'Sitten näimme hänet pappilassa, minne meidät kutsuttiin päivälliselle', lisäsin minä. Vanha valtiomies ei luonnollisestikaan koskaan joudu ymmälle, mutta muuten oli asia kylläkin omiaan häiritsemään mielenrauhaani. Onneksi tiedän, että sinä et ollut kovin kiintynyt häneen.
'No, mitä Konny-serkku piti hänestä?' oli seuraavana kysymyksenä.
'Eikö neiti Stein saanut armoa hänen silmissään?'
'Sinä kait parhaiten tiennet', sanoin minä nauraen, 'että Konny on tavallaan tylsämielinen mitä tulee kykyyn hurmautua miellyttävään naiseen. Hän ei välittänyt edes tulla mukanamme päivälliskutsulle, vaan ajoi kaikessa rauhassa kotiin…' Asian näin selvitettyäni riensin pois, muistaen että posti lähtisi tunnin kuluttua ja että minun joka tapauksessa oli tänään kirjoitettava.
En käy valittamaan asiaa. Tunnen sinut ja tiedän, että se olisi tarpeetonta, mutta en kuitenkaan voi muuta kuin pahoitella, että minun toiveeni sukupuun kasvamisesta eivät koskaan käy luonnistumaan.
Toinenkin seikka antaa parhaillaan minulle aihetta huolestumiseen ja, suoraan sanoen, myöskin jonkun verran mielipahaan. Sinun kummisi, kreivi L., joka tänä syksynä siirtyy lähettilääksi ————iim, sanoi minulle muutama päivä sitten, ollessaan täällä, että hän kovin mielellään antaisi sinulle paikan lähetystössä. Hän tiesi, että olit osottanut mainioita taipumuksia toimiessasi tilapäisesti isäsi yksityissihteerinä. Mutta vaikka vanha sydämeni sykki ihastuksesta ajatellessani, että sinä ryhtyisit johonkin, joka oikein olisi sukusi arvon mukaista, en uskaltanut muuta luvata kuin kirjoittaa ja ilmoittaa sinulle tästä imartelevasta tarjouksesta. Luonnollisestikaan en jaksa toivoa, että sinä suostuisit tarjoukseen. Riennä kuitenkin vastaamaan uutisiini.
Hellin tervehdyksin isäsi
Sigesmund von Z."
Tämä kirje synnytti voimakkaan vastavaikutuksen nuoren miehen koko sekä ruumiillisessa että henkisessä olemuksessa. Mikä odottamaton onni oli, että nyt, joutumatta väärien selitysten ja kiusallisten kysymysten esineeksi, sai tilaisuuden osottaa tavallista välinpitämättömyyttään.
Tämä juttu ei olisi hänen esiintyessään kotonaan, minne hän nyt heti päätti matkustaa, ollenkaan hullumpi opinnäyte hänen diplomaattisen uransa alkajaisiksi, sillä olihan tämän tarjouksen saaminen tällä hetkellä, jolloin hän ei tiennyt mitä tehdä, tosiaan kuin kohtalon viittausta. Miten hän ilahuttaisikaan vanhempiaan, ja vaikka hän aivan hyvin tiesi, että hän ajanpitkään ei jäisi tätä tietä vaeltamaan, niin olisihan hän kuitenkin osottanut ainakin yrittävänsä. Kun hän sitten, yhden tai parin vuoden kuluttua palaisi, täytyisi tämän onnettomuudenkin olla häipynyt hänen mielestään. Niin, se olisi varmaakin, sillä eipä hänen luonteensa mukaista ollut tunnehaaveilu tai epäjohdonmukaisuudet, ja ainoa epäjohdonmukaisuus hänen elämässään olisi, ellei hän saisi häipymään mielestään sellaista, miltä halveksien kieltää paikan muistissaan.
Mies sanansa takana — mies, tietoinen tahto!