Stochodiin saakka saatoimme nähdä tarkoin aseman, kauempana etelässä ei kuva ollut yhtä selvä. Tiesimme vain, että kenraalieversti v. Boehm-Ermollikin odotti nyt Brodyn luona hyökkäystä ja että venäläinen Dnjestrin ja Karpaattien välillä jatkoi hyökkäystään kaikella voimallaan ja kauempana vuoristossa tunkeutui harjannetta kohti eteenpäin. Kuin kallio hyökyvässä meressä oli kenraali kreivi Bothmer pääasiassa torjunut vihollisen jatkuvat hyökkäykset.
Selvää oli, että venäläinen parhaillaan kokosi voimia valtavaan iskuun, kun taas me edelleen vuodatimme runsaasti vertamme Sommella ja Itävalta-Unkarin armeijaa ahdistettiin ankarasti Italian rintamalla. Ilmassa oli ukkosentuntua, hermojen toiminta oli jännitetty äärimmilleen.
XIV.
Niinä raskaina ja ylen jännittävinä päivinä, jotka kesäkuun alusta pitäen olimme Kownossa eläneet, olimme ylimmän armeijanjohdon kanssa mitä lähimmässä yhteydessä. Olimme uupumatta huomauttaneet, kuinka välttämättä oli saatava itärintamalla yhtenäinen ylijohto voimaan. Tosinhan oli mitenkuten tultu näinkin toimeen, mutta samalla oli kuitenkin käynyt ilmi, että reservien siirtely tapahtuisi ehdottomasti vähemmin kahnauksin, jos vain yksi tahto vallitsisi itärintamalla. Jo kesäkuun lopulla olimme kenraalisotamarsalkka ja minä kutsusta käyneet Plessissä selvittämässä mielipiteitämme itärintaman oloista. Meidän täytyi myöntää ne sangen vakaviksi. Luonnollisestikin otimme taas puheeksi yhtenäisen ylijohdon ja huomautimme samalla, että oli välttämätöntä sekoittaa vielä perusteellisemmin itävalta-unkarilaisiin joukkoihin saksalaisia. Itärintaman ylipäällikön linjoille voitiin taas levollisiin kohtiin sijoittaa Itävalta-Unkarin joukkoja. Erikoisesti tehostimme sitä, että Itävalta-Unkarin armeijan, varsinkin jalkaväen, opetuksen tuli tapahtua todella uudenaikaisten perusteitten mukaisesti.
Matkamme Plessiin ei ylijohdon järjestämiseen nähden tuottanut tuloksia. Vastarinta oli liian luja. Ylin armeijanjohto päätti sen sijaan lännestä ja idästä Itävalta-Unkarin rintamalle luovutettavasta väestä muodostaa kolme uutta divisioonaa. Niiden tuli olla elokuun alkupuolella valmiina Puolassa. Pyydetty saksalaisten ja itävalta-unkarilaisten divisioonain vaihtaminen pantiin alkuun. Me saimme taisteluiden runteleman itävalta-unkarilaisen jalkaväkidivisioonan, joka vaihdettiin 10:nnen armeijan 10:nteen maanpuolustusdivisioonaan. Tämä lähetettiin paikalla kenraali v. Linsingenille. Toista itävalta-unkarilaista divisioonaa, joka oli luvattu, ei taistelun ahdingossa enää voitu luovuttaa.
Itävalta-Unkarin armeija oli järjestänyt mieshukan korvaamisen sillä tavalla, että kuhunkin jalkaväkirykmenttiin, kaikkiin samalla kertaa, liitettiin määrätyn väliajan kuluttua täyteväestä muodostettu n.s. marssipataljoona. Usein nämä pataljoonat liitettiin rykmentteihin taistelupataljooniksi. Rykmenteissä, jotka eivät olleet kärsineet ensinkään mieshukkaa, oli joskus viisi tai kuusikin pataljoonaa kolmen sijasta, kun taas toisten miesluku oli kovin pieni. Tasoitus oli saatava aikaan, joka kuitenkin Itävalta-Unkarin armeijan kansallisuuksien moninaisuuden vuoksi oli sangen vaikea suorittaa. Edelleenkin jäi joukko-osastoihin epätasaisuutta. Arveluttavampaa oli, että jalkaväen marssipataljoonain opetus oli aikalailla puutteellista. Se johti aina suuriin vankilukuihin. Näiden marssipataljoonain opetukseen meidän täytyi puuttua. Teimmekin sen. Sotamies-aines huomattiin tällöin hyväksi ja kelvolliseksi; Itävalta-Unkarin armeijan upseeri oli veltto eikä ollut kasvatettu yhtä ankaraan velvollisuudentuntoon kuin saksalainen upseeri.
Heinäk. 27:ntenä meidät kutsuttiin vielä kerran Plessiin. Sanoma Brodyn menetyksestä, joka mainittuna päivänä saapui, sai Itävalta-Unkarin armeijan ylikomennon osaksi luopumaan entisestä kannastaan. Se suostui siihen, että kenraalisotamarsalkka v. Hindenburg sai ylipäällikkyyden aina Brodyyn saakka etelässä. Kenraalien kreivi Bothmerin ja v. Pflanzer-Baltinin armeijat muodostivat jo armeijaryhmän, jonka komentaja arkkiherttua-kruununprinssi oli, kenraali v. Seeckt esikunnanpäällikkönä. Me jäimme Saksan ylimmän armeijanjohdon ylipäällikkyyden alaisiksi. Arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmä oli edelleen, kuten ennenkin, Itävalta-Unkarin armeijan ylikomennon alainen. Ei vieläkään oltu voitu ponnistella niin pitkälle, että olisi saatu aikaan eheä päätös. Joka tapauksessa tämä järjestely tarjosi niin olennaisia etuja, että pidin sitä suurena edistyksenä.
Palasimme aluksi Kownoon. Sanoin jäähyväiset paikoille, joissa olin elänyt rauhallisen työn onnellisen ajan ja lopuksi ankaran ahdistuksen hetkiä. Monta uskollista työtoveria jätin hallintoon. Sotilasesikunta jäi entiselleen.
Olin ehdottanut, että ensin kävisimme tähänastisen Itävalta-Unkarin rintaman armeijan ylikomentojen luona voidaksemme muodostaa tilanteesta oman mielipiteen. Uuden päämajan suhteen emme vielä olleet mitään päättäneet. Kownoon jääminen ei tullut kysymykseen, se oli liian kaukana pohjoisessa. Toistaiseksi aioimme asua junassamme.
Kenraali v. Eichhornille luovutettiin Scholtzin armeijaryhmän ja 8:nnen armeijan armeijajoukon komento; hän pysyi samalla edelleen 10:nnen armeijan ylikomentajana. 12:s armeija joutui kenraalisotamarsalkka Baierin prinssi Leopoldin armeijaryhmän komennon alaiseksi.