Puhellessamme näitä ja paljon muutakin, tulimme vihdoin suuren joen luo, ja kersantti sanoi sen olevan Mainvirran, jonka rannalla oli kylä. Emme tulleet tietämään kylän nimeä, mutta siellä me levähdimme.
Menimme taloihin, joissa jokainen sai ostaa viinaa, viiniä ja lihaa.
Kenellä ei ollut rahaa, pureskeli kuivaa leipäänsä katsellen toisia.
Iltapäivällä viiden tienoissa tulimme Frankfurtiin. Mainittu kaupunki on vielä vanhempi kuin Mainz ja vilisee juutalaisia. Meidät vietiin Saxenhausen-nimiseen taloon, jonne kymmenes husaarirykmentti ja badenilaiset jääkärit olivat majoitetut. Muistan kuulleeni, että vanha rakennus muinoin oli ollut sairaala ja se oli minusta todennäköistä, sillä sisäpuolella oli suuri piha muurattuine holveineen. Alhaalla olivat hevoset ja toisessa kerroksessa sotamiehet.
Kuljimme paikalle lukemattomia kujia myöten, jotka olivat niin kapeat, ettei paljon taivasta näkynyt kattojen väliltä. Kapteeni Florentin ja luutnantit Clavel ja Bretonville odottivat meitä. Esiinhuudon jälkeen johtivat kersanttimme meidät pienissä joukoissa majoituspaikkaamme badenilaisten yläpuolelle. Tulimme suuriin saleihin, joiden pienten akkunain välille sängyt olivat asetetut.
Kersantti Pinto ripusti lyhtynsä keskellä huonetta olevaan pylvääseen. Kukin asetti pyssynsä nojalle ja sanaakaan sanomatta riisui yltään repun, puseron ja kengät. Sepeteus oli joutunut minun vuodetoverikseni. Luoja tietää, miten väsyneitä olimme. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua nukuimme sikeästi.
X.
Frankfurtissa opin tuntemaan sotilaselämää. Tähän asti olin ollut vaan rekryytti, nyt tulin sotamieheksi. En puhu harjoituksista; kun on vähänkin hyvää tahtoa, oppii ne helposti kuukaudessa. Mutta minä opin sotakurin, toisin sanoen, että korpraali on erehtymätön puhutellessaan sotamiestä, samoin kersantti puhutellessaan korpraalia, luutnantti kersantin suhteen j.n.e. aina marsalkkaan asti — ja niin on, vaikka väittäisivät, että kaksi kertaa kaksi on viisi tai että kuu loistaa keskellä kirkasta päivää.
Vaikea on sitä ymmärtää, mutta jokaisen majapaikan seinässä on plakaatti, joka tässä kohden on suurena apuna ja se luetaan julki silloin tällöin, jotta sotamiesten käsitys selvenisi. Se sisältää kaikki, mitä sotamiehen mieleen voi juolahtaa, kuten palata kotikylään, kieltäytyä sotapalveluksesta, olla röyhkeä esimiehilleen j.n.e. ja loppuponsi kuului: kuoleman rangaistus tai ainakin viisi vuotta kaleeriorjuutta.
Frankfurtiin saapumisemme jälkeisenä päivänä kirjoitin herra Guldenille, Katrille ja Kreetta-tädille ja ymmärtänette, että olin liikutettu. Kirjoittaessani tuntui minusta kuin olisin vielä ollut heidän luonaan; kerroin heille matkan vaivoista, ystävällisyydestä, jolla minua kohdeltiin Mainzissa ja miten olin saanut ponnistaa viimeiset voimani pysyäkseni mukana. Sanoin heille, että, Jumalan kiitos, vielä olin hyvissä voimissa, että olin reippaampi kuin lähtiessäni ja että suutelin heitä tuhannesti.