Muuan tarkkanäköinen ententen politikoitsija lausui keväällä 1918:

"Nykyään on Lontoossa ja Pariisissa ententen johtavien valtiomiesten piirissä se käsitys yleisenä ja määräävänä, ettei Saksan armeijaa länsirintamalla saada koskaan puhtaasti sotilaallisin keinoin voitetuksi. Mutta siitä huolimatta jokainen käsittää, että entente tulee voittamaan ja että se tapahtuu Saksan ja keskusvaltojen sisäisten olojen vuoksi, jotka johtavat keisariuden kukistumiseen. Viimeistään syksyllä tänä vuonna puhkeaa Saksassa vallankumous. Me olemme täysin selvillä siitä, että Saksassa on vaikutusvaltaisia voimia, jotka eivät pidä mitään pahempana kuin Ludendorffin sotilaallista voittoa."

Se kävi yhteen niiden sanojen kanssa, jotka valtiopäiväin edustaja
Ströbel, "Vorwärtsin" johtava kirjailija, oli vuonna 1915 lausunut:
"Minä tunnustan aivan suoraan, että valtakunnan täydellinen voitto ei
vastaisi sosialidemokratian etuja."

Minä en tahtoisi näitä sanoja kirjoittaa ja päästää leviämään maailmalle. Mutta totuus pysyy totena, ja nämä sanat ovat totta.

VII.

Valtiokansleri oli vastuussa kotimaan mielialasta. Mielellään ylin armeijanjohto olisi välittömästi antanut tietoja kansalle. Mutta se kääntyi aina velvollisuutensa mukaisesti valtiokanslerin puoleen ja pyysi häntä toimimaan.

Hänen oli poistettava syy nurjaan mielialaan, jota, ikävä kyllä, hyvinkin oikeutetuista syistä kansassa ilmeni, ja koetettava ehkäistä sotataloudessa esiintyvät rikkomukset ja epäkohdat. Ne herättivät arveluttavilla seurauksillaan luonnollisesti suurta tyytymättömyyttä ja heikensivät mitä laajimpien kansankerroksien siveellistä ryhtiä tavalla, joka vahingoitti arvaamattomasti sotakuntoisuuttamme. Voiton- ja nautinnonhimo sekä omat persoonalliset pyyteet tukahduttivat kaikki jalot pyrkimykset, mutta hätäkin vaikutti tylsistyttävästi. Vihollista vastassa ampumahaudassa seisovat sotamiehet saivat pelätä, että toiset riistävät heidän entiset toimensa ja ammattinsa. Vain syvällä surulla saattaa katsoa taaksepäin siihen, miten saksalainen totuuden ja rehellisyyden tunto, tahraton persoonallinen puhtaus ja kaiken alistaminen isänmaata palvelemaan hävisivät ja sijaan tuli jotakin aivan muuta, saksalaiselle vierasta. Elämän korkeimmaksi laiksi tuli oma hyvinvointi.

Valtiokanslerin olisi ollut sanottava Saksan kansalle, mihin se oli menossa, hänen olisi ollut selvitettävä sille sen aseman koko suuri vakavuus. Hallituksen olisi pitänyt yhä uudelleen ja uudelleen selittää kansalle, mistä oli kysymys, että vain voitetulta viholliselta oli saatavissa siedettävä rauha, että muussa tapauksessa saisimme alistua väkivaltarauhaan. Ainoastaan voitto oli suojeleva meidät siltä ja tuova mukanaan siedettävän rauhan.

Poliittinen ja henkinen kypsymättömyytemme sekä arvostelukyvyttömyytemme, jotka estivät meitä tuntemasta iskusanojen ja suurisanaisten lupausten onttoutta, tuottivat meille tuhon. Olin aina elänyt siinä toivossa, että Saksan kansa pystyisi selviytymään korulauseiden, iskusanojen ja valtiollisen valheellisuuden pauloista ja arvostelemaan asioita karun todellisuuden pohjalta. Olen pettynyt. Korulauseet ja iskusanat sekä rikollinen houkuttelu kuvitelmilla pääsivät aina sitä suurempaan valtaan, kuta kiihkeämmäksi sisäpoliittisen taistelun palo kasvoi ja kuta enemmän eri kansankerrosten ja kaupunkien ja maaseudun välinen juopa syveni. Puolueet ja niiden tarkoitusperät merkitsivät pian enemmän kuin isänmaa. Porvariston suuri lauma kulki monipäisyydessään, rikkiviisaudessaan ja hillittömyydessään omia teitään ja pysyttelihe henkisessä ylevämmyydessään, raukkamaisessa eristäytymisessään ja luonteettomuudessaan asioista erossa. Siltäkin puuttui isänmaallista vastuunalaisuuden tunnetta. Se ei ajatellut, miten äärettömän vahingolliseksi tämä muodostui sekä maalle että sille itselleen. Porvaristo ei tehnyt mitään syvien kansankerrosten kurittomuuden ja löyhämielisyyden, enempää kuin riippumattoman sosialidemokraattisen puolueen myyräntyönkään vastapainoksi. On kauhistuttavan synkkää, että muutoin terveesti ajattelevat saksalaiset antoivat mihinkään ryhtymättä hädän päivänä päänsä hämmentyä ja riistää itseltään sen, minkä vuoksi olivat siihen saakka eläneet. Porvaristokin on siten syypää isänmaamme rappioon.

Siihen perustaan, jolle uljas armeijamme oli rakennettu, syntyi syviä halkeamia. Lähde, josta piti pulputa sotajoukkoa uudistavaa voimaa, samentui.