"Jos asiain tällä kannalla ollen Saksan hallitus ja sen liittolaiset, kun Venäjän hallitus ehdotti uutta neuvotteluihin ryhtymistä ja uuden aselevon tekemistä, ei muitta mutkitta ja ehdottomasti antautunut neuvotteluihin, vaan asetti ehtonsa aivan selvään heti hyväksyttäviksi tai hylättäviksi, ja jos se pani aselevon myöntämisen ja uusiin neuvotteluihin ryhtymisen siitä riippuvaksi, niin oli se meidän vakaumuksemme mukaan aivan oikeutettua, vieläpä välttämätöntäkin, eikä kukaan saa hallitusta siitä moittia."
Tälle lausunnolle annoin suuren arvon, minä tunsin että suurin osa kansaa oli tässä kysymyksessä hallituksen takana. Mutta valitettavasti unohtivat valtiopäivät pian olla Venäjältä tulevan vallankumouksen vaaran suhteen varuillaan.
Hämmästyttävän lyhyessä ajassa olivat saksalaiset joukot, jotka olivat enimmäkseen maanpuolustusväkeä, edenneet Narvan, Pinkovan, Polotskin, Orshan, Mogilevin linjalle. Venäläiset eivät olleet tehneet vastarintaa. Saaliiksi saatiin erittäin suuret määrät sotatarpeita. Väestö tunsi päässeensä bolshevismin kahleista. Uusi miehitysalue joutui itärintaman ylipäällikön hallinnon alle. Venäjää vastaan muodostettiin rajasuoja, jotta voisimme käyttää koko miehitettyä itäaluetta taloudellisesti hyväksemme, kuten välttämätöntä oli. Samalla estettäisiin sen kautta bolshevikkipropagandan tulva miehitetylle alueelle ja sieltä käsin Saksaan. En siihen aikaan vielä voinut otaksua, että sitä myöhemmin tulisi hallituksen puolesta virallista tietä Berliiniin ja Saksaan. Ylin armeijanjohto olisi silloin nähnyt ponnistusten turhuuden ja todennäköisesti säästänyt ihmisiä. Näin teimme me sen, mitä itärintaman ylipäällikkö ja minä pidimme välttämättömän tarpeellisina suojatoimenpiteinä bolshevismia vastaan.
Samaan aikaan kuin marssi isovenäläiselle bolshevikkialueelle, alkoi myös saksalaisten eteneminen Ukrainaan. Minä olin jatkuvasti yhteydessä kenraali v. Arzin kanssa sopiakseni hänen kanssaan yhteistoiminnasta. Äkkiä keisari Kaarle käänsi kelkkansa, hän tahtoi säästää kansoiltaan sen pettymyksen, ettei rauhaa Venäjän kanssa oltu saatukaan aikaan. Mutta hätä pakotti hänet kuitenkin sangen pian antamaan suostumuksensa. Minua Itävalta-Unkarin kanta hämmästytti; ensin selitettiin juhlallisesti, että valtion tuli solmia epäedullinen rauha, jotta se voisi elää, ja nyt ei valtio tehnyt mitään hankkiakseen saavutetulla perusteella elämismahdollisuuksia. Olin tyytyväinen, kun Itävalta-Unkari lopulta tuli mukaan, yksin emme mitenkään olisi voineet tehtävää suorittaa.
Ukrainassakin sujui eteneminen nopeasti. Meikäläiset suuntasivat päävoimansa Kiovaa kohti, jonka me jo maaliskuun 1:senä miehitimme, kun taas itävalta-unkarilaiset joukot kulkivat Odessaa kohti. Sotaliikkeet suoritettiin pitkin rataa; toisinaan sattui taisteluja panssarijunien välillä. Läpi tavattomien alojen täytyi rientää heikoin voimin. Bolshevikkijoukot tekivät vain mitätöntä vastarintaa, tshekkoslovakkilaiset joukot — ne oli muodostettu itävalta-unkarilaisista sotavangeista — taistelivat koko lailla paremmin; niiden kanssa sattui ankaria otteluja. Sotaliikkeitä ja taisteluja jatkui vielä toukokuussakin.
Itärintaman ylipäällikkö ryhtyi heti muodostamaan Saksassa kahta divisioonaa sotaministeriön valitsemista ukrainalaissyntyisistä sotamiehistä, jotka Venäjän armeijan riveissä taistellen olivat joutuneet sotavangeiksi. Ikävä kyllä kaikki laskelmat näiden suhteen pettivät. Heti Ukrainaan jouduttuaan he lankesivat yltiöpäisiin valtiollisiin virtauksiin, eikä ollut muuta keinoa kuin laskea heidät hajalle. Se oli katkeraa. Minä olin toivonut, että niinkuin ententella oli sotavangeistaan hyötyä, meillekin nyt ainakin bolshevismin vallasta vapauttamamme maan pojat tuottaisivat huojennusta.
Myöskin turkkilaiset olivat aselevon päätyttyä aloittaneet etenemisliikkeensä Armeniassa aikoen jatkaa sitä aina Karsiin ja Batumiin asti.
VI.
Rauhanneuvottelut Romaanian kanssa sujuivat yhtä kehnosti kuin bolshevikki-Venäjän kanssa.
Brest-Litovskissa saamiemme kokemusten perusteella olin pitänyt välttämättömän tarpeellisena, että ne kysymykset, joista oli erimielisyyttä meidän ja Itävalta-Unkarin välillä, otettaisiin seikkaperäisen ennakkoharkinnan alaisiksi, lähinnä valtakunnan asianomaisissa virastoissa, ennenkuin ryhdyttäisiin rauhanneuvotteluihin Romaanian kanssa.