Yhteyttä sanomalehdistön kanssa vaikeutti muuten huomattavasti se, ettei sillä ollut mitään yhtenäistä edustusta. Sen järjestöt olivat yhtä hämäriä kuin vastaavien valtakunnan virkamiesten järjestöt. Me jouduimme tekemisiin "sanomalehdistön valiokunnan" kanssa, jonka muodostivat Berliinin lehtien edustajat, ja Saksan sanomalehtien kustantajaliiton sekä Saksan sanomalehdistön valtakuntaliiton kanssa. Nämäkään järjestöt eivät olleet keskenään yksimielisiä. Toimittajat vetivät yhtä köyttä, kustantajat yhtä j.n.e., mikä osoitti niiden erimielisyyttä. Minä pidin tätä valitettavana, sillä sen kautta estyi julkisen mielipiteemme voimakas, yhtenäinen kokoomus. Olen aina arvioinut hyvin suureksi sanomalehdistön vaikutuksen, enkä ainoastaan pääkaupungin, vaan myöskin maaseudun lehtien.
Sanomalehdistön edustajat olivat aina, mikäli virkani salli, tervetulleita luokseni.
Ylin armeijanjohto oli kosketuksissa sanomalehtien kanssa sotasanomalehtiviraston välityksellä. Se oli lokakuussa 1915 muodostettu erinäisistä sodan alussa sijais-yleisesikunnan yhteyteen syntyneistä osastoista, joiden työnä oli koti- ja ulkomaisten lehtien seuraaminen ja sensuuri. Siihen liittyi sitten vuonna 1917 isänmaallisesta valistustyöstä huolehtiva järjestö.
Sotasanomalehtivirastoon liittyivät valtakunnan sekä Preussin tärkeimmät siviilialat välityselimien avulla. Sen rinnalla oli meriesikunnan sanomalehtiosasto. Sotasanomalehtivirasto oli lakkaamatta mitä läheisimmässä yhteistyössä kaikkien näiden virastojen kanssa.
Saksan sanomalehtiin nähden pysyi sotasanomalehtivirasto annettujen ohjeiden mukaisesti kaikesta poliittisesta vaikutuksesta erossa. Kaikki päinvastaiset väitteet ovat vääriä, niinpä sekin, että se ajoi ylimmän armeijanjohdon erikoispolitiikkaa.
Sotasanomalehtiviraston aseman tärkeys johtui tiukasta järjestyneisyydestä, sen henkilökunnasta sekä siitä, että sen perustaminen oli aiheutunut yhtenäisen, koko valtakuntaa käsittävän järjestön puutteesta. Sen tunsi myöskin sanomalehdistö. Sen tyytymättömyyden tunne ei kohdistunutkaan niin paljon sotasanomalehtivirastoon kuin kaikkiin muihin virallisiin lehtitoimistoihin, jotka olivat kiinteää järjestöä ja johtoa vailla.
Se seikka, että valtiopäivillä tehtiin useasti epäoikeutettuja syytöksiä tätä virastoa vastaan, saa selityksensä melkein yksinomaan siitä, ettei tunnettu sen toiminta-aluetta. Ne osoittavat vain, miten tuiki mahdottomiksi oli tehty ylimmän armeijanjohdon ponnistukset yrittää käsilläolevilla keinoilla kohottaa sotakuntoisuuttamme. Sotasanomalehtivirasto oli olemassa ja arvostelu saattoi virastoon nähden asettua kielteiselle kannalle. Mutta syytä ei tutkittu ja lyötiin laimin vaatia minun kanssani suuren valtakuntajärjestön perustamista.
Neuvotteluista, joita kahdesti viikossa pidettiin Berliinin sanomalehdistön ja Berliinissä edustettujen maaseutulehtien kanssa ja joihin paitsi sotasanomalehtivirastoa ottivat osaa myöskin meriesikunnan ja kaikkien valtakunnan virastojen edustajat, oli hyötyä vain osalle sanomalehdistöä. Sen vuoksi oli valtakunnan virastojen edustajilla syytä tarpeen tullen pitää esitelmiä maaseutulehtien edustajille eri osissa valtakuntaa.
Sotasanomalehtiviraston tärkeänä tehtävänä oli myöskin puolueettomien ja meidän kanssamme sotaakäyvien valtojen sanomalehdistön seuraaminen.
Sotakentällä olivat armeijanlehdet saaneet yhä suuremman merkityksen. Siitä, että ne saivat aineistoa, huolehti toimivan armeijan yleisesikunnan kenttäsanomalehtitoimisto, jonka tehtävänä oli samalla antaa kotimaan pienemmille ja keskikokoisille lehdille tietoja yksityisten upseerien ja miehistön rintamalla suorittamista erikoisista sankaritöistä.