Jo ennen sotaa olivat tarkat havaintojentekijät huomanneet selvästi nykyisten vihollistemme kiihoitustyön. Se aloitettiin suunnitelman mukaisesti jo silloin meitä vastaan. Sitä saattoivat Englanti ja Ranska ensi sijassa kiittää politiikkansa saavutuksista, kun se taas meiltä maailman mielipiteessä kaivoi pohjan jalkojen alta. Sen tuloksia olivat tsaarin aseistariisumisehdotukset, jotka rakentuivat kokonaan laajojen kansalaispiiriemme arvostelukyvyttömään herkkäuskoisuuteen. Bernhardin kirjan levittäminen englantilaiseen maailmaan kuuluu myöskin siihen. Olisi ollut parempi, ettei sitä olisi kirjoitettu. Reuterin kautta oli yhteytemme muuhun maailmaan katkaistava. Nykyisten entente-maiden vaikutus maailman sanomalehdistöön näytti jääneen valtiolliselta johdoltamme huomaamatta, vaikka kyllä usein siihen vaaraan viitattiin, samoin kuin ranskalaisen kulttuuripiirinkin vaikutus mielipiteeseen puolueettomien maiden pääkaupungeissa.
Myöskin maailman vapaamuurariosastot olivat jo kauan Englannin johdolla tehneet työtä, käyttäen kaikkea sitä kammottavaa vaikutusta, mikä tällä salaliitoista mahtavimmalla on, anglosaksilaisen ja siten meihin nähden kansainvälisen politiikan hyväksi. Ainoastaan Preussin vapaamuurariosastot lienevät pysyneet tästä työstä erossa.
Kaikkialle vihollismaihin oli perustettu vahvoja kiihoitusjärjestöjä, joita johtivat kokeneet valtiomiehet ja poliitikot. Yhtenäisen johdon alaisina ne työskentelivät joka paikassa yhtynein voimin selvien suuntaviivojen mukaan, käyttäen suunnattomia rahasummia. Niillä oli haaraosastonsa puolueettomissa maissa ja ne pääsivät sielläkin ententelle ominaisella häikäilemättömyydellä tarkoitustensa perille. Erityiset järjestöt työskentelivät kansallisten pyrkimysten herättämiseksi, niin ainakin Puolassa ja lättiläisten keskuudessa, epäilemättä myöskin kaksoismonarkian kansallisuuksien, nimenomaan tshekkien ja eteläslaavien keskuudessa.
Sillä välin kuin aloite sotanäyttämöllä oli meidän käsissämme melkein viimeiseen asti, kävi vihollinen jo alusta alkaen henkistä sotaa hyökäten pitkin linjaa suletussa täysirintamassa, ja se sai apujoukkoja puolueettomissa maissa olevista karkulaisista, mutta, ikävä kyllä, se löysi tukea itse saksalaisesta isänmaastammekin.
Yleisen kiihoitustyön johto Englannissa oli lordi Beaverbrookin käsissä, ja hänellä oli kolme johtajaa käytettävänään, joista lordi Northcliffe hoiti asioita vihollismaissa, Kipling kotona sekä siirtomaissa ja lordi Rothermere puolueettomissa valtioissa. Englannin toiminta kohdistui pääasiallisesti poliittiseen ja taloudelliseen propagandaan, kun taas sotilaallinen ja kulttuuripropaganda olivat Ranskan oikeaa erikoisalaa. Tässä ilmenee samalla tyypillisessä muodossa vihollistemme ajatuskanta. Amerikka, joka alkuaan auttoi vain rahallisesti — ententen koko kiihoitustyökuluista se otti osalleen 50 % —, astui myöhemmin myöskin aktiiviseen toimintaan.
Italia, Belgia ja muut liittolaiset toimivat Amerikan antamilla runsailla varoilla niinikään sangen uutterasti.
Yhä selvemmäksi kävi, että Amerikan ja Englannin kiihoitustyö pyrki lopullisesti saamaan aikaan Saksassa sisäisen vallankumouksen.
Lloyd George tiesi, mitä teki, esittäessään sodan päätyttyä lordi Northcliffelle Englannin kiitokset tämän harjoittamasta kiihoitustyöstä. Northcliffe oli mestari joukkosuggestionin aikaansaannissa.
Me huomasimme vähitellen vihollisen propagandan käyvän sekä suullisesti että kirjallisesti meidän kimppuumme puolueettomien valtojen alueilta käsin, nimenomaan maarajojemme yli Hollannista ja Sveitsistä, mutta myöskin Itävalta-Unkarista päin, vieläpä omasta maastammekin, lopuksi ilmasta, ja se teki sen niin taitavasti sekä laajassa mitassa, että monet eivät kohta osanneet erottaa vihollisen yllytystä omasta tunne-elämästään. Kiihoitus koski meihin sitä tuntuvammin, kun me emme voineet sotia suurilla, vaan hyvillä pataljoonilla. Joukon suuruuden arvo on sodassa eittämätön, ilman sotilaita ei yleensä mikään taistelu ole mahdollinen. Mutta joukon paljous ei yksinään ratkaise, vaan henki, joka niitä elähdyttää. Niin on laita kansan elämässä ja samoin sotakentälläkin. Me taistelimme maailmaa vastaan ja saatoimme sen tehdä hyvällä omallatunnolla, niin kauan kuin olimme henkisesti sotakuntoisia. Niin kauan saatoimme myöskin toivoa voittoa eikä meidän tarvinnut — mikä merkitsi samaa — taipua vihollisten tuhoamistahtoon. Kun henkinen sotakuntomme herpautui, muuttui kaikki täydelleen. Me emme taistelleet enää viimeiseen veripisaraan asti. Useat saksalaiset eivät tahtoneet enää kuolla isänmaansa puolesta.
Sisäisen mielialan rikkominen, joka vaikutti sotakuntoisuuteemme: taistelu kotoista rintamaa ja armeijan henkeä vastaan oli joka tapauksessa pääasiallisin keino, jolla entente tahtoi meidät kukistaa, kun se oli jättänyt sotilaallisen voiton toiveet.