Erikoinen merkitys oli sillä, vieläkö tapaisimme Visen sillat ehjinä. Lähdin v. der Marwitzin ratsuväki-osaston luo, joka oli sinne määrätty. Se pääsi vain verkalleen etenemään, toinen murroseste toisensa jälkeen kun sulki tien. Minun pyynnöstäni lähetettiin pyöräilijäkomppania eteenpäin. Pian sen jälkeen tuli muuan pyöräilijä takaisin: komppania muka oli ajanut Visehen saakka ja kokonaan tuhottu. Lähdin sinne kahden miehen keralla ja tapasin ilokseni komppanian terveenä, johtaja vain oli juuri saanut pahan haavan Maasin toiselta rannalta ammutusta luodista. Tämän pienen tapauksen muisto on minulle myöhemmin ollut hyödyksi. Kävin tunnottomammaksi tataari- eli etappihuhuja kohtaan, joksi niitä myöhemmin sanottiin.
Visen kauniit suuret Maasin yli vievät sillat oli hävitetty: Belgia oli valmistautunut sotaan.
Illalla olin Hervessä, ensimmäisessä majassani vihollismaassa. Olimme yötä eräässä ravintolassa asemaa vastapäätä. Kaikki oli koskematta. Kävimme rauhallisesti maata. Yöllä heräsin vilkkaaseen ammuntaan, joka kohdistui meidänkin taloamme vastaan. Belgiassa oli sissisota alkanut. Se virisi seuraavana päivänä kaikkialla ja edisti siten ratkaisevasti katkeruutta, joka oli tälle sodalle ensimmäisinä vuosina luonteenomaista läntisellä rintamalla, muodostaen vastakohdan itärintaman mielialalle. Belgian hallitus otti niskoilleen raskaan edesvastuun. Se järjesti suunnitelmallisesti kansansodan. Garde civique, jolla rauhan aikana oli aseensa ja univormunsa, saattoi esiintyä milloin toisessa, milloin toisessa puvussa. Belgialaisella sotamiehelläkin varmaan sodan alussa oli yhä sivilipukukin repussaan. Liègen koillisrintamalla näin Barchonin linnan luona ampumahaudoissa univormuja, jotka siellä taistelevat sotamiehet olivat jälkeensä jättäneet.
Moinen sodankäynti ei ollut sotatapain mukaista. Sotaväkeämme ei voi moittia siitä, että se mitä ankarimmin esiintyi sitä vastaan. Syyttömätkin ovat voineet joutua kärsimään muitten mukana, mutta nuo "Belgian hirmut" ovat vain erinomaisen viekas ja kaikella oveluudella keksitty ja levitetty taru. Ne ovat yksinomaan pantavat Belian hallituksen syyksi. Minä itse olin sotaan lähtiessäni kuvitellut ritarillista ja inhimillistä sodankäyntiä. Tämä sissisota ei voinut olla inhottamatta jokaista sotilasta. Sotilaallinen tunteeni oli kärsinyt pahan pettymyksen.
IV.
Tehtävä, joka edeltä lähetetyn brigaadin piti Liègen luona ratkaista, oli vaikea. Ennen kuulumattoman rohkea teko olikin tunkeutua uudenaikaisen linnoituksen linnakelinjan läpi sen sisustaan. Sotajoukot olivat painostuneella mielellä. Keskusteluista upseerien kanssa älysin, että luottamus yrityksen onnistumiseen oli hyvin pieni.
Yöllä elokuun 6:tta päivää vastaan alkoi marssi varustuslinjan läpi
Liègeen. Yleisesikunnan erikoiskertomuksessa, joka on laadittu
Stallingin luona Oldenburgissa, on koko toiminta esitetty. Minun
aikomukseni ei ole sitä toistaa, tahdon vain kuvata omat kokemukseni.
Puoliyön aikaan 6:tta päivää vastaan kenraali v. Emmich lähti Hervestä. Ratsastimme lännen — kenraalimajuri v. Wussowin — jalkaväenbrigaadin kokoontumispaikalle Micheroux'hun, joka on parin kolmen kilometrin päässä Fléron-linnakkeesta. Tielle, jonka linnoitus saattoi välittömästi pyyhkäistä, kokoontuivat yön synkimmässä pimeydessä joukot sangen epäsotamaiseen tapaan kenttäkeittiöineen, joihin ne vielä olivat koko vähän tottuneet, mutta jotka kaikille tuottivat mitä suurinta siunausta. Tähän joukkoon ammuttiin muutamia laukauksia tien eteläpuolella olevasta talosta. Syntyi taisteluita. Mutta linnake vaikeni, se oli Jumalan ihme. Kello 1 aikaan alkoi eteneminen. Kuljimme Fléron-linnakkeen ohi pohjoispuolitse Retinnen kautta linnakelinjan taa ja sitten kaupungin reunalla oleville Chartreusen kukkuloille. Sinne meidän piti päästä varhain aamupäivällä; muitten brigaadien, joiden piti murtautua linnakelinjan läpi toisesta kohdasta, tuli samaan aikaan saapua kaupunkiin.
Kenraali v. Emmichin esikunta oli jotenkin marssikolonnan loppupäässä. Äkkiä pitempiaikainen seisahdus. Tunkeuduin takaa marssikolonnan läpi etupäähän. Seisahduttu oli ilman mitään syytä; päinvastoin oli se käsitys asemasta, joka oli sen aikaan saanut, sangen valitettava. Minä itse oikeastaan olin vain "Schlachtenbummler", minulla ei ollut mitään päällikkövaltaa, minun kun vain piti myöhemmin saapuvalle armeijan ylikomennolleni antaa tieto Liègen tapauksista ynnä saattaa kenraali v. Emmichin toimenpiteet sopusointuun kenraali v. Bülowin odotettavain määräysten kanssa. Minä luonnollisestikin toimitin kolonnan liikkeelle ja jäin sen etupäähän. Eteenpäin oli yhteys sillä välin katkennut. Täydessä pimeydessä, vaivalla tietämme kulkien, saavuimme Retinneen. Yhä vielä olimme vailla yhteyttä eteenpäin. Etujoukon kanssa astuin eräästä kylästä ulos väärää tietä. Vastaamme sinkosi luoteja. Oikealla ja vasemmalla kaatui miehiä. Luotien kuuluvaa iskua niiden ihmisruumiiseen sattuessa en unohda milloinkaan. Juoksimme muutamia hyökkäyksiä näkymätöntä vihollista vastaan, jonka tuli kiihtyi. Pimeässä ei ollut helppo löytää. Mutta siitä ei voinut olla epäilystä, että olimme kulkeneet harhaan. Meidän täytyi peräytyä tulesta, se oli kiusallista. Miehet eivät voineet muuta luulla, kuin että minä pelkäsin. Ei auttanut, korkeammat tarkoitukset olivat vaarassa. Ryömin takaisin ja käskin miehiä tulemaan perässä kylän laitaan saakka.
Retinnessä pääsin oikealle tielle. Täällä näin kenraali v. Wussowin hevospojan kenraalin hevosten kera. Hän arveli, että kenraali oli kaatunut. Pienen saattojoukon keralla lähdin oikealle tielle, Queue du Bois'han johtavalle viertotielle. Äkkiä edessäni tulta. Kartessilaukaus sähähti pitkin tietä, meihin ei osunut. Muutaman askeleen astuttuamme näimme kasan kuolleita ja haavoitettuja saksalaisia sotamiehiä. Siinä oli kenraali v. Wussowin johtama kärkijoukko; varhaisemmin ammuttu kartessilaukaus näytti siihen sattuneen. Kokosin 4:nnen jääkäripataljoonan ja 27:nnen jalkarykmentin miehet, sitä myöten kuin niitä saapui, ja päätin ottaa brigaadin johdon käsiini. Ensinnäkin oli saatava pois tykit, jotka ampuivat katua. Kapteenit v. Harbou ja Brinckmann, molemmat yleisesikunnasta, tunkeutuivat muutaman urhoollisen miehen kanssa pensasaitain ja maatalojen kautta tien kahden puolen tykkien luo. Niiden lukuisa miehistö antautui. Tie eteenpäin oli vapaa.