X.
Paraikaa kun lokakuun lopulla ja marraskuun alussa taistelutoiminta kaikilla rintamilla oli ylimmillään, eikä sen päättymisestä vielä ollut tietoa, suoritettiin toinen joukkojen sijoitus Romaaniaa vastaan loppuun. Se ei ollut helppo. Niinä pitkinä päivinä, jotka se vaati, oli runsaasti aikaa vielä jäljestäpäinkin harkita, oliko päätös oikea. Menestys todisti sen oikeaksi; ellei Romaanian sotaretki olisi menestynyt, mitenkähän sitä olisikaan arvosteltu!
Sanomattomia kuljetusvaikeuksia voitettuaan oli kenraalisotamarsalkka v. Mackensen lokakuun keskivaiheilla saanut valmistuksensa Dobrudshassa loppuun suoritetuksi. Ylikomennon yleisesikunnan päällikkö oli kenraali Tappen, joka syyskuun alkuun saakka oli ollut ylimmän armeijanjohdon sotaliikeosaston päällikkönä ja nyt ryhtyi innolla ja huolella uutta tointaan hoitamaan.
Lokakuun 10:ntenä alkoi hyökkäys. Tällöin oli perillä 217:s jalkaväkidivisioonakin, jota käytettiin ratkaisevalla paikalla, rynnäkköön Topraisaria vastaan. Jälleen sai saksalainen veri vuotaa, kun liittolaiset eivät kyenneet täyttämään tämän sodan vaatimuksia. Vihollisen voimat olivat melkoisesti kasvaneet ja se oli lokakuun alussa koettanut lyödä Dobrudshassa olevat saksalais-bulgaarialais-turkkilaiset joukot, mutta se ei ollut tehnyt hyökkäyksiään kyllin voimallisesti ja yhtenäisesti; näin se laiminlöi suotuisan hetken, jota se olisi voinut käyttää. Kenraalisotamarsalkka v. Mackensenin hyökkäys oli ankarain kolmipäiväisten taistelujen jälkeen johtanut loistavaan menestykseen, murto oli onnistunut. Vihollisen armeija työnnettiin epäjärjestyksessä taaksepäin pohjoista kohti Konstantsan—Tshernavodan radan taa. Sitä ajettiin uupumatta takaa; jo 23 p:nä valtasivat joukkomme Konstantsan ja sen runsaat öljyvarastot; pian sen jälkeen antautui Tshernavodakin. Vasta 20 kilometriä radan pohjoispuolella luovuttiin takaa-ajosta.
Tietysti otettiin harkittavaksi, eikö armeijan pitänyt, menestystään edelleen hyväkseen käyttäen, jatkaa marssiaan pohjoista kohti Tonavalle saakka. Minä vastustin tätä, koska arkkiherttua Kaarlen hyökkäyksen takertuminen Siebenbürgenin reunavuoristoon oli käynyt kieltämättömäksi tosiasiaksi. Vaikka kolmas bulgaarialainen armeija, jonka selkäpuolen yhteys oli riittämätön, olisikin tunkeutunut Tonavalle saakka, olisi se joutunut olemaan siellä yksikseen. Sitä ei olisi sieltä voitu saada yhteistoimintaan 9:nnen armeijan kanssa tämän hyökätessä Valakiaan. Mutta yhteistoiminta oli perusehto koko sotaretken onnistumiselle. Niin vaikeata kuin ylimmän armeijanjohdon olikin, täytyi sen kuitenkin lähettää käsky, että kenraalisotamarsalkka v. Mackensenin tuli keskeyttää etenemisensä, valmistaa menoa Tonavan yli Bukarestin eteläpuolella ja marraskuun jälkipuoliskolla suorittaa ylimeno niin suurin voimin kuin mahdollista. Kenraalisotamarsalkka uskalsi jättää Pobjois-Dobrudshan ylenmäärin heikkojen joukkojen varaan. Ne kaivautuivat siellä maahan. Luonnollisestikin niiden asema oli erinomaisen vaarallinen. Päävoimat lähtivät matkalle Rustshukia kohti jalan ja käyttäen vähitellen uudelleen liikekuntoon saatettua Dobrudshan rataa, jonka kuljetuskyky kuitenkin oli vähäinen. Kenraalisotamarsalkka v. Mackensen valitsi Svistovin—Zimnicean ylimenopaikaksi. Plessissä olimme sangen tyytyväisiä siihen, että oli valittu näin kaukana lännessä oleva paikka. Tonavan armeija joutui näin niitä 9:nnen armeijan osia lähelle, jotka marssivat Länsi-Valakiaan.
Hyökkäysportteina Valakiaan lännestä ja pohjoisesta tulivat kysymykseen
Orsovan seutu, Vulkan- ja Szurduk-solat tai Rotenturmin sola.
Rotenturmin solassa ja heti sen eteläpuolella oli kenraali Krafft v. Dellmensingen alppijoukkoineen, joiden vahvistuksena olivat Itävalta-Unkarin vuoristobrigaadit, kohdannut sangen sitkeää vastarintaa, kun hän Hermannstadtin tappelun jälkeen oli saanut tehtäväkseen Kronstadtiin pyrkivän 9:nnen armeijan sivustan turvaamisen. Kohdistaakseen vihollisen voimat itseensä ja keventääkseen armeijaa vastaan suuntautuvaa painostusta hän oli puolustautunut hyökkäyksin. Erinomaisen katkerissa taisteluissa, joissa romaanialainen ryhtyi usein vastahyökkäyksiinkin, alppijoukot lokakuun loppuun mennessä solan ylimmän kohdan eteläpuolella pääsivät hyvin vähän etenemään. Niiden täytyi täällä käydä keskellä talvea vuoristosotaa kaikissa sen luonteenomaisissa muodoissa ja sen kaikkia suunnattomia vaikeuksia kärsien. Joukot, Itävalta-Unkarin vuoristobrigaaditkin, taistelivat oivallisesti; mutta sotatoimet vaativat täällä suunnattoman paljon aikaa.
9:nnen armeijan päävoimain yritys päästä vuoriston poikki sen korkeimmalla ja leveimmällä kohdalla, vahvan ja nyt varuillaan olevan vihollisen sitä vastustaessa, olisi joutunut takerruksiin samalla tavoin kuin samanlainen hyökkäys lokakuussa Kronstadtin eteläpuolella. Vastahakoisesti siirsimme hyökkäyksen kauemmaksi länteen; sen strateeginen vaikutus heikkeni siten. Mutta sitä ei nyt käynyt katsominen. Tällä kertaa oli pääasia yleensä vain päästä vuorten yli. 9:s armeija oli vielä lokakuun lopulla koettanut Vulkan- ja Szurduk-solain eteläpuolella päästä etenemään. Yritys oli mennyt myttyyn äkillisen epäedullisen säänmuutoksen ja vihollisen valppauden vuoksi. Joukot oli tuotava taapäin aina solan huippukohdalle saakka. Olimme kuitenkin jonkun verran perehtyneet seutuihin ja saaneet sen vaikutuksen, että kulku vuoriston yli tällä erittäin kapealla kohdalla oli kylläkin mahdollinen. Otin lukuun senkin, ettei romaanialainen tällä kohdalla odottaisi hyökkäyksen uudistamista, se kun oli meille maksanut paljon. Ylin armeijanjohto päätti siis valita tämän kohdan vuoristosta ylimenoportiksi. Se näytti suotuisammalta kuin Orsovan seutu, jossa solan huippukohdat olisi täytynyt vielä taistellen valloittaakin.
Kalliisti ostettua kokemusta hyväksi käyttäen valmisteltiin ylimenoa perusteellisesti ja yksityisseikkoja myöten ja joukkojen vuoristovarustuksia täydennettiin. Erikoista huomiota kiinnitettiin vuoristoteiden korjaukseen ja kuormaston käytännölliseen järjestelyyn, jotta etenemistä vihollista vastaan voitaisiin paikalla jatkaa. Raitiovoimavaunujakin hankittiin; niitä päätettiin käyttää Romaanian radoilla. Huolimatta kaikista varusteluista tulisi selkäpuolen yhteys Valakiassa olemaan sangen vaikea, niin kauan kuin siihen saatettiin käyttää vain Szurduk-solaa.
Marraskuun 10:ntenä kenraali Kühne oli saanut valmistuksensa suoritetuiksi. Sotaliikkeiden alkaminen oli määrätty marrask. 11:nneksi. Ryhmän piti tällöin lähteä matkaan neljän jalkaväki- ja kahden ratsuväkidivisioonan vahvuisena, kenraali kreivi v. Schmettow komentajanaan, ja kaikella voimalla tunkeutua Crajovan kautta Alt-jokea kohti. Samalla sen tuli tehdä sivuhyökkäys Orsovan suuntaan ja itää kohti Rotenturmin solan puolustajien selkään. Orsovaa vastaan piti samaan aikaan heikon brigaadin, johon kuului saksalaisia pyöräilijäjoukkojakin, hyökätä itävalta-unkarilaisen eversti Szivon johdolla. Kenraali v. Krafftin, joka sai lisäjoukkoja, ja Kronstadtin eteläpuolella olevien joukkojen tuli jatkaa hyökkäyksiään.