MATHIS (katsoen peiliin). — Pitäisi siistitä itsensä tämmöisenä päivänä. (Kääntyen iloisen näköisenä). No nyt, herra kortteerimestari, nyt on se tärkeä hetki tullut.
CHRISTIAN (ilman kääntämättä). — On, herra Mathis.
MATHIS. — No, mutta tiedättekö mitä tehdään, kun koko maailma on yksimielinen, kun isä, äiti ja tytär ovat tyytyväiset?
CHRISTIAN. — Mitä tehdään?
MATHIS. — Toivotetaan hyvää päivää sille, joka on vaimoksenne tuleva, häntä syleillään ja suudellaan, he! he! he!
CHRISTIAN. — Onko se totta, neiti Annette?
ANNETTE (antaen kätensä). — Oh! en minä tiedä, herra Christian.
(Christian suutelee häntä).
MATHIS. — Täytyyhän tutustua!
(Annette ja Christian katselevat toisiansa hyvin rakkaasti. Äänettömyys. Catherine, joka istuu uunin ääressä, peittää silmänsä esiliinaansa; näyttää itkevän).
MATHIS (tarttuen Catherinen käteen). — Catherine, katso nyt noita kunnon lapsia, miten ovat onnellisia! Kun ajattelen, että mekin olemme olleet noin! (Catherine on ääneti. Mathis, erikseen, uneksivan näköisenä). Se on kuitenkin totta, noin minäkin olen ollut. (Ääneen) No niin, kaikki käy hyvin. (Tarttuen Catherinen käsivarteen ja vieden häntä ulos). Tule, pitää vähän jättää nuo lapset yksinään. Varmaan heillä on paljon puhumista toisilleen. — Miksi itket? Oletko pahoillasi?