Ainoastaan St. Quentinin eteläpuolella tuli hyökätä vihollisen kimppuun, kun oli kuljettu Sommen ja Crozat-kanavan yli. Niin tehtiinkin, mutta hyökkäystä ei toimitettu kyllin tarmokkaasti. Sen seuraukset eivät olleet silmiinpistävät. Kruununprinssi Rupprechtin armeijaryhmä ja me ylimmässä armeijanjohdossa olevat olimme harkinneet, olisiko mahdollista tehdä vastahyökkäys koko Siegfrid-rintamalla. Me olisimme tahtoneet mielellämme korvata huomattavalla taktillisella menestyksellä sen, että olimme peräytymisemme muodossa tunnustaneet heikkoutemme. Voimasuhteet ja sotajoukkojen tila tekivät kuitenkin mahdottomaksi asettaa taistelukentälle, josta tiet oli hävitetty, niin suuria voimia, että menestys olisi ollut varma. Väkisinkin täytyi ylimmän armeijanjohdon jättää suuri vastahyökkäys tekemättä.
Ententen joukot seurasivat perääntyvän armeijamme kintereillä. Peräytymistämme ne koettivat väittää suureksi menestykseksi itselleen. Sanomalehdistössä oli kuitenkin niin tehokkaasti ja taitavasti valmistettu maaperää, ettei tämä niille onnistunut. Todellisuudessa ne eivät olleet saavuttaneet mitään sotilaallista menestystä. Ne eivät olleet myöskään estäneet tyhjentämis- ja hävittämistöitämme, mistä saamme kiittää liikkeelle panemiamme tietoja. Koko siirto on johtajain ja sotilaiden loistava teko ja todistaa Saksan armeijan yleisesikunnan huolellista ja kaukonäköistä toimintaa.
Me seisoimme nyt lujemmissa asemissa ja rivimme olivat suljetummat. Tähänastiset asemamme olivat olleet liian venytetyt. Vihollinen huomasi, että sen taktilliset toimenpiteet oli tehty tyhjiksi.
Entiseen suuntaan se ei enää voinut hyökätä. Alue, jonka läpi olimme kulkeneet, oli tullut tyhjäksi ruokavaroista. Jotta siinä voitaisiin käydä sotaa, oli se ensin saatava kuntoon. Jotta siltä käsin voitaisiin hyökätä, oli ensin äärettömän paljon rakennettava. Siksi asettuikin vihollinen suhteellisesti vähäisin voimin uuden rintamamme eteen. Me saatoimme puolestamme nyt divisioonia erottamalla ohentaa rintamaamme. Se, mitä me Alberich-siirrolla ja Siegfrid-asemiin asettumisella olimme tarkoittaneet, oli täydellisesti saavutettu. Ja Siegfrid-rintama on kestänyt kauan. Peräytymisestämme olemme saaneet täyden korvauksen! Kaikki johtajat toivoivat, että Saksan armeijalla olisi ollut hyvin paljon tällaisia betonisuojuksisia Siegfrid-asemia; sodankäynti vuonna 1918 olisi silloin ollut paljon helpompaa. Mutta niiden rakentamiseen ei saatu työvoimia. Hyvien varustuksien voima väheni myöhemmin myös siitä syystä, että tankit kulkivat leveimpienkin esteiden yli.
Meidän täytyi tyytyä siihen, että entente näiden erittäin tehokkaiden hävitysten ja asukkaitten siirron vuoksi nimitti meitä taas hunneiksi ja pani meitä vastaan liikkeelle koko kiihoitusvarastonsa. Se sai tehdä niinkuin se halusi. Me olimme toimineet sotalakien nojalla, mutta emme tehneet hävitystyötä edes siinä mittakaavassa kuin tehtiin Yhdysvaltain kansalaissodassa. Peräytyessämme 1914 Puolassa me olimme säästäneet maata hävitykseltä. Silloin kiinnitin kaikki toivoni ainoastaan rautateitten hävittämiseen, kun välimatkat olivat suuret. Täällä, missä matkat olivat lyhyet, täytyi maata kohdella kovakouraisemmin. Siellä voimme me jättää vihollismaan asukkaat rauhaan, täällä tekivät inhimillisyys ja hätäpuolustus asukkaiden siirron tarpeelliseksi. Olisiko meidän pitänyt jättää heidät tuhon omiksi hävitetylle seudulle? Kaikki toimenpiteemme määräsi sodan välttämätön pakko. Muutoin noudatettiin niin suurta inhimillisyyttä kuin suinkin oli mahdollista. Me olimme liian suuria, tehdäksemme pahaatarkoittavilla toimenpiteillä ja epäoikeutetulla ankaruudella toisten onnettomuuden vielä suuremmaksi. Niin ei ollut laita vain täällä, niin oli laita kaikkialla. Ainoastaan milloin sotilaallinen turvallisuutemme niin vaati, kuten esim. vakoilun estämisessä, menettelimme me ankarasti.
II.
Peräytymisliikkeestämme odotin maaliskuun lopulla olevan strateegisena seurauksena, että englantilaisten hyökkäyskohta siirtyisi pohjoiseen. Missä hyökkäys tulisi tapahtumaan, sitä ei varmuudella voinut sanoa. Mahdollista oli, että se tapahtuisi Arrasin luona. 3:s armeija oli helmikuun keskipalkoilla 1917 niillä paikoin Champagnessa, missä syyskuussa 1915 oli taisteltu, ryhtynyt paikalliseen yritykseen, joka tarkoitti siirtymistä edullisempiin asemiin. Siirtyminen oli onnistunut. Sotasaaliin joukossa oli tammikuun 29:ntenä annettu Ranskan 2:sen jalkaväkidivisioonan päiväkäsky, joka viittasi ilmeisesti siihen, että huhtikuussa oli odotettavissa ranskalaisten suurhyökkäys Aisnen varrella. Tämä oli erittäin tärkeä tieto. Tästä lähtien kiinnitettiin vähän huomiota ilmoituksiin, joissa puhuttiin Lothringenissa ja Sundgaussa tapahtuvista hyökkäyksistä.
Suurien työvoimiensa avulla oli ententen onnistunut muodostaa sekä Verdunin rintama-alueesta että suuresta osasta muuta rintamaansa hyökkäyskenttä, johon oli hankittu riittävästi kuljetuslaitteita ja sotatarvelaitoksia. Sen vuoksi se saattoi siirtyä hyvin pian eri tahoilla rintamaa hyökkäämään tarvitsematta ilmaista tarkoituksiaan suurten valmistustöiden kautta. Vaikka lentäjämme ottivat valokuvia vihollisen asemain rakentelusta ja varustustöistä ja näin saatuja tietoja tarkistettiin jatkuvasti uusilla lentoretkillä, saatoimme me olla selvillä vihollisen aikeista vain yleisin piirtein.
Ranskalaisten rintama Vaillysta Aisnen varrelta aina Argonneihin saakka oli erittäin hyvin varustettu, jonka vuoksi siellä ei tarvittu mitään töitä hyökkäyksen varalta. Mitä töitä oli tehty Chemin des Damesin eteläpuolella, sen saimme nähdä hyökkäyksemme aikana vuonna 1918. Työ näyttää tehdyn jo 1915-16; ehkä aikoivat ranskalaiset käydä v. 1916 tällä taholla hyökkäykseen, mutta sen esti saksalaisten hyökkäys Verduniä vastaan.
Asema länsirintamallamme oli lujittunut; mutta Sommen taistelun ja Verdunin luona käytyjen kamppailujen aiheuttama painostus tuntui yhä mielialassa ja lisäsi jännitystä, joka luonnollisesti liittyy jokaiseen puolustukseen ja kuluttaa hermoja.