Ahdistetuin mielin odotimme marraskuun puolivälistä alkaen sekä Sommella että Verdunin luona vihollisen ankarain hyökkäysten jatkumista, mihin marssimme Romaaniaan saattoi antaa aihetta. Mutta taistelutoiminta, joka oli Sommen etelärannalla alkanut lauhtua marraskuun alussa ja pohjoisrannalla kuukauden loppupuolella, ei enää kühtynyt. Ententella ei sillä hetkellä enää ollut voimia eikä arvatenkaan ammuksiakaan hyökkäyksiensä jatkamiseen.
Mutta joulukuun 14:ntenä, 15:ntenä ja 16:ntena taisteltiin Verdunin edustalla uudelleen sangen ankarasti. Ranska ryhtyi hyökkäykseen supistaakseen yhä ennen vuoden loppua niitä saavutuksia, joihin saksalaiset vuonna 1916 olivat tämän linnoituksen edustalla päässeet. Tuo aie menestyi, saamamme isku oli erikoisen raskas. Paitsi paljon voimia menetimme tärkeitä asemiakin. Vuoden rasitukset olivat olleet liian suuret. Puolustuksessa yhtämittaa alallaan olleiden joukkojen joustavuus oli herpaantunut vihollisen valtavan tykkitulen ja omain tappioiden johdosta. Olimme länsirintamalla täydelleen uupuneet!
Italian rintamalla alkoivat taistelut uudelleen marraskuun alussa. 7 p:nä Italian 9:s Isonzo-lryökkäys oli pääasiassa torjuttu. Taistelutoiminta taukosi täällä toistaiseksi. Italiallakaan ei ollut voimia liittolaisensa Romaanian keventämiseksi. Itävalta-Unkarin sikäläiset joukot olivat niinikään niin uupuneet, ettei niistä voitu luovuttaa uusia voimia Romaaniaa vastaan.
Makedonian rintamalla ei tilanteen ollut suotu kehittyä onnellisesti. Selkäpuolen yhteydet Makedonian lakeudelle päin ja Cernan molemmin puolin olevaan vuoristoon olivat vielä aivan keskeneräiset. Hyvin paljon laiminlyötyä oli tehtävä. Saksalaisella armeijanylikomennolla oli hyvin vähän toiveita Bulgaarian armeijan lujittamisesta sen entisiin alkuasemiin. Hyvissä ajoin se ryhtyi johtamaan selkäpuolen asemain rakentamista Monastirin pohjoispuolelle suoraan tasangon poikki ja Cernan kahden puolen olevan ylen rotkoisen vuorimaan yli.
Jo lokakuun keskivaiheilla onnistui ententen kulkea tämän joen yli Brodin kohdalla ja saada käsiinsä tärkeitä kukkula-asemia. Tämä sai 11:nnen armeijan ylikomennon siirtämään rintaman takaisinpäin lähemmäksi Monastiria. Kun entente sitten marraskuun keskivaiheilla jatkoi hyökkäyksiään, väistyivät bulgaarialaiset joukot taas ja niiden täytyi taistellen peräytyä Monastirin pohjoispuolella oleviin asemiin. Serbialaiset valtasivat kaupungin marrask. 18:ntena. Bulgaarian armeijan lujuus oli saanut olennaisen kolahduksen. Meidän täytyi lähettääkin sinne saakka kolme tai neljä jääkäripataljoonaa, jotka olivat matkalla vain Orsovaan, ja sijoittaa ne Makedonian vuoristoon. Ei voinut enää olla puhettakaan siitä, että Bulgaarian armeijasta riittäisi lisää väkeä Romaaniaa vastaan. Tunkeutumisemme Valakiaan antoi ententelle marraskuun lopulla ja joulukuun alussa mitä lähimmän aiheen ryhtyä ankariin hyökkäyksiin uusia asemia vastaan, jotka kuitenkin katkerista taisteluista huolimatta säilytettiin. Joulukuun jälkipuoliskollakin suoriuduttiin voitokkaasti taisteluista, mutta viimeisetkin voimat oli pantava liikkeelle. Selkäpuolella yhteydet paranivat, joukoille voitiin toimittaa tarpeita; Makedonian rintama alkoi jälleen lujittua; ikävä kyllä oli sinne ollut pakko sijoittaa saksalaisia pataljoonia, tosin vain muutamia, joita tietenkin kipeästi kaivattiin Romaaniassa.
Entente oli sillä välin lokakuussa miehittänyt Piraioksen ja Ateenan ja näin sillä oli hallussaan nyt sekä Kreikka että Kreikan rautatiet. Se edisti Venizeloksen joukkojen muodostamista suuressa mittakaavassa. Minne entente vain lähti, sieltä se myös hankki voimia sodankäyntiin. Tämä pyrkimys ratkaisi sen kannan Kreikkaankin nähden.
Kuninkaalle uskolliset joukot oli marraskuussa tuotu pois Tessaliasta.
Florinan ja Valonan välille syntyi vähitellen katkeamaton linja.
Itärintamalla tekivät venäläiset vielä lokakuun keskivaiheilla valtavan turhan hyökkäyksen Lutzkin länsipuolella Pustomityn—Saturtzyn rintamaa vastaan, sitten laimenivat täälläkin hyökkäykset. Narajovkalla niitä jatkui vielä marraskuussakin. Venäläinen oli vihdoinkin uupunut. Meillä oli vielä voimia tehdä muutamia hätäpikaa valmisteltuja paikallisia hyökkäyksiä, joista huomattavimman teki Woyrschin armeijaryhmä marraskuun 9:ntenä aivan lännen malliin ja joka onnistui. Nyt olivat meidänkin voimamme lopussa.
Karpaateilla venäläinen jatkoi Romaanian taistelujen yhteydessä hyökkäyksiään lokakuusta joulukuuhun saakka.
Samalla alkoi venäläisen rintaman piteneminen etelää kohti käydä tuntuvaksi. Venäläiset ja romaanialaiset tekivät hyökkäyksiä Itä-Siebenbürgenin ja Romaanian rajalla. Tunkeutumisemme Valakiaan sai taistelutoiminnan kiihtymään ja venäläiset siellä tekemään voimakkaita joukkohyökkäyksiä, jotka jälleen synnyttivät paikallista ahdinkoa ja rasittivat ankarasti hermoja. Varsinkin joutui Itävalta-Unkarin 1:nen armeija ahtaalle Itä-Siebenbürgenin rajavuoristossa, kunnes baierilaiset joukot saivat sielläkin aseman lujittumaan.