ANNETTE (viattomasti). — Minä en ymmärrä, en minä tiedä mitä tässä tarkoitetaan.
WALTER (kohottaen sormeansa). — Ahaa! vai niin se on, Annette! No hyvä, kuulepas, koska pidät kaikki salassa, kosk'et tahdo mitään sanoa, ja koska pidät minua vanhana pölkkypäänä, joka ei näe mitään eikä tiedä mitään, niin minä, Daniel Walter, tulen olemaan se, joka sukkanauhasi kiinnittää.
HEINRICH. — Ei, minä se on oleva.
CATHERINE (nauraen). — Te olette kaksi vanhaa hupakkoa.
WALTER. — Me emme ole niinkään hupsuja, kuin näytämme olevan. Minä sanon solmivani morsiamen sukkanauhan, ja odottaessamme käykäämme yhdessä juomaan aika lasi Christianin kunniaksi. Katsotaanpa, onko Annettella uskallusta kieltää. Minä sanon, että jos hän kieltää, niin hän ei rakasta Christiania.
ANNETTE. — Oh! minä pidän paljon hyvästä viinistä, ja koska mulle tarjotaan, minä sitä juon. Kas niin.
KAIKKI (nauraen). Ha! ha! ha! nyt on kaikki ilmi saatu.
WALTER. — Tuokaa putelli, tuokaa, että me saamme juoda Annetten kanssa. Se on ensimmäinen kerta, mutta minä ajattelen, ett'ei se ole viimmeinen ja että me tulemme juomaan yhdessä joka ristiäisissä.
CATHERINE (huutaen). — Lois!… Lois!… mene alas kellariin. Ota yks putelli koverosta. (Lois tulee, ja asettaa sivumennessä sytytetyn lyhdyn pöydälle, sitten menee hän taas).
WALTER. — Mitä tuolla lyhdyllä tarkoitetaan?