CHRISTIAN. — Herra Mathis, ette voi sanoa mulle mitään miellyttävämpää.
MATHIS (hymyillen). — Emme ole nuoria, kuin kerta; pitää hyväkseen käyttää nuoruuttaan. Nyt ovat myötäjäiset valmiit, ja toivon teidän tyytyvän niihin.
CHRISTIAN. — Te tiedätte, herra Mathis, minä en tuo mukanani paljon, minulla ei ole…
MATHIS. — Te tuotte myötänne miehullisuutenne, hyvän kavioksenne ja teidän arvonne; mitä muuhun tulee, minä sen asian otan huolekseni: minä tahdon, että teillä on varoja. Ainoastaan yksi lupaus teidän pitää tehdä, Christian.
CHRISTIAN. — Mikä lupaus?
MATHIS. — Nuoret ihmiset ovat kunnianhimoisia; ne tahtovat koroitusta virassa, se on aivan luonnollista. Minä pyydän, että te jäisitte tänne kylään kaikesta huolimatta, niinkauan kuin me elämme, Catherine ja minä. Ymmärrättehän, meillä ei ole kuin yksi lapsi, me rakastamme häntä kuin silmäteräämme ja nähdä hänen lähtevän, se murtaisi meiltä sydämen.
CHRISTIAN. — Hyvä Jumala, herra Mathis, minä en koskaan tule niin hyvästi toimeen kuin Annetten perheessä, ja…
MATHIS. — Lupaatteko jäädä, vaikka teille upsierinkin virka luvattaisiin ruualla.
CHRISTIAN. — Lupaan.
MATHIS. — Te lupaatte sen kunniansanallanne.