Välittäessään tämän sähkösanoman huomautti ulkoasiain valtiosihteeri pyytäneensä amiraaliesikunnan päälliköltä, että tämä liittämällä puolueettomia laivoja koskeviin määräyksiin varman rauhoitusajan, jota lähettiläs oli ehdottanut, vaikuttaisi siihen suuntaan, että välien rikkoutuminen Amerikan kanssa ei tulisi niin uhkaavaksi. Olen jo sanonut, että me olimme tähän suostuneet. Ulkoasiainvirasto ei ole voinut siis tästäkään Bernstorffin sähkösanomasta havaita, että yleinen tilanne olisi jollakin tavalla muuttunut. Valtiosihteeri olisi siihen muutoin viitannut.

Minä en yleensä ole ollut selvillä valtakunnan hallituksen ja lähettilään välisestä vuorovaikutuksesta ja vain varsin katkonaisesti sain siitä tietoja.

Neuvottelujen kulkua Yhdysvaltain kanssa en saanut seurata. Valtiokansleri ja ulkoasiainviraston valtiosihteeri valittivat, että yhteys lähettilään kanssa oli vaikea ja että siitä aiheutui helposti epäselvyyttä. Heidän täytyi velvollisuutensa mukaan käyttää hyväkseen jokaista mahdollisuutta, että rajoittamattomasta sukellusvenesodasta huolimatta välien katkeaminen Amerikan kanssa välttyisi.

Minun hämmästyksekseni saapuivat valtiokansleri v. Bethmann ja valtiosihteeri tri Zimmermann tammikuun 29 päivänä Plessiin. Meidät kutsuttiin yhteiseen neuvotteluun keisarin luokse. Oli kysymys uudesta rauhanvälitysehdotuksesta Wilsonin taholta. Valtiokansleri luki hänen laatimansa, kreivi Bernstorffille osoitetun kirjelmän, jossa hän kannatti rauhaa status quo ante'n pohjalla.

Mahdollisten rauhanneuvottelujen perusteina piti, mikäli minä muistan, presidentti Wilsonille joko nyt taikka muussa tilaisuudessa antaa tieto seuraavista vaatimuksista:

"Ranskan miehittämä Ylä-Elsassin osa palautetaan ennalleen;

Saksa ja Puola saavat Venäjää vastaan strateegisesti ja taloudellisesti turvalliset rajat;

Siirtomaat palautetaan sellaisen sopimuksen muodossa, joka takaa Saksalle sen väkilukua ja taloudellisten etujen arvoa vastaavan siirtomaaomistuksen;

Saksan miehittämät ranskalaiset alueet palautetaan, mutta
oikeus rajojen strateegiseen ja taloudelliseen järjestelyyn
ja rahavastikkeeseen pidätetään;

Belgia palautetaan ennalleen Saksan turvallisuuden takaavilla,
varmoilla määräyksillä, joista sovitaan Belgian hallituksen
kanssa tapahtuvissa neuvotteluissa;