Pian sen jälkeen kreivi Czernin alkoi kuitenkin erittäin innokkaasti ja taitavasti kannattaa itävaltalais-puolalaista ratkaisua ja ilmaisi siten Itävalta-Unkarin todelliset aikeet. Jos Itävalta-Unkari luovuttaisi Puolan, vaikuttaisi se muka musertavasti kaksoismonarkiaan. Täytyi myös ylläpitää nuoren keisarin arvovaltaa. Kreivi Czerninin ilmeinen tarkoitus oli työntää meidät pois sekä Puolasta että Romaaniasta.
Itävaltalais-puolalainen ratkaisu oli vaarallinen Preussille ja Saksalle. Kenraalisotamarsalkka ja minä pelkäsimme, että se aiheuttaisi liittovaltion hajoamisen ja uhkaisi välittömästi itäisiä maakuntiamme. Puolalaiset eivät lakkaisi koskaan vaatimasta saksalaista aluetta ja Preussin puolalaiset tukisivat näitä vaatimuksia. Wienin hallituksen olisi pakko ajaa puolalaisten asiaa. Niin kauan kuin näitä vaatimuksia esittäisi yksistään Puola, selviytyisi Saksa kyllä, mutta jos slaavilainen Itävalta olisi Puolan selkänojana, saisi asema äkkiä toisen muodon. Saksan elinehtoja uhattaisiin vakavasti, ristiriita molempain valtakuntain välillä olisi valmis ja Saksa joutuisi hyvin vaikeaan sotilaallis-poliittiseen asemaan. Schlesia tulisi eristetyksi, yhteytemme Itä-Preussin, Liettuan ja Kuurinmaan kanssa olisi uhattu. Näiden molempain alueiden saattaminen Saksan yhteyteen ei siihen aikaan suinkaan ollut pelkkä haave. Minä en ollut selvillä siitä, kuinka Saksa taloudellisesti selviäisi itävaltalais-puolalaisesta ratkaisusta, joka meille itse Puolassa tuottaisi mitä suurimpia vaikeuksia ja sulkisi meidät Venäjän markkinoilta. Tiesimmehän me kokemuksesta, mitä vaikeuksia Itävalta-Unkari läpikulkumaana asetti meidän Balkanin-kaupallemme. Tätä kysymystä me saimme myöhemmin vielä monesti pohtia ja sen arvostelu Saksan hallituksen taholla tuli merkillisen monivaiheiseksi.
Itävalta-Unkari pohti yhtämittaa kysymystä pikaisesta rauhansolminnasta. Niinpä kosketeltiin eräässä kirjeessä, jonka Keisari Kaarle kirjoitti Hänen Majesteetilleen huhtikuun keskipaikoilla, rauhan tekemistä siinäkin tapauksessa, että olisi suostuttava suuriin uhrauksiin. Siinä tehtiin hyvin yksityiskohtaisesti selkoa kansainvälisen vallankumouksen aiheuttamasta vaarasta ja perusteltiin sillä rauhan välttämättömyyttä. Tämän ja muut senlaatuiset kirjeet Hänen Majesteettinsa antoi valtakunnankanslerille, jotta tämä laatisi niihin vastauksen. Kenraalisotamarsalkka ja minä saimme sotilaalliselta kannalta antaa lausuntomme, merisotajohdon puolesta taas amiraaliesikunnan päällikkö. Luonnollisesti lausuimme velvollisuutemme mukaisesti sen, mitä pidimme oikeana. Valtakunnankanslerista riippui, missä määrin hän tahtoi käyttää lausuntoamme. Tällä kertaa oli hänen, meidän ja amiraaliesikunnan päällikön käsitys tilanteesta sama.
Toukokuun alussa antamassaan vastauksessa valtakunnankansleri asettui sille kannalle, että tällä hetkellä, jolloin entente kiinnittää toiveensa lähestyvään, sen mielestä ratkaisevaan rynnäkköön ja Venäjän voimistumiseen, meidän rauhankaipuumme kovin näkyvä ilmaiseminen olisi tuloksetonta. Entente pitäisi sitä vain keskusvaltain toivottoman nääntymyksen ilmauksena, mikä olisi taas omiaan voimistuttamaan vihollista. Nykyhetkellä voitaisiin rauha saada vain sillä ehdolla, että täydellisesti alistuttaisiin vihollisten vaatimuksiin; mutta sellaista rauhaa ei kansa ymmärtäisi eikä se siihen suostuisi.
Olosuhteet Venäjällä olivat tähän saakka kehittyneet meidän eduksemme; rauhankaipuu ilmeni siellä yhä voimakkaammin. Meidän oli seurattava tarkasti Venäjän hajaantumista ja kehitystä sekä niitä edistettävä ja samalla tuli meidän mahdollisiin Venäjän taholta tuleviin tunnusteluyrityksiin suhtautua siten, että ne johtaisivat rauhanneuvotteluihin. Ehkä ne olisivat alkuna yleisen rauhan lähenemiseen.
Keisari Kaarlen kirje oli täten joutunut pois päiväjärjestyksestä.
Kreivi Czernin puolusti vielä useissa tilaisuuksissa rauhanajatusta. Hän oli vielä sitä mieltä, että Saksan tulisi luovuttaa alueita Ranskalle. Mutta hän ei voinut sanoa, oliko entente taipuvainen rauhaan ja oliko löydettävissä mitään tietä, joka johtaisi rauhaan. Kreivi Czernin olisi varmasti ilmaissut, jos tällainen keino olisi ollut löydettävissä.
Puheessaan joulukuun 11:ntenä 1918 hän käsitteli laajasti rauhankysymyksiä. Varmaankin vain näyttääkseen, että hän oli nähnyt onnettomuuden lähestyvän. Sellainen ei hyödytä ketään! Onnettomuuden ennustajat ovat aina viisaita; jos onnettomuus tulee, ihmetellään heidän viisauttaan. Kansanjoukot ylistävät heitä ja samalla itseään. joukko on aina nähnyt ennakolta onnettomuuden tulon. Ellei onnettomuutta tapahdu, silloin ovat onnettomuuden ennustajat ja kansanjoukot vieläkin tyytyväisempiä. Kummankin asema on hyvä. Toiminnan miesten laita on huonompi. Heidän tekonsa saavat tunnustusta vain silloin, kun ne ovat onnistuneet. Silloin ylistävät kansanjoukot heitä. Elleivät heidän työnsä onnistu tai jos käy huonosti, kivittää sama kansanjoukko näitä toiminnan miehiä. Eivät onnettomuuden ennustajat eikä kansanjoukko kysy, mitä nämä miehet ovat tehneet onnettomuuden estämiseksi. Arvostelukyvyttömältä kansanjoukolta ei muuta voi odottaakaan. Minua hämmästytti se, että kreivi Czernin menetteli samoin kuin kansanjoukot. Onko hän tehnyt itselleen ja maailmalle tiliä siitä, mitä asiallista työtä hän tärkeässä asemassa on tehnyt estääkseen tappiota sotatantereella ja pelastaakseen oman maansa ja liittolaisensa onnettomuudesta ja häpeästä?
Ikävä kyllä, ei kreivi Czernin ole meille ennen ilmoittanut eräitä seikkoja, jotka minä mainittuun puheeseen tutustuttuani vasta sain tietää. Hän lausui nimittäin:
"Useampia kertoja on meidän ja ententen edustajain kesken tunnusteltu maaperää rauhankysymyksen pohtimista varten, mutta nämä tunnustelut eivät, ikävä kyllä, ole johtaneet määrättyjen ehtojen esittämiseen. Me tunsimme usein, että me voisimme tehdä erikoisrauhan, Saksasta erossa, mutta meille ei koskaan ilmoitettu niitä todellisia ehtoja, joilla Saksa puolestaan voisi solmia rauhan. Meille ei koskaan ilmoitettu, että Saksa saisi pitää ne alueensa, jotka sillä oli ennen sotaa. Kun entente ei tahtonut ilmoittaa, että se halusi ryhtyä keskusteluihin sen Saksan kanssa, jolla ei ollut valloitusaikeita, kun entente selitti aina, että sen tarkoituksena on tuhota Saksa, pakotti se töykeästi meidän käymään puolustussotaa Saksan puolesta ja vaikeutti äärettömästi toimintaamme Berliinissä."