Länsirintamalla taistelleet sotajoukkomme ja niiden johtajat voivat itsetietoisesti sanoa, että he olivat rakentaneet pohjan kaikelle tälle tulokselle. Länsirintamamme lujuus teki mahdolliseksi sotaretkemme idässä ja Italiassa. Sielläkin oli saksalainen sotamies tehnyt sankaritöitä.
Ylimmän armeijanjohdon ja liittolaistemme yhteistyöllä oli nyt, samoin kuin edellisenäkin vuonna saatu suuria aikaan.
Ententeen vaikutti luonnollisesti masentavasti tämä sotilaallisessa asemassa meidän eduksemme tapahtunut käänne. Mutta se toivoi Amerikalta apua. Mieliala Ranskassa oli siitä huolimatta Aisnen—Champagnen taistelun jälkeen pysynyt epävarmana. Marraskuussa tuli Clemeneeau, Ranskan voimakkain mies, ministeripresidentiksi, Hän oli ottanut osaa 1870-71 vuoden sotatapauksiin ja oli siitä alkaen ollut kosto-ajatuksen kiivaimpia puoltajia. Hän tiesi, mitä hän tahtoi. Hän noudatti pelkkää sotapolitiikkaa, hän tukahutti jokaisen rauhaan tähtäävän ajatuksen ja hän lujitti maansa voimia. Hänen menettelynsä Callaux'n suhteen näytti meille selvään, mitä meillä on odotettavissa. Hänkin ajatteli ainoastaan voiton saavuttamista, pitäen samoinkuin Lloyd George, huolta siitä, että kotimaa kannatti ja tuki häntä. Vihollisen sodankäynti voimistui huomattavasti. Amerikan sodanhalu kävi yhä selvemmäksi. Sielläkin hallitus tukahutti kaikki rauhanajatukset. Clemenceaun ja Lloyd Georgen taitavien toimenpiteiden avulla kykeni Italia parantamaan tappion aikaansaamat, aluksi hyvin raskaat vauriot. Kansanvaltaisten vihollismaitten hallitukset muuttuivat yhä enemmän diktatuurinluontoisiksi.
VII.
Saksan valtiopäivien rauhaa koskeva päätöslauselma oli aiheuttanut sen, että Vatikaani ryhtyi rauhanvälittäjäksi. Elokuun keskivaiheilla saatettiin julkisuuteen paavin elokuun 1:senä laatima rauhannootti, jossa hän vetoaa sotaakäyvien valtojen päämiehiin.
Tässä nootissa kannatettiin rauhaa ilman aluevaltauksia ja sotakorvauksia ja siinä vaadittiin meiltä paljon, ententelta vähän. Saksan yleinen mielipide suhtautui siihen samalla tavalla kuin se heinäkuussa oli suhtautunut valtiopäiväin rauhaa koskevaan päätöslauselmaan. Oikeistoa edustava sanomalehdistö asettui sen suhteen torjuvalle kannalle, enemmistöpuolueiden sanomalehdet suhtautuivat siihen suopeasti ja vetosivat myös vihollismaiden järkevämpiin aineksiin kehoittaen niitä asettumaan rauhannootissa lausuttujen periaatteiden kannalle. Ententen sanomalehdistö yleensä asettui kielteiselle kannalle ja sillä kannalla se myöhemminkin pysyi. Hallitusten suhtautuminen noottiin oli samansuuntainen kuin kunkin maan sanomalehdistön.
Valtakunnankansleri t:ri Michaelis luki meille Kreuznachissa rauhannoottiin laatimansa vastausehdotuksen. Mielestäni ei tämä rauhanhanke voinut antaa suotuisia tuloksia. Valtakunnankanslerin vastaus ei ollut minun katsantokantani kanssa sopusoinnussa. Mutta minä en lausunut arveluitani, tein ainoastaan vähäpätöisiä huomautuksia ja esityksiä. Näihin puhtaasti teoreettisiin rauhanhankkeisiin nähden täytyi minun asettua odottavalle kannalle, vaikkakin yhtämittainen rauhasta puhuminen alkoi minusta tuntua hyvin vastenmieliseltä ja vaikka pidinkin sitä sodankäynnillemme turmiollisena. Luodessani nyt silmäyksen taaksepäin kadun syvästi, etten aikanaan kaikin voimin ryhtynyt näitä hankkeita vastustamaan. Toivoinhan minäkin rauhaa ja sen solmiminen oli valtiomiesten asia, mutta mielestäni oli lyhytnäköistä puhua yhtämittaa kansalle rauhan mahdollisuudesta niin kauan kuin vihollinen hautoi tuhoajatustaan. Ententen menettely rauhankysymyksen suhteen oli kaukonäköistä ja esikuvaksi kelpaavaa.
Itävalta-Unkarin ja meidän vastauksemme paavin noottiin oli suopea, monin paikoin diplomaattisesti myöntyvä. Vastauksen laatimistyöhön kutsutun seitsemän kansanedustajan toivomuksesta otettiin vastaukseen myöskin viittaus valtiopäivien rauhan asiassa tekemään päätöslauselmaan, minkä kautta kantamme rauhankysymykseen nähden tuli selvästi ilmaistuksi.
Entente asettui noottiin nähden torjuvalle kannalle tai ei antanut mitään asiallista vastausta. Paavin hanke ei johtanut mihinkään tuloksiin. Kävi niinkuin ennenkin oli käynyt. Saksan kansa tahtoi rehellisesti rauhaa, mutta entente ei sitä halunnut. Se teki meidän maassamme ja puolueettomissa maissa melutonta mutta tehoisaa kiihoitustyötä "sopimusrauhan" iskusanallaan, mutta jos tuli kysymykseen sellaisen rauhan tekeminen, väistyi se heti. Nyt kuten ennenkin oli ententella vain yksi ajatus sodan suhteen: Saksa on tuhottava. Paavin hanke ei voinut menestyä. On ollut nyt omituista nähdä, että paavi on pidetty syrjässä Versaillesin neuvotteluista. Rauhannootistaan ei paavi saanut ententelta kiitosta.
Kun valtakunnankansleri t:ri Michaelis otti vastaan virkansa, ilmoitin minä hänelle, että herra Hugo Stinnes tunsi Japanin Tukholmassa olevan lähettilään ja että hän oli antanut meille toiveita. Hän oli aikeissa matkustaa Tukholmaan ja toivoi tapaavansa lähettilään. Valtakunnankansleri otti tämän vuoksi puheilleen herra Stinnesin. Kuinka asia sittemmin kehittyi, ei ole minun tiedossani.