Joulukuun 1 p:nä käytiin aivan Bukarestin lounaispuolella sangen ankarasti Tonavan-armeijan vasemman siiven kimppuun ja se työnnettiin taapäin. Saksalaiset joukot, jotka jo olivat kulkeneet Nejlovin poikki, tulivat eristetyiksi. Asema oli epäilemättä sangen kriitillinen. Vain toisella linjalla marssiva turkkilainen divisioona sai vihollisen kiertoliikkeen seisautetuksi. Romaanialaista hyökkäysliikettä ei jatkettu kyllin voimakkaasti, 9:nnen armeijan oikea siipi pantiin sitä vastaan mitä nopeimpaan liikkeeseen. Joulukuun 2:sena saapui 9:nnen armeijan ratsuväkeä Tonavan-armeijan tappotantereelle, 3 p:nä jalkaväkeä ulottuville ja ahdinko oli täten voitettu. 4 p:nä alkoi vastahyökkäys, jota romaanialainen taitavasti väisti.
Sillä välin oli kenraali Kühnen joukkojen vasen siipi päässyt yhteyteen
Krafftin ryhmän kanssa ja tunkenut 1:sen romaanialaisen armeijan
Argesin yli itää kohti. Tonavan-armeija ja 9:s armeija taistelivat
tästä lähtien yhtätasan. Sotatointen menestys oli taattu.
Ei ollut ollut helppoa saada molempia armeijoja läheiseen taktilliseen yhteistoimintaan. Joulukuun 1:senä tämä vielä viime hetkellä oli vähällä epäonnistua. Sodassapa tulevatkin sangen monet vastukset kysymykseen.
Kun tästä jännityksestä oli päästy, oli edessämme uusi. Puolustettaisiinko Bukarestia linnoituksena, vai eikö? Edellinen vaihtoehto olisi ollut meille kovin hankala, se olisi pidentänyt Romaanian sotaretkeä. Vuodenaika oli jo käynyt sangen myöhäiseksi. Meidän tuli varustautua seuraavan vuoden varalle. Kaikenlaisia hyökkäysneuvoja oli tuotu varalle ja tehty, mikä suinkin mahdollista, jotta valloitusta voitaisiin jouduttaa. Kivi putosi kuitenkin rinnaltani, kun jo 6 p:nä tuli tieto, että ratsuväkidivisioonamme olivat yöllä joulukuun 6:tta vastaan tavanneet linnoituksen pohjoiset varustukset autioina ja räjähytettyinä. 6:ntena saimme haltuumme Bukarestin, Ploestin ja Campinan. Koko öljyalueella olivat romaanialaiset Englannin käskystä ja johdolla panneet toimeen mitä perusteellisimman hävityksen.
Venäläiset eivät olleet vielä toden takaa ottaneet osaa tähänastisiin taisteluihin. Bukarestin kaakkoispuolella jouluk. 5:ntenä tehty venäläisten hyökkäys oli vähäpätöinen. On mahdoton arvata, miksi venäläiset antoivat romaanialaisten taistella yksinään; he olisivat aivan hyvin voineet jo olla Valakiassa. Vain sen vuoksi voitto kävi meille siellä mahdolliseksi. Tämän jälkeen alkoivat venäläiset vahvistaa voimiaan, he näyttävät nyt ruvenneen pelkäämään oman sivustansa puolesta. Dobrudshastakin he vähensivät joukkojaan ollakseen Valakiassa vahvemmat.
Sotatoimia jatkettaessa oli silmämääränä tuottaa romaanialaisille vielä enemmän tuntuvaa vahinkoa, lyödä nyt varmuudella odotettavat venäläiset heidän kokoontuessaan ja sotaretken lopuksi päästä Tonavan suistamon—Serethin—Trotuksen linjalle. Tämä oli lyhin saavutettava rintama. Sotataloudenkin tilanne kehoitti pyrkimään siihen.
Mackensenin armeijaryhmän piti sijoittaa päävoimansa Buzaun—Focsanin suuntaan, murtaa vuoristosta käsin kiertäen vastarinta, jota lakeudella ehkä kohdattaisiin ja muutoin edetä Tonavan kumpaakin rantaa alaspäin.
Kenraali v. Conrad oli suostunut siihen, että arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmä myöhemmin yhtyisi oikealla siivellään hyökkäykseen Trotusta vastaan.
Bukarestin—Ploestin linjan itäpuolella taistelut saivat toisen luonteen kuin tähänastiset. Joukkomme olivat uupuneet eivätkä enää tavanneet vihollista muuta kuin rintaman edessä; kiertämismahdollisuus oli pieni, vihollinen kun lujittautui varsinkin vuoristoon. Venäläinen ilmestyi pian suurilukuisena ja taisteli paremmin kuin romaanialainen. Ampumatarpeiden tuonti — niitä tarvittiin nyt entistä enemmän — kävi epäedullisen yhteyden vuoksi hitaaksi. Alkoivat rankat sateet ja uuden vuoden vaiheilla harvinaisen kovat pakkaset.
Joulukuun 10:ntenä olivat Tonavan-armeija ja 9:s armeija kohdanneet romaanialais-venäläisiä joukkoja Jalomnitzalla ja Mizilin luona Buzaun tällä puolella varustetuissa asemissa. Vielä onnistui murtaa nopeaan vastarinta, 12:ntena kulkea Jalomnitzan poikki ja 15:ntena valloittaa Buzau kovan taistelun jälkeen.