"Sisäinen tilanne on asianomaisten alojen edustajain ilmoitusten mukaan rehun ja kivihiilen puutteen vuoksi vaikea. Ikävä kyllä ovat kivihiilipulaamme kärjistäneet edellisinä kuukausina sattuneet laiminlyönnit. Rahataloutemme asema on erittäin vakava. Valtiopäiväin enemmistö ei ole syytön sisäisen tilanteemme kireyteen. Työväki- ja samalla myös täytejoukkokysymys on huolestuttava. Mutta olen sitä mieltä, että nämä sisäiset vaikeudet täytyy valtakunnan nykyisen hallituksen lujalla johdolla kyetä voittamaan. Joka tapauksessa ne ovat voitettavissa."
Venäjän luhistumisen vuoksi pidin meidän sotilaallista asemaamme ententen asemaa parempana, mutta lausuin siitä:
"Siitä huolimatta minä olen sitä mieltä, että meidän olisi pyrittävä rauhaan ennen talven tuloa, jos rauha antaa meille, mikä on meille välttämättömintä, mitä me tarvitsemme turvataksemme vastaisen taloudellisen kehityksemme, ja jos sen kautta taloudellisesta ja sotilaallisesta asemastamme tulee sellainen, että voimme levollisesti suhtautua uuteen puolustussotaan."
Käsitellessäni niitä sotilaallisia ja sotataloudellisia päämääriä, joihin meidän tulisi pyrkiä, otin lähtökohdakseni ennen sotaa vallinneet rajasuhteet ja sodan aikana ilmenneet tosiasiat. 3-vuotisen sodan kestäminen oli meille mahdollinen ainoastaan siten, että Saksassa oli riittävästi kivihiiltä sekä rautaa ja elintarpeita niin runsaasti, että ne, kun niitä saatiin lisää valtaamiltamme alueilta ja puolueettomista maista, riittivät, rauta tyydyttävästi, elintarpeet vain sikäli, että me, vihollisen saarron alaisina kun olimme, voimme jatkaa elämäämme, jos rajoitimme ruoka-annokset pienimpään mahdolliseen määrään. Vain sen kautta, että olimme tässä sodassa, johon meidät pakotettiin, hyökkäyskannalla ja laajensimme aluettamme länteen ja itään, saatoimme säilyttää henkemme. Olisimme olleet auttamattomasti hukassa, jos olisimme pysyneet omilla rajoillamme.
Häviömme ei olisi vältettävissä, jos vihollinen olisi saanut pitkäksi aikaa haltuunsa saksalaisia alueita. Me olisimme kuolleet nälkään, sotataloutemme olisi tuhoutunut. Kivihiilen, raudan ja elintarpeiden merkitys sodankäynnille oli tunnettu jo ennen tätä sotaa. Mutta vasta nykyinen pitkä sota on osoittanut maailmalle selvästi, mikä ratkaiseva merkitys on kivihiilellä ja raudalla. Ennen sotaa tajuttiin kyllä, mikä vaara uhkasi Ylä-Schlesian kivihiilialuetta. Miljaardisuostunnassa jäivät myös tämän alueen suojelemista tarkoittavat toimenpiteet sikseen. Voimalähteitämme lännessä pidettiin turvattuina joukkojen sijoituksella.
Kivihiili- ja rauta-alueemme asema maamme rajojen lähellä oli yhtä epäedullinen kuin strateeginen asemamme Euroopan keskellä. Jokaisen muun maan asema oli parempi. Ylä-Schlesiassa olivat rauta- ja kivihiilikenttämme aivan vihollismaan rajalla. Sama oli lännessä Lothringenin malmi- ja Saarbrückenin kivihiilialueen laita. Ala-Reinin—Westfaalin teollisuusalue ei ollut millään tavoin suojattu Belgiaa vastaan. Keski-Saksan ruskohiilialueiden merkitys oli edellisten rinnalla vähäinen.
Hävitysaseitten alalla oli sodassa suuresti kehitytty. Kanuunain kantavuus oli suurentunut, lentäjien toimintapiiri laajentunut. Mutta näitten toiminta riippui useista ehdoista. Jokainen kauas ampuvan kanuunan kuula ei vielä merkinnyt sitä, että työnteko sen kantamilla olisi pysähtynyt. Sen me tulimme huomaamaan pommittaessamme keväällä 1918 ranskalaisia kivihiilikaivoksia ja usein muulloinkin. Lentäjien toiminta on sääsuhteista riippuvainen. Ellei niin olisi laita, olisimme me voineet useammin pommittaa Lontoota ilmasta. Kun arvostelin kaikkea sitä merkitystä, mikä uusilla sodankäyntivälineillä olisi vastaisessa sodassa, täytyi minun tietenkin ottaa huomioon yllämainitut rajoitukset. Lähtökohdaksi otin maamme rajat ja poliittisen aseman sellaisena kuin ne olivat 1914.
Oli odotettavissa, että vihollinen viimeistään heti kun armeija oli pantu liikekannalle kävisi, suuria ammusmääriä ja lentäjäjoukkoja käyttäen, meidän sotateollisuutemme voimalähteiden kimppuun. Vahvat rajalle sijoitetut lentäjä-osastot ja lentosuojelus voisi olla turvana ilmasta päin uhkaavaa vaaraa vastaan. Mutta lentohyökkäystä emme voisi estää emmekä tehdä mitättömäksi pommien vaikutusta. Emme voineet myöskään turvata aluetta kauas kantavain kanuunain ammuksilta. Tällaista vihollisen rynnäkköä seuraisi vihollisarmeijain hyökkäys. Luonnollisesti ei voida sanoa, miten sotaliikkeet yksityiskohtaisesti kehittyisivät. Varmana kuitenkin voi pitää, että ainakin suuri ja joka tapauksessa määräävästi vaikuttava tuotannon aleneminen sotateollisuudessamme tapahtuisi ja se olisi mitä raskain isku Saksan työväelle. Olematta onnettomuusprofeetta saattaa sanoa asiain voivan kehittyä niin, että me jo ensi päivinä kärsisimme häviön ja koko sota olisi menetetty. Meidät tapettaisiin niinkuin makuulla oleva jänis.
Ei luonnollisesti ollut kysymystäkään pitkälle menevien johtopäätösten tekemisestä näiden tulevaisuusmahdollisuuksien perusteella. Emme voisi esimerkiksi vaatia rajan siirtämistä kauemmas Ranskaan. Oli tyydyttävä siihen mikä oli välttämättömältä. Ylä-schlesialaisen kivihiili- ja lothringenilaisen malmialueen lähellä riittäisi meille muutaman kilometrin levyinen suojaava maakaistale turvaamaan nykyistä aluettamme sodan vaurioilta. Kivihiilen ja vasken esiintyminen tällaisella suojelevalla maakaistaleella, sekä Puolassa että Brieyn luona, ei ole vaikuttanut ratkaisevasti lausumiini toiveisiin. Luonnollista on, että tämä suojakaistale ei sellaisenaan ole riittävä turva. Rauhan aikana on siellä välttämätöntä pitää voimakas sotilasvartiasto. Kuitenkin jäisi näitten tärkeiden alueiden suojeleminen aina puutteelliseksi ja siitä juuri johtuu välttämättömästi, että Ala-Reinin—Westfaalin teollisuusalue on tehokkaasti turvattava vihollisen hyökkäyksiltä. Tämän alueen suuren merkityksen sekä rauhan- että sota-ajan taloudelle olin oppinut tuntemaan ollessani Düsseldorfissa rykmentinkomentajana ja nyt ensimmäisenä kenraalimajoitusmestarina. Kaikesta tästä voitiin tehdä ainoastaan seuraava johtopäätös: Belgia ei saa olla vihollisen rintamaansijoitusalueena. Tämän maan puolueettomuus on mielestäni aina ollut harhakuva, jota käytännöllisessä elämässä ei voida ottaa huomioon. Belgian oli liityttävä kiinteästi taloudellisilla eduilla Saksan yhteyteen, johon sillä jo ennestään oli vahvoja kauppapoliittisia suhteita. Se tulisi olemaan itsenäinen valtio, jossa flaamilaisillakin olisi oikeutensa. Tämän vanhan germaanilaisen heimon väkivaltainen kohtelu kuuluu ihmiskunnan historian hirmutöihin. Mielestäni oli kuitenkin välttämätöntä, että saksalaisilla olisi ensi vuosina jonkinmoinen miehitysoikeus maassa. Saksalaiset joukot voitiin Maas-joen linjalta Liègen luota poistaa vasta sen jälkeen kun Belgian taloudellinen liittyminen Saksaan oli tapahtunut ja kun Belgia oman etunsa vuoksi pysyisi Saksan kanssa liitossa.
Minä en kannattanut sitä ajatusta, että Flanderin rannalle rakennettaisiin Saksan laivaston tukikohta. Tämä suunnitelma oli liian vähän harkittu ja sotilaallisesti epäselvä. Minä kirjoitin siitä: "Ala-Reinin—Westfaalin teollisuusalue olisi täysin turvattu — siinä tapauksessa, että Doverin—Calais'n tunneli rakennetaan — ainoastaan siinä tapauksessa, että me valtaamme sotilaallisesti koko Belgian ja pääsemme siis Flanderin rannikolle. Sitä emme nyt voi tehdä. Herää kysymys, voimmeko tämän syyn vuoksi jatkaa sotaa. Mielestäni meidän tulee niin tehdä, jos englantilaiset saavat maa-alueen (Calais'n) Ranskassa. Elleivät he sitä ota haltuunsa, ei meillä ole syytä Flanderin rannikon omistamisen vuoksi jatkaa sotaa yli talven."