Charlevillen edustalla tervehti meitä kruununprinssi. Kenraalisotamarsalkan kunniavartiona oli komppania v. Rohrin kuuluisasta rynnäkköpataljoonasta. Ensi kerran näin nyt suljetun rynnäkköpukuisen joukon, päässä teräskypärä, joka oli osoittautunut niin erinomaisen hyödylliseksi. Meille se itärintamalla oli tuntematon. Kruununprinssi oli erittäin tyytyväinen siihen, että hyökkäys Verduniä vastaan oli keskeytetty, siten oli toteutunut, mitä hän jo kauan oli toivonut. Hän kosketteli sitten muita kysymyksiä ja huomautti minullekin haluavansa rauhaa; mutta hän ei sanonut minulle, miten se olisi saatavissa ententelta.
Charlevillessa kenraalisotamarsalkka kohtasi suuren päämajan herrat. Ylimmän armeijanjohdon jako kahteen ryhmään ja Plessin ja Charlevillen ylen pitkä välimatka oli kokonaisuuteen vaikuttanut melko häiritsevästi. Hyvät kaukopuhelin- ja kaukokirjoitus-yhteydet eivät voineet korvata suullista keskustelua. Olisin mielelläni yhdistänyt päämajan länteen, en tosin kuitenkaan Charlevilleen, joka oli epäedullisella paikalla. Belgiassa ja Ranskassa oli Saksan joukkojen kestettävä taistelun koko raskaus sen leppymättömimmässä muodossa. Halu olla sitä paikallisesti lähellä oli luonnollinen. Mutta ylimmän armeijanjohdon täytyi jäädä Plessiin, sotatoimet Romaaniaa vastaan kun edellyttivät läheistä yhteyttä Teschenissä olevan kenraali v. Conradin kanssa. Suuri päämaja siirrettiin sen vuoksi itään ja majoitettiin Plessiin, Kattowitziin ja muihin paikkoihin.
7:nnen aamupäivällä keskustelimme Cambraissa kiivaan kamppailun riehuessa Sommella. Kaikki olivat näiden ylenmäärin ankarain taistelujen vaikutuksen alaisina.
Länsirintaman järjestely ei siihen aikaan ollut onnistunut. Armeijain yhdistäminen armeijaryhmiksi ei vielä ollut kehittynyt kyllin pitkälle. Kruununprinssi Rupprechtin armeijaryhmä oli syntynyt elokuussa Sommen taistelun vaikutuksesta. Se käsitti nyt Arrasin edustalla olevan 6:nnen armeijan, jota kruununprinssi Rupprecht siihen saakka oli itse komentanut, ja molemmat taisteluarmeijat, 1:sen ja 2:sen armeijan, joita johtivat kenraalit Fritz v. Below ja v. Gallwitz. Saksan kruununprinssin armeijaryhmä oli vanhempi; se oli muodostettu Reimsin luona olevasta 3:nnesta armeijasta, Verdunin edustalla olevasta 5:nnestä, jota kruununprinssi itse johti, ja Lothringissa ja Elsassissa olevista armeijanosista A ja B. Armeijaryhmämuodostuksen ulkopuolella olivat 4:s armeija, jota kenraalisotamarsalkka Württembergin herttua Albrecht johti, sotajoukon oikealla sivustalla ja kenraalieversti v. Schubertin johtama 7:s armeija molempain armeijaryhmäin välissä. Muutoksiin ei aluksi ryhdytty, 7:s armeija vain liitettiin kruununprinssi Rupprechtin johtoon ja pian sen jälkeen muodostettiin Saksan kruununprinssiä varten erikoinen armeijaryhmäkomento. Ylimmän armeijanjohdon tarvitsi nyt enää antaa käskyjä vain kolmeen paikkaan. Länsirintaman järjestelyn täydelliseen uudistukseen oli vasta taistelulevon jälkeen ryhdyttävä.
4:nnen armeijan esikunnanpäällikkö, kenraali Ilse, ja kruununprinssi Rupprechtin ja Saksan kruununprinssin armeijaryhmäin esikunnanpäälliköt, kenraalit v. Kuhl ja v. Lüttwitz, esittivät yleispiirtein rintamaosainsa olot. Eversti v. Lossberg syvällä vakavuudellaan ja Bronsart v. Schellendorf vilkkaalla tavallaan täydensivät kenraali v. Kuhlin esitystä Sommen taistelusta kuvaamalla sen sisäistä menoa. Tähänastinen alueen menetys ei mielestäni merkinnyt paljoa, se voitiin vielä kestää, mutta äärettömän tärkeä oli sitä vastoin kysymys, miten se voitaisiin tulevaisuudessa ehkäistä ja samalla sen seurauksena ilmenevä voimamme yhä jatkuva heikontuminen. Minun oli voimasuhteista päästävä selvyyteen samoin kuin siitäkin, vieläkö taktilliset käsityksemme olivat oikeat. Edellinen oli helppoa, jälkimmäinen sanomattoman vaikeata. Strateegis-taktillisissa kysymyksissä mielipiteet törmäsivät yhteen aivan samalla tavalla kuin kaikissa valtiollisissa ja taloudellisissakin kysymyksissä. Tässä suhteessa on yhtä vaikeata vaikuttaa vakuuttavasti; ilmiöt todetaan, mutta perussyyt kielletään. Niitä on sen vuoksi vaikea korjata. Joukkojen kestävyys on suuri. Niin oli asian laita rauhan aikana, sama se on sodassa.
Kuva, jonka olin itselleni luonut Verdunin ja Sommen rintaman oloista, täytyi minun nyt kuulemani perustuksella nähdä vielä melkoista synkemmissä väreissä. Ainoa valoisa värisävy oli saksalainen sankarius, joka isänmaan puolesta kärsi vaikeinta, mitä kärsiä saattoi. En voi toistaa niitä liikuttavia taistelukuvauksia, jotka kuulin; kauneimman, mitä siitä on julkaistu, on eräs karaistuneen hampurilaisen rykmentin nuori upseeri kirjoittanut. Siinä on sankariruno suorasanaisessa muodossa.
Minulle selveni, mitä äärettömiä vaatimuksia uusi toimi asetti sotamarsalkalle ja minulle ja mitä vaatimuksia me asetimme lännessä taisteleville joukoille ja niiden johdolle heikontaessamme niitä yhä, jotta kaakossa voisimme ryhtyä hyökkäykseen.
Valtava, lentäjien hyvin ohjaama tykistö oli Sommen luona suunnattomin ammusmäärin nujertanut ja murskannut tykistömme. Jalkaväkemme puolustuskyky oli siihen määrään lopussa, että vihollisen joukkohyökkäys onnistui. Emme menettäneet vain sielullista joustavuutta, vaan suuren verenhukan lisäksi menetimme vielä vankeina melkoisen määrän ja paljon sotatarpeita.
Päällikköjen toiveet keskittyivät siihen vaatimukseen, että oli kiireimmiten saatava lisää tykistöä, ampumatarpeita, lentäjiä ja ilmapalloja sekä paremmat mahdollisuudet miehistön vaihtoon hankkimalla enemmän ja ajoissa vereksiä divisioonia ja muita joukkoja. Näiden vaatimusten tyydyttäminen kävi helpommaksi sen kautta, että luovuttiin hyökkäyksestä Verduniä vastaan; meidän täytyi kuitenkin ottaa lukuun, että siellä edelleenkin menetettäisiin paljon väkeä paljaastaan paikallisten olojenkin vuoksi. Mahdollistahan oli, että ranskalainen itse ryhtyi linnoituksesta hyökkäämään. Verdun jäi avoimeksi, voimia kuluttavaksi mätähaavaksi. Olisi ollut suotavampaa, että asemat olisi siirretty taapäin suppiloalueella. Verdunin taistelun paikallisista vaikeuksista minulla ei silloin ollut oikeata käsitystä. Linnoitus vaati Sommen ohella yhä vakavaa huomiota; siitä huolimatta 5:nnen armeijan täytyi luovuttaa melkoiset määrät tykistöä ja lentäjiä. Muiden armeijain suhteen oli meneteltävä häikäilemättömämmin. Niiden tuli venyttää rintamiaan ja vapauttaa taistelurintamaa varten divisioonia, tykistöä, lentäjiä ja ilmapalloja. Itsestään selvää on, että sen johdosta syntyi heikkoja kohtia; siihen saimme tyytyä, jos mieli kyetä Sommella puolustukseen. Mutta siihen taas oli pakko; selkäpuolella ei ollut asemia. Ylin armeijanjohto saattoi lisäksi turvautua muutamiin uusiin divisiooniin, jotka vähitellen valmistuivat.
Tykistö- ja ilmataistelusuhteiden täytyi vähitellen käydä rintamalla suotuisammiksi, kun annetut määräykset oli pantu toimeen; ammuskysymys vain jäi surettavaksi, vaikka riistätinkin toisilta rintamilta ampumatarpeita.