia kaikkiin tuttavieni, ystävieni ja tovereitteni kysymyksiin, jotka koskevat sinua. Ihmisten tulee saada nähdä, ettei vaimoni ole mikään sadun hengetär, vaan elävä kaunotar, jonka näyttämisestä aviomies on ylpeä.
— Mutta entä pienokainen? — kysyi Antonia punastuen siitä
imartelusta, jota Wolrat suvaitsi häneen nähden oikein tuhlata.
— Tiedäthän, että herrasväki Brandt tammikuun lopussa siirtyy
Melldaliin… Sitäpaitsi…
— Sitäpaitsi et saa tehdä enää mitään estelyjä, ystäväni! Pojan otamme mukaamme — häntä varmasti huvittaa rajattomasti hevoset ja ajeleminen. Ja saammehan, parahin herra Brandt, lainata Pekkaa?
— Kapteeni voi itse päättää sen asian, sillä Pekka jää Hagestadiin, joka on lähempänä koulua…
Vierailut ja päivälliset seurasivat toisiaan hyvässä järjestyksessä. Kapteenia tervehdittiin ihaillen ja lämpimän vieraanvaraisesti, mutta hänen armonsa suhteen pysyttiin jotenkin vieraina. Seudun mainio herrasväki ei voinut sulattaa, että heidät oli työnnetty takaisin heidän koettaessaan asettua ystävälliseen seurusteluun nuoren rouvan kanssa.
Kun nyt kuitenkin huomattiin kaikessa mitä valikoiduinta huolta, kapteenin vaimoaan kohtaan osoittama kerrassaan hienon ritarillinen käytös sekä Antonian tavattoman herkkä huomaavaisuus häntä kohtaan, muuttui arvostelu paljon lempeämmäksi ja toivottiin — sillä mitäpä ei voitaisi toivoa — että sikäli kuin merkit viittasivat, vihdoinkin päästiin kiinni siitä "pasmalangasta", mikä oli johtanut eroon, joka nyt näytti lakanneen.
Ja jos jo vierailujen aikana suvaittiin tuumia antaa Antoniolle anteeksi hänen suuri syyllisyytensä, pyyhittiin se kokonaan pois muistista päivälliskesteissä, joissa emäntä osoitti niin suurta rakastettavaisuutta, hilpeyttä ja kohteliaisuutta, että oli vaikea tuntea häntä samaksi jäykäksi, ylpeäksi naiseksi, joka oli esiintynyt Brandtin häissä. Mutta niinpä ei Antonia ollut tehnytkään vähän työtä voittaakseen ylpeän "tapansa" ja kylmäkiskoisuuden, joka näytti kuuluvan hänen olentoonsa. Kuta enemmän menestystä hän saavutti vieraiden silmissä, sitä selvemmin hän huomasi tyytyväisyyden ilmeen miehensä kasvoilla.