— Kiitos, ystäväni, sinä lupaat varmaan myöskin, että naapurisovun vuoksi käytte Annebyssä majuriiaisten luona. Kun sinä nyt tulet terveeksi, täytyy rauha pitäjään palauttaa täydelleen siinäkin suhteessa.
— Niin kovin terve en ole vieläkään… Tiedän, että täti…
— Älä sano mitään, lapseni. Ymmärrän kaiken!
Nyt johtui keskustelu uudelle uralle ja sen keskeytti vasta tiedonanto, että pöytä oli katettu, ja herrojen saapuminen.
* * * * *
Vieraitten lähdettyä tuntui Hermine odottavan, että hänen miehensä siirtäisi keskustelun koskemaan sitä vaikutusta, minkä Amalian kirje oli tehnyt, mutta niin ei käynyt. Konny ei huomannut, että Hermine näytti jonkun verran liikutetulta, ja jos hän sen huomasikin, niin otaksui hän sen olevan luonnollista seurausta Herminen edellisenä päivänä antamasta ärtyisestä vastauksesta. Katumus oli terveellistä! Hermine ei saanut tottua menettelemään sillä tavalla.
Käveltyään ääneti muutamia askeleita edestakaisin vierashuoneessa, missä he olivat, lausui Konny aivan äkkiarvaamatta: — Millaisen tehtävän on isä sinulle antanut, mikä tehtävä sinun olisi tullut ottaa niin vakavalta kannalta?
— Tehtävä oli sellainen, että sitä ei olisi pitänyt antaa minulle, — sanoi Hermine surullisena. — Isän, niin hyvän kuin sinun isäsi on, niin viisaan, pitäisi toki tuntea poikansa kylliksi ymmärtääkseen, että tämä ei koskaan antaisi vaimonsa vähimmässäkään määrässä vaikuttaa itseensä. Hänen toiveensa tunnet sinä, sen toiveen, että sinun valittuna valtiopäivämiehenä pitäisi edustaa maatasi, Sinä olet ennen syntyperäsi oikeuttamana aatelismiehenä ollut mukana valtiopäivillä, mutta siihen hän ei ole tyytyväinen. Mutta naurettavaahan oli puhua asiasta minulle, jolle ei tunnusteta minkäänlaista arvostelukykyä sellaisissa asioissa.
— Niin, siten näytät sinä itse tosiaan arvelleen, kun et ole minulle puhunut mitään asiasta. Mutta sanohan — jos jaksat käyttää sitä rauhallista ja sopivaa puhetapaa, jota eiliseen saakka aina olet käyttänyt — miksi, mielestäsi, isä kääntyi sinun puoleesi?
— Miksikö?