EDELLISET, NICKEL.
NICKEL (tulee, kantaen jauhosäkkiä päälaellaan). — Tässä on jauhosäkkinne, herra Heinrich; hyvästi mitattu!
HEINRICH. — Se on hyvä, Nickel, hyvä, pane se johonkuhun nurkkaan.
CATHERINE (käyden kyökin ovelle). — Lois, sinä voit valmistaa Nickelin keitoksen.
HEINRICH (nousee istuiltaan). — Ah! katsotaanpa, onko mulla kaikki kapineeni. (Aukaisee laukkunsa). Tuossa ne on ensiksi jauhot… tässä on tupakki, kaneli, jäniksenhaulia… tässä kaksi naulaa saippuata….puuttuu jotakin… Ah! suolat… Olen unhottanut suolat Harvig'in puotiin .. Kyllä vaimoni olisi äänen päästänyt!… (menee ulos).
V.
CATHERINE, NICKEL, sitten HEINRICH.
NICKEL. — Tietäkää, rouva, kuin joki on niin jäätynyt, että, jos myllyä seisottaa, niin jäät tulevat kohta sulunreikään asti, ja jos jauhamista taas pitkittää, voisi käydä niinkuin silloin kuin iso myllyratas särkeytyi. Raelunta vaan sataa… En ymmärrä, mikä tässä on tehtävänä.
CATHERINE. — Täytyy odottaa, kunnes Mathis tulee. Eihän meillä ole enää paljon jauhattavaa tällä viikolla?
NICKEL — Ei, suuri joulutungos on jo ohitse… joku parikymmentä säkkiä.