Idässä pidin luultavana hyökkäystä erityisesti rintaman eteläosaa, Itävalta-Unkarin joukkoja vastaan. Venäläisten äkillinen hyökkäys Mitaun suunnalla tammikuun lopulla oli pelästyttänyt itärintaman ylipäällikköä ja myöskin meitä; se saatiin juuri ja juuri pysähtymään, kun kiireesti koottiin reservit.
Milloin suuri rynnistys oli alkava, sitä ei vielä osattu arvata. Idässä sitä tuskin saattoi odottaa ennen huhtikuuta. Venäläisten suuri kevätrynnäkkö 1916 oli alkanut maaliskuussa ja ilmasuhteet sekä keli olivat sitä pahasti haitanneet. Niin varhainen uusinto ei ollut varsin todennäköistä, oli mahdollista, että ententekin lännessä viivyttäisi siihen saakka hyökkäystään. Asema Sommella oli niin kireä, että meidän täytyi pitää mahdollisena rynnistyksen alkamista jo aikaisemmin.
Yleinen tilanne pakotti meidät lykkäämään taistelun lännessä niin pitkälle kuin suinkin, jotta sukellussota ennättäisi ratkaisevasti vaikuttaa. Myöskin taktilliset seikat ja niiden lisäksi ampumatarpeiden puute puhuivat sen puolesta.
Samaan aikaan oli meidän rintamanlyhennyksellä päästävä edullisempaan voimainryhmitykseen ja varattava itsellemme suuremmat reservit. Belgiassa ja Ranskassa oli meillä 154 divisioonaa noin 190:tä osittain tuntuvasti vahvempaa divisioonaa vastassa, mikä oli pitkällä rintamallamme sangen epäedullinen voimasuhde. Oli pyrittävä myöskin siihen, että rintaman osia säilytettäisiin mahdollisimman kauan vihollisen suurrynnistyksiltä, ja estettävä vastustajaa käymästä niiden kimppuun vahvoin voimin. Sen kautta samalla saavutettiin asemia, joihin heikommat ja taistelun kuluessa uupuneet divisioonat voitiin asettaa.
Nämä näkökohdat, jotka liittyivät mitä läheisimmin sukellussodan aloittamiseen, johtivat päätökseen, että peräydyttäisiin Ranskaan pistäytyvästä rintamamme kaaresta Siegfried-asemiin, joiden piti olla maaliskuun alussa puolustuskunnossa, ja uusien asemiemme edustalla toimitettaisiin suunnitelmallisesti 15 km levyisellä alalla valmisteltu hävitys.
Kruununprinssi Rupprechtin armeijaryhmä oli laatinut päiväkirjan muotoon ohjelman tyhjennys- ja hävittämistöistä käyttäen ohjelmasta salanimeä 'Alberich' ja jakanut sen viiden viikon osalle. Me saatoimme — jos vihollisen hyökkäys teki sen välttämättömäksi — keskeyttää tämän työn koska tahansa ja lähteä liikkeelle. Pääasia oli välttää taistelua; samalla tuli pitää huolta siitä, että koko meidän varastomme — paitsi rakennetuissa asemissamme kiinni oleva — sekä sotatarveraaka-aineet kuljetettiin pois. Vihdoin vielä oli hävitettävä kulkutiet, asumukset ja kaivot, jotta vaikeutettaisiin vihollisen asettumista lähiaikoina vahvoin voimin uusien asemiemme edustalle. Kaivojen myrkyttäminen oli kielletty.
Rintaman siirtoa koskevan päätöksen tekeminen oli äärettömän vaikea. Sehän merkitsi meidän heikkoutemme tunnustamista, minkä luonnollisesti täytyi vaikuttaa viholliseen innostavasti ja meihin lamauttavasti. Mutta kun se oli sotilaallisesti välttämätöntä, ei ollut valitsemisen varaa. Päätös oli toteutettava. Kenraali v. Kuhl ja minä neuvottelimme asian toteuttamisesta yhtämittaa. Kenraalisotamarsalkka ja hänen Majesteettinsa antoivat suostumuksensa. Helmikuun 4:ntenä annettiin käsky, että Alberich oli suunnitelman mukaisesti pantava täytäntöön. Ensimmäinen Alberich-päivä oli helmikuun 9:s. Peräytymisen tuli alkaa maaliskuun 16:ntena, mutta se voitiin, jos vihollinen painostaisi, aloittaa koska tahansa aikaisemminkin. Tässä tapauksessa olisi kuitenkin, puhumattakaan suuresta varastojen menetyksestä, suuri osa hävitystoimintaan perustuvasta tehosta mennyt hukkaan. Samaan aikaan sai everstiluutnantti Nicolai ohjeet vihollisen harhaan viemisestä erikoisten ilmoitusten avulla, jotka oli sen tietoon saatettava. Hänen ja eversti v. Haeftenin oli pidettävä huoli siitä, ettei oman maan eikä puolueettomien maiden sanomalehdistö saattaisi julkisuuteen mitään huomiota herättävää. Minä ilmoitin valtiokanslerille henkilökohtaisesti aikeistamme.
Alberich-työt kehittyivät järjestelmän mukaisesti. Ne onnistuivat täydellisesti. Tyhjennetyltä alueelta otettiin talteen paljon taideaarteita ja maasotaa koskevien Haagin määräysten mukaisesti vietiin säilytettäviksi alueelle, jota pidimme miehitettynä. Syvästi surkuteltavaa oli, että paljon asukkaitten omaisuutta ja tavaraa turmeltui, mutta se ei ollut autettavissa. Suuri osa asukkaista siirrettiin itään, ainoastaan vähäinen osa jätettiin paikoilleen erinäisille paikkakunnille, kuten Noyoniin, Hamiin, Nesleen, muutaman päivän muonamäärällä varustettuna. Toisaalta ei viholliselle saanut antaa vähääkään työ- ja puolustuskykyistä väkeä lisävoimaksi, toisaalta tuli sille jättää mahdollisimman paljon ruokittavia.
Englantilaisella Sommen-rintamalla ei taistelutoiminta ollut koskaan kokonaan tauonnut. Maaliskuun alussa lisääntyivät merkit, joista voi päättää taistelun Sommen pohjoispuolella alkavan uudelleen. Myös Royen eteläpuolella tulivat ranskalaisten hyökkäysaikeet yhä selvemmin näkyviin. Aiheutuivatko nämä molemmat meidän toimistamme, täytyy jättää ratkaisematta. Sotajoukon paikallisjohtajien hermot joutuivat kovaan koetukseen, kun heidän kaikesta huolimatta oli odotettava, kunnes alkuaan siirron aloittamiseen määrätty aika oli saapunut. Ihan täydellisesti ei tätä voitukaan toteuttaa, sillä pohjoisessa tehtiin pienempiä rintamasiirtoja noin 11:nnestä, etelässä noin 13:nnesta päivästä lähtien, jotta voitaisiin välttää vihollisen yhä todennäköisemmäksi käynyt hyökkäysyritys.
Suuri peräytymisliike alkoi sitten suunnitelmanmukaisesti maaliskuun 16:ntena ja se tehtiin yhtäpäätä muutamin suurin siirroin. Ylin armeijanjohto piti yleensä tärkeänä, että vältettiin taistelua ja että sotajoukoilla oli tilaisuus järjestää Siegfrid-asemat, ennenkuin vihollinen saapuisi ylivoimaisena niiden edustalle. Paikoittain olivat varaväkenä olleet divisioonat sijoitetut uusiin asemiin; toisin paikoin täytyi vihollista vastassa seisseiden joukkojen jäädä yhä edelleen rintamalle.