V.

MATHIS (yksinään).

MATHIS. — Ne ovat poikessa… (Hän kuuntelee, sitten nousee hän istuiltaan ja katsahtaa ulos ikkunasta). Niin, kaikki ihmiset ovat kirkossa. (Hän kävelee edestakaisin, ottaa nuuskua toosastaan ja vetää sitä nenäänsä päristen). Hyvästi menee. Kaikki on käynyt hyvin. Mikä muistutus, Mathis, mikä muistutus!… vähäpätöinen seikka, ja juutalais-juttu nousi kuolleista ja kaikki meni helvettiin päin. Se on samaa, kuin viedä sinut hirteen! (Hän miettii; sitten inholla) En tiedä, missä ihmisellä toisinaan on päänsä. Eikö pidä olla hullu? Jyvänkauppias, joka astuu huoneesen, toivottaen hyvää iltaa… ikäänkuin ei kaikki Puolalaiset juutalaiset, jotka myövät jyviä, olisi yhdennäköisiä! (Hän kohottaa olkapäitään sääliväisesti, sitten tyyntyy jälleen äkkiä). Jos minä huutaisin halki maailman, ei se muuttaisi asiaa ollenkaan. Hyväksi onneksi ihmiset ovat niin tuhmia, etteivät ymmärrä mitään. (Hän katsoa tihruuttaa, sitten istuutuu jälleen keinutuoliinsa). Niin… niin… (Hän korjaa tulta). Se on kuitenkin tuo Parisilainen, joka On syy kaikkeen… se teki minun levottomaksi. Tuo kurja tahtoi langettaa minuakin uneen, mutta minä ajattelin paikalla: Seis!… seis… Ole varuillasi, Mathis, tuo tapa langettaa ihmisiä uneen on saatanan keksintö; sinä voisit kertoa juttuja… (Hymyillen). Pitää olla viisas, ei pidä pistää kaulaansa hirsinuoran solmuun. (Hän nauraa ilkeästi). Sinä kuolet vanhana, Mathis, ja rehellisimpänä miehenä koko maakunnassa; olet näkevä lapsesi lapsenlapset ilossa; ja sun haudallesi pannaan kaunis kivi, kultakirjaimilla kirjoiteltu ylhäältä alas. (Äänettömyys). No niin, kaikki on käynyt hyvin!… Se vaan, koska sinä näet unta, ja Catherine räkättää kuin harakka tohtorin edessä, sentähden sinä makaat tuolla ylhäällä avain taskussa; seinät kuulkoot, jos tahtovat. (Nousee istuiltaan). Ja nyt käykäämme vävyn rahoja lukemaan, että vävy meitä rakastaa (hän nauraa) ja että vävy auttaisi appea, jos appi puhuisi tuhmuuksla juotuaan vähän liikaa. He! he! he! hän on sukkela mies, Christian, se ei ole mikään Kelz, puoleksi kuuro j& sokea, joka tekee asiakirjoja kyynäränpituisia, jotka eivät sisällä mitään; ei, hän voi asiaa kääntää hyvälle uralle. Ensimmäisen kerran, kuin hänet näin, sanoin itsekseni: — Sinä olet tuleva vävykseni; ja jos Puolalainen tahtoisi nousta eloon, sinä sysäät hänet jälleen toiseen maailmaan!

(Hän tulee totiseksi ja menee kirjoituspöytänsä luo, jonka aukaisee. Sitten hän istuutuu, vetää pohjasta suuren pussin täynnä kultarahoja, jonka tyhjentää eteensä ja alkaa lukea verkkaan, järjestäen rahatukut huolellisesti. Tässä työssä on hän juhlallisen näköinen. Vähänväliin hän seisattuu lukemisessaan, katselee jotakuta rahaa, ja alkaa uudestaan, punnittuaan sitä hyppysillään. — Hiljaa).

Sanoo 30 tuhatta… (lukien rahatukut) niin, kolmekymmentä tuhatta livreä… kauniit myötäjäiset Annetten puolesta… He! he! he! se on kaunista kuulla noiden helisevän… santarmi on oleva tyytyväinen. (Hän lukee edelleen, sitten tarkastaa hän yhtä rahaa suuremmalla huomiolla kuin loisia). Vanhaa kultaa… (Hän kääntää sitä vasten valoa). Ah! tämä tulee vielä vyöstä… se on meille tehnyt paljon hyvää, se vyö… (Uneksuen)… niin… niin… ilman sitä olisi ravintola mennyt nutin päin… Tuli hyvissä ajoin… kahdeksan päivää myöhemmin ja husaari Ott olisi tänne ajaa körryyttänyt… Mutta me olimme valmiit, meillä oli rahaa… se oli, niinkuin luulettelin! setä Martine'n perintöä… (Hän panee rahan takaisin erääsen tukkuun, jota hän tasoittaa). Vyö meiltä kiskoi pahan okaan jalasta. Jos Catherine olisi tiennyt… Catherine-rukka! (Katsellen rahatukkvja) Kolmekymmentä tuhatta livreä. (Kellon helinä; hän kuuntelee). Se on myllyn kello. (Huutaen). Nickel! Nickel! (Ovi aukenee, Nickel näkyy kynnyksellä, kirja kädessä).

VI.

MATHIS. NICKEL.

NICKEL. — Te kutsuitte minua, Herra pormestari?

MATHIS. — Onko kukaan myllyssä?

NICKEL. — Ei, herra, kaikki meidän joukkomme on kirkossa. Mylly seisoo.